torstai, 22. toukokuu 2008
Raunioilla
Oltiin kerrankin ajoissa radalla (tai kaikki muut myöhässä?), joten aloitin ottamalla Salkan radalle samalla kun tallailimme kasoja ja piilottelin häiriöitä. Salka osallistui piilojen tarkistamiseen erittäin totisena ja suurella velvollisuudentunnolla :) Jatkoin ottamalla Taigan kanssa telinekiipeilyä ja tottista (asennonvaihtoja kaukokäskyinä). Kumpaankin liittyi jälleen ylimääräinen annos innostusta ja siitä seurannutta räksytystä. Koira tuli hieman tolkkuihinsa vasta, kun ryntäsi tynnyrisillalla sen verran kovaa, että lensi sieltä myös kaaressa alas. Sen jälkeen maltettiin hieman jo kuunnella ohjeitakin ja välillä pitää se koirankuono supussa. Noh, välillä.
Kunhan ryhmäläiset valuivat paikalla raahasin heistä osan tottiskentälle ottamaan ryhmänä erilaisia liikkeestä pysähdyksiä (istumaan, seisomaan, maahan). Kyllä vaan meillä on päteviä treenaajia, kun koirille on selvästi joskus jotain opetettukin ;) Myös pikku-Kattis osallistui jälkimmäisen tottisporukan kanssa harjoitukseen. Otin sille sarjoina eri asentoja ja kyllähän sen makkaran perässä tekee mitä vaan. Ilahduttavaa oli huomata, että niin kauan kun mulla on nakki kädessä, se ei ole vähääkään lähdössä mihinkään vaan tillittää pelkästään minua.
Radalla oli teemana häiriöhajuna ihmiset (eli näkösällä seisoskelevat "raivausryhmät") sekä ruoka. Kolmeen (kannella ja tiiliskivillä suljettuun...) umpipiiloon oli laitettu houkuttimia: makkaraa, vähän vanhentuneita pasteijoita ja koiranraksuja. Piilojen aiheena oli tällä kertaa "maan alta tulevat hajut", eli erilaisia kaivoja, tunneleita ja muita maanalaisia loukkoja, joissa osassa koiran piti tiputtautua itsekin alaspäin. Radio SuomiPop pauhasi sen verran kovaa, että ainakin jotkut ohjaajat meinasivat häiriöityä humppaamaan sen tahdissa sen sijaan, että seuraisivat koiraansa :)
Kattis sai hakea kolme tyyppiä ylä- ja keskikasalta, jälleen yksi kerrallaan piiloutuneena. Ilmeisesti tottissessio ennen radalle tuloa oli saanut vähän järkeä koiran päähän, ja onnistuimme siirtymään autoilta radalle MELKEIN hallinnassa, vain muutamalla ohjaajan olkapään sijoiltaan repivällä sinkaisulla. Muuten metodi "nakki-nenään-kiiinni ja peruuta-puolijuoksua ja puhu-koko-ajan-koiralle" sai hihnan pysymään löysällä ja koiran huomion minussa (nakissa). Lähetyksessä Katlalla oli jo haju ekasta maalimiehestä, joten jouduin jälleen turvautumaan niskanahassa roikkumiseen koiran vapautuksessa kun odotin sitä maagista katsekontaktia, jolla pentupentunen saa luvan sinkaista radalle. Eka maalimies löytyikin ongelmitta, vain vähän pyörimistä aiheutui siitä kun Kattis mietti miten se pääsee lähemmäs (lopulta se vain sulki silmät ja hyppäsi mustaan aukkoon ja tömähti maalimiehen päähän).
Maalimieheltä koira haltuun, uusi lähetys, kauniisti lähti kasaa pitkin, kääntyi siitä sitten moikkaamaan kasojen välillä polulla seisovat häiriötyypit, niiden luota pinkaisu keskikasalle, jossa hienosti paikallistettiin koiranruokapiilo. Lievää pomppimista, raapimista ja murtautumisyrityksiä ruuan luokse, mutta tämän toiminnan keskeytti mun yläkasalta rääkäisemä, suhteellisen vakuuttava KATLA EEEEEEEEEIIIIIII!, jonka jälkeen Karvamato suoritti lentävän luoksetulon, kehut ja vauhdista uusi suuntavinkki. Toka maalimies löytyikin annetusta suunnasta melkein heti. Hyvä hyvä, eli ohjaajan kuunteleminen kannatti - toivottavasti Kattis muistaa tämän vielä ensi viikollakin.
Taas onnistuin saamaan koiran hyvin haltuun ja rauhoittumaan, uusi lähetys ja kävimme tutkimassa kasan päädyn (jonka kyllä tiesin tyhjäksi). Hienosti neiti kuunteli annettuja suuntaohjeita. Kaarros keskikasalle, muutama sinkoilu sinne ja tänne ja sitten paikallistettiin haju, joka työstettiin oma-aloitteisen innokkaasti ja peppua heiluttaen niin, että joku jo epäili koiran nousevan kohta lentoon "sillähän on propelli peräpäässä".
Jälleen onnistuin saamaan koiran haltuun maalimieheltä, ja hurjien kehujen kanssa siirryimme hillitynhallitusti paistattelemaan ylistyssanojen kuoroon yleisön luokse. Noh, ainakin Kattis paistatteli. Se meinaa nyrjähtää ihan täysin, kun kuusi ihmistä kehuu samaan aikaan eikä se tiedä kenelle eniten heiluttaisi häntää :) Kävimme vielä kiipeämässä kanaparrun ja Katlan hommat yhdeltä iltaa oli sitten siinä.
Taigan alue oli ala- ja keskikasa, tosin alakasan puolivälissä oli "kielletty alue", koska maalimiestä upottamaan mennyt Seija törmäsi siellä västäräkin pesään... Aika rauhallisen paikan on tirppa kodikseen valinnut. Kerrankin koira tuli kauniisti hallinnassa (vapaana) koko matkan parkkikselta radalle, odotti hiljaa (jihuu!) paikallaolossa sen aikaa kun kysyin alueen ja esitin toimintasuunnitelman. Eikä haukahtanut kuin pari kertaa kun hain sen paikallaolosta ja siirryimme (edelleen kontaktissa seuraten! Joskin aika törkeästi edistäen ja poikittaen...) valitsemaani lähetyspaikkaan. Eka maalimies löytyi lähes heti kivikasan alta muurin takaa. Umppari, ja kohtuullisen särmä ilmaisu (kuono osoitti tarkkaa koloa, ei vaan sinnepäin). Jatkoimme niin että koira kävi kiertämässä kuusikon ja kylmiön ja klubitalon, minä heiluttelin kädellä suuntia. Siitä takaisin alakasan yläpuolelle, ja ohitimme västäräkin kotikolon hallitusti polun puolelta. Sitten käskysta taas kasalle ja koira kasaa pitkin loppuun. Taigalla oli vähän vauhtia tassuissa ja lievää spurttailua havaittavissa, joten hyödynsin sen irtoavaisuutta ohjaamalla sen käymään katsomassa peltopiilot ja alakasan "mutkan" seisten itse puolivälissä kasan päällä ja koira työskenteli ohjauksen mukaisesti kauempana. On oikeasti aivan mieletön fiilis kun pystyy ohjaamaan koiraa etäältä pelkillä käsimerkeillä, ja se ihan oikeasti menee just eikä melkein sinne minne näyttää, eikä sinne minne koiraa sattuu huvittamaan!
Palasimme sitten keskikasalle ja Taigan piti vähän käydä kiemurtelemassa ihanien häiriötyyppien luona, tarkistamassa makkarat ja koiranruuan, mutta onneksi vain vilkaisemassa ja palasi sitten oma-aloitteisesti hommiin. Tehtiin tarkkaa työtä tekemällä kunnon serpentiinikuviota kasan läpi, niin että minä kävelen keskeltä halki ja koira käy kiemuroita ohjauksen mukaan (täyttä laukkaa ja lentäen... varois vähän). Toka maalimies löytyi Aatami&Eevasta makoilemasta. Taiga ilmaisi piilon ylhäältä, tosin näytti tarkasti kuonolla alaspäin ja vielä ihan oikeaa puoltakin. Käskytin sen sitten ympäri ja hyppäämään piiloon sisään, jossa maalimies palkkasi. Kolmas löytyi hetikohta perään bunkkerista. Taiga ilmaisi bunkkerin seinää, ja kun ohjasin sen kiertämään se vain palasi samaan kohtaan. Uskottava on, haju tuli siihen (on muuten joskus ennenkin tullut ihan samaan kohtaan). Maalimies kehumaan sisältä, ja minä sitten näyttämään mistä kohdin saa oven auki ja koira pääsi kipaisemaan bunkkeriin sisälle.
Koko etsinnän aikana ei tullut juuri yhtään ylimääräistä haukkua, ohjattavuus oli kerrankin tismalleen eikä melkein, vauhtia riitti ja ilmaisut kohdistui tarkasti oikeaan kohtaan. Itse haukkumisessahan meillä ei ole ikinä ollutkaan ongelmaa, sitä laatua kyllä riittää - tiheään, kovaa ja vaikka tunnin :) Etevä koira! Palkkioksi rouva Veteraani sai riekkua narupallon kanssa, ja ihan heikkopäistä se meno sitten olikin. Voi mikä diiva, se on välillä olevinaan niin aikuinen, niin aikuinen, ja sitten se treeneissä kuitenkin taantuu ihan teiniksi. Tai no, lelujen kanssa nyt yleensäkin.
Faunalla oli huono päivä. Tottiksessa se meni oikein mainiosti, se on aina tykännyt noista lyhyistä seuraamispätkistä joissa tapahtuu jotain "jännittävää". Mutta radalla... ei oikein irronnut, eikä oikein innostunut. Hajun saatuaan työsti kyllä hyvin ja ilmaisut oli innokkaat, mutta jotenkin se muuten pyöri Robinin jaloissa eikä oikein lähtenyt oma-aloitteisesti hommailemaan. Häiriöhajutkin löytyivät, mutta ei onneksi niistä sen ihmeempää reaktiota. Onkohan sillä burn out? Täytyy ensi viikolla ottaa Faunalle helppo hulmuttelutreeni, jossa se suorastaan SAA juosta ihan minne lystää ja aina vaan löytyy tyyppejä, joilla on hirmukivat palkat.
Illan päätteeksi kokeilimme, mahtuuko Kenguun viisi koiraa ja kolme ihmistä sekä tavaravuori: kyllä mahtuu. Tai, Sal ja Fau takakontissa omassa häkissään, häkin päälle pinottuna kaikenmaailman roinat jotka vakituisesti asuvat autossani (niitä on muuten paljon), Kattis takapenkillä omassa häkissään, häkin päällä mm. treenireput ja ylimääräiset takit yms., Robin survottuna takapenkille häkin viereen, Vuokko pelkääjän paikalle reppu sylissään, Alli jalkatilassa ja minä kuskina. Matka Pakilaan taittui ihan tiiviissä tunnelmassa. Pääasia, ettei koirilla ollut valittamista: niillähän oli ihan samat tilat käytössä kuin yleensäkin...
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.