Pienet Syysviljat on nyt 2,5 viikkoisia ja semmoisia maitopurkin kokoisia palleroita. Yhtäläisyydet maitopurkin kanssa jääkin siihen kokoon (ellei lasketa sitä että maitopurkki ja Syysviljat molemmat sisältävät vaihtelevan määrän maitoa), sillä nämä kilon mötikät liikkuvat, kiljuvat ja vuotavat (joka sekään ei tietysti maitopurkeille ole täysin tavatonta).

Kaski oli ensimmänen, joka avasi silmät. Perässä seurasivat Sarka, Miilu ja viimeisenä Lyhde. Kaski oli ensimmäinen, joka otti jalat alleen ja opetteli kävelemään. Muut jälleen hyvänä kakkosena perässä. Vauhti pentulaatikossa on viime päivinä kiihtynyt siihen malliin, että kotonaollessani otan pentulaatikon sivulevyn irti ja pennut saavat vapaasti vaellella pitkin aitaustaan. Vielä niiden kävely on aika summittaista, suunta ja vauhti eivät aina tunnu olevan ihan kontrollissa, mutta kovasti harjoittelemalla parempaan suuntaan selvästi mennään. Parina iltana on ollut havaittavissa jo selvä Iltavillikin, siis se kohtaus jonka kaikki koiranpennut tuntuvat saavan ennen nukkumaanmenoa: riekkumista ja reuhaamista, kovillä äänitehosteilla varustettuna. Toistaiseksi äänet on vielä kovin söpöjä, sellaista kaikkea muuta kuin vakuuttavaa "mulinaa ja huljaa haukkumista". Ne purevat toisiaan villisti nöpösillä ikenillään, ja ovat Tosi Pahoja Ja Hurjia Koiria. Ne myös tekevät kimppaväijytyksen ja hyökkäävät mun kimppuuni, iskeytyvät käteen kiinni kuin iilimatolauma ja hännät terhakkaati sojottaen ihan varmasti alistavat mut justkohta tahtoonsa silkalla ylivoimalla. Mua naurattaa niiden touhu niin, että aikuiset koirat kerääntyvät pentulan aidalla kurkkimaan mitä nyt tapahtuu. Tosin se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa - mä veikkaan, että mua ei parin viikon päästä enää pentujen pureminen hirveästi naurata...

Alli hoitaa, Alli pesee, Alli ruokkii ja Alli peittele kaulakarvojensa alle nukkumaan. Allilla on hirveä hätä, kun pennut ovat oppineet pissimään ihan ominpäin ja tekevät papereille pieniä lätäköitä, ja Alli ei ehdi aina heti siivoamaan. Voi kauhistus, pentulassa on pissaa! Rätti, kieli, siivouspartio tänne ja heti! Ja sitten Alli lutkuttaa sanomalehtiä puhtaaksi, vaikka yritän selittää että ei se Alli haittaa, minä vaihdan lehdet ja kyllä se siitä. Mä myös epäilen, että pennut eivät kakkaa laisinkaan. Alli sanoo, että ei toki, ei ei, hänen pienet prinsessat eivät kakkaa! Ja mussuttaa epäilyttävästi pennun takapuolta ennenkuin tulee antamaan mulle pusun.

Katla saa kohta sydärin. Se ei tiedä mitenpäin olisi ja nitisee liitoksissaan, kun se niin kovasti tahtoisi rakastaa noita pienenpieniä koiria ihan vaan vähäsen. Julma emäntä sanoo, että katsoa saa, mutta ei koskea. On pysyttävä aidan toisella puolella. Katla itkee, Katla heiluttaa häntää, Katla rrrrrrrakastaa pentuja! Katla noutaa tennispalloja lelukorista ja käy tiputtamassa niitä pentuaitaukseen. Pitäähän lapsilla olla leluja. Katla on vähän pettynyt, kun pennut eivät noteeraa sen lahjuksia eivätkä vastaan sen leikkiinkutsuihin. Ja sitten tapahtui Ihme. Pieni ja reipas Sarka hoksasi aidan takana melskaavan Katlan, lähestyi vaappuvin mutta kovin tarmokkain ottein, istahti aidan taakse ihan kosketusetäisyydelle. Katla työntää nenää aidanrakoon, ja Sarka imeytyy tiukasti kiinni Katlan kirsuun. Kattis on ekstaasissa. Se LEIKKII MUN KAA! Sarka huitoo etutassuilla, kiljahtelee ja hamuilee kaikkia niitä ruumiinosia, joita Kattis aidanraosta työntää pentuaitauksen puolelle. Alli ja Taiga istuvat vieressä ja pyörittelevät silmiään. Ne muistuttavat Katlalle noin kolmasosasekunnin välein, että jos sä edes vahingossa satutat sitä lasta niin me revitään sut kappaleiksi. Mutta ei Katla tahdo satuttaa, Katla tahtoo vain rakastaa. Tosi kovasti.

Pienet Syysviljat voivat siis kaikkineen oikein mainiosti.