Keskiviikkoilta sujui tuttuun tapaan raunioilla. Sää vaihteli pilvisestä heikkoon tai hyvin runsaaseen sateeseen. Loppuillasta taivas alkoi hieman selkiintyäkin ja saatoimme nähdä auringon laskevan metsän taakse. Tuuli oli koko illan olematon tai lähes olematon. Laitoimme savut tynnyriin, ja savu nousi paksuna patsaana suoraan ylöspäin eikä millään halunnut levitä radalle. Samoin taisi käydä hajuillekin, useilla koirilla oli hankaluuksia paikallistaa hajuja. Mutta kyllä etevät koirat jälleen kerran selvittivät tehtävänsä, eikä kukaan tainnut jäädä raunioihin koko yöksi :)

Katlan kanssa kävin jälleen leikkimässä tottistelua kentällä samalla kun ammuttiin. Aion tehdä tätä joka viikko tämän ekan kauden, jotta ampumista tulee rutiini ja koira tietää, ettei siitä tarvitse välittää. Ainakaan toistaiseksi Kattis ei välitä ampumisesta yhtään, mutta valitettavasti paukkuarkuus kehittyykin yleensä vasta vähän myöhemmällä iällä. Toivon, että tälläinen säännöllinen totuttaminen kivan namiensyönnin merkeissä ehkäisee mahdollisten ongelmien kehittymistä. Eipä Katla kyllä vaikuta pätkän vertaa ääniherkältä tai muutenkaan herkältä koiralta, päin vastoin... Mutta kun olen yhden paukkuaran koiran kanssa joutunut näitä harrastuksiani säätämään, olen valmis tekemään melkein mitä vaan varmistaakseni, etten toista kertaa ole samassa tilanteessa: käsissäni aivan mahtava koira, jonka ura raunioilla tyssää tottisosuuden ampumisiin. Raunioilla ampuminen vielä meneekin, mutta tottistelun aikana se on ollut liikaa.

Noh, Kattis siis ammuttiin jälleen ja siitä siirryn telinekentälle. Kokeilimme ekaa kertaa ns. "laatikkotelinettä", jossa koiran pitää hypellä isoista laatikoista muodostuvia portaita ylös parin metrin korkeuteen, kipittää kapeaa lankkua pitkin toisen laatikkopinon päälle, ja hypellä sieltä alas. Laskimme lankun alimmalle tasolle, joten Katlan tarvitsi vain hypätä vähän itseään korkeammalle laatikolle ja kipitellä siitä lankkua pitkin toiseen päähän. Ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa. Sitten kävimme hilputtelemassa "tynnyrisiltaa", joka on kahden tynnyrin varaa rakennettu lankkusilta, joka siis jonkun verran heiluu koiran kulkiessa sen päällä. Tämään ei ollut Kattiksen mielestä juttu eikä mikään, saihan siitä nameja ja tasapainoa on harjoitettu mm. kiipeilemällä sohvan selkänojalla ja tasapainoilemalla autossa penkin selkänojalla mutkaisella ja kuoppaisella tiellä (joo, kalterit on hankinnassa siihenkin autoon - Kengussahan on koirille häkit).

Radalla Katlalle oli kaksi maalimiestä yläkasalla. Ensimmäinen oli ns. koirankopissa, jonka Kattis bongasi hienosti ja selvitti ongelmitta. Yritin ottaa koiran hallintaan maalimiehellä, mutta yritykseksi jäi. Viimeinen epätoivoinen kurotus napata viilettäjää niskavilloista huipentui siihen, että sain kaksi karvaa sormien väliin ja koira painoi taas valon nopeudella kasaa eteenpäin. Eipä siinä enää auttanut huudella, joten kävelin perään ja totesin kadottaneeni koirani. Arvasin toki, että maalimiehellähän se nyt on, kun en näe sen sinkoilevan missään. Hohhoijaa. Hallinnassa ehkä "hieman" parantamisen varaa. Katla ehti livistää toiseltakin maalimieheltä saatuaan namit syötyä ja teki kunniakierroksen koko radan ympäri ja kävi siinä ohessa tarkistamassa kaikki vanhat piilot, ennenkuin ahneus voitti ja se tuli kutsusta luokse. Laitoin valjaat päälle ja hoin että nyt loppu. Tän jälkeen Katla olikin mallikelpoisesti kontaktissa vierelläni ja näytti nauravan koko koira. Ainakin se tykkää tästä puuhasta. Kävimme vielä juoksentelemassa L-putkea eli maanalaista tunnelia muutaman kerran, tai siis Katla kävi, minä vain lähetin putkeen ja juoksin toiseen päähän odottamaan. Lopuksi kiipeilimme taas kanaparrulla, joka sujuu hyvin ja nyt jo jopa rauhallisesti ja hallitusti. Etevä pikkukoira.

Taigan kanssa kävin ottamassa tottiskuviot kentällä. Se ei ole varmaan ikinä tehnyt niin hienoa ja intensiivistä seuraamista koko L-kaavion ajan ilman yhtään välipalkkaa. Olin aivan äimänä. Myös liikkeesta maahanmeno oli sadasosasekunnissa ja luoksetulo siitä täyttä lauttaa ja ihan kiinni minuun, josta näyttävä heilautus sivulle. Eikä YHTÄÄN haukahdusta koko aikana. Päätin uhmata kohtaloa (kukaanhan ei ole koskaan sanonut, että lopeta silloin kun menee hyvin...?) ja otin vielä eteenmenon. Ja sehän meni! Kovaa, suoraan ja pitkälle! Että tuli hyvä mieli. Harmi vaan, ettei kukaan ollut näkemässä :D

Taigalle oli alueena ylä- ja keskikasat sekä talot. Aloitimme yläkasalta, jonka keskimmäisestä kaivosta löytyi melkein heti maalimies. Ilmaisu alkoi vähän kimeänä kiljuntana, oletettavasti koska Taiga ottaa vähän paineita melukasetin räjähdyksistä ja pamauksista sekä savuista, jotka siinä vaiheessa iltaa olivat painuneet paksuksi matoksi radan päälle eivätkä liikantaneet mihinkään suuntaan. Ilmaisu parani kun odotin hetken, ja hyvin riemukkaasti nostimme Miikan kaivon pohjalta. Jatkoimme kasan päätyyn tiukasti hallinnassa ja järjestelmällisesti. Takaisin toista laitaa ja siitä taloille. Ekan talon luonna Tai nosteli kuonoa kovasti ylöspäin ja vähän lipesi käsistä ja sinkosi toisen talon toiseen päähän ja suoraan portaita "ullakolle". Tässä vaiheessa toki jo tiesin, että maalimieshän siellä on ja annoin mennä. Yläkerrasta pressun takaa löytyikin sitten kadonnut. Palasimme ekalle talolle, ja taas nousi kuono ylöspäin ja katollakin koira kävi. Jatkoimme tokan talon sivustaa ja lähetin koiran talon alakertaan sivulle, ja jäin kaiketi jotain omiania haaveilemaan kun tajusin vasta hetken kuluttua, että eihän se samasta aukosta aiokaan tulla ulos vaan on löytänyt reitin toisesta päästä. Lähdin juoksemaan perään ja alataloltahan se löytyikin, seinää pitkin kiipeilemästä. Kiersimme talon ja maalimies löytyi louhikosta suljetusta putkesta melkein maan rajasta. Hauskasti näki tässä harjoituksessa, miten täysin tuulettomalla säällä haju nousi voimakkaasti ylöspäin ja levisi korkealla melko laajalle alueelle.

Faunalle otettiin taas ritiläkansilla umpipiilojen ilmaisuharjoituksia ja ammuskeluharjoituksia. Täytyy kertoa, että jopa Salka ihan väen väkisin tahtoi radalle ja karkasi autosta treenien alussa ja pinkaisi radalle tutkimaan taloja. Salkan pettymykseksi piiloutuneita ihmisiä ei kyllä ollut, mutta löysi se sentäs Miikan rakentamasta savua :) Kävimme sitten kiipeilemässä kanaparrun, jotta Salkakin saa jotain puuhaa ja mietittävää kahdelle aivosolulleen.

Treenien jälkeen oli jo pimeää, kun lähdimme iltalenkille viereiseen metsään. Metsässä on jousiampujien harjoitusrata, ja siellä kaikenlaisia maalitauluja - mm. muovisia aidonnäköisiä ja  -kokoisia eläimiä. Katla ei ole ennen tainnut niitä nähdä, ja nyt kun hämäristä "hyökkäsi" karmea antilooppi valkoisine mulkosilmineen, sai Kattis-parka ihan hirveän halvauksen ja karjui kirouksia karvan pystyssä mokomalle metsänpeikolle. Meni ihan tovi, ennenkuin haukkukonsertti loppui ja Katla kävi katsomassa hirviötä ja totesi, että ohhoh, sehän olikin vain tälläinen muovinen juttu. Muut koirat tietysti pahensivat tilannetta menemällä aluksi mukaan Katlan sotahuutoon, kun eiväthän ne raukat tajunneet mille huudetaan. Hoksattuaan sitten, että me karjutaan muoviselle antiloopille, ne yksi kerrallaan lopettivat ja loivat Katlaan sellaisia "idiootti"-katseita... Kerrankos sitä pieni koira vähän erehtyy.