Pitkän tauon jälkeen olemme päässeet taas pelastuskoiratouhujen pariin. Ainakin jollain tasolla. Yhden sateisen, pimeän, kylmän ja tuulisen illan vietin jäisellä parkkipaikalla osallistuen Espoon ja Helsingin hälytysryhmien yhteisen isomman treenin järjestelyihin. Porokoirat pääsivät mukaan, siis istumaan auton takakonttiin. Sai ne välillä vähän jaloitella ja hengailla hetken vepareiden vahingontorjuntayksikössä paijailtavina.
Torstaina oli valtakunnallinen hätänumeropäivä ja 112-päivä. Espoon tapahtuma on järjestetty jo useampana vuonna kauppakeskus Sellossa, jossa on ollut paikalla myös meidän hälytysryhmästä koirakoita esittelemässä toimintaa. Otin mukaan PR-tehtävissä jo rutinoituneen Katlan, joka rakastaa huomiota ja silityksiä, sekä viime vuonna debytoineen Heklan. Vähän mietitytti, että mitenhän urvelo teinikoira suoriutuu (hyppiikö se ihmisten päälle? Väistääkö se liian innokkaita silittäjiä? Saako se sätkyn räjähtelevistä ilmapalloista, paloauton sireeneistä, väkijoukosta tai jostain?). Ihan turhaan epäilin. Heksu oli täydellinen pieni edustuskoira, joka hengaili rauhallisena hulinassa, rakasti kaikkia lapsia ja hämmästytti ihmisiä, kun kerroin että se on vasta reilun vuoden ikäinen ja silti näin rauhallinen ja kuuliainen.
Pelastuskoiratoiminnan lisäksi hyvää "mainosta" taisi siis saada lapinporokoira rotuna. Harmi vaan, ettei ihan kaikki porokoirat taida olla niin täydellisiä kuin nämä mun tytöt [lausunnossa on havaittavissa suurta puolueellisuutta, mutta myös totuuden häivä].
YLEkin twiittasi tytöistä: "Katla ja Hekla ovat pelastuskoiria Espoosta. Nämä ovat tavattavissa Sellossa klo 19 asti."
(Täysin törkeästi varastin tämän kuvan YLEn twitteristä. En edes häpeä.)
Lauantaina olin järkkärinä/kouluttajana hälyryhmän Kiitostreenissä. Se on jokavuotinen perinne. Hälyryhmä järjestää jonkun hauskan ja vähän erilaisen treenipaikan, tällä kertaa valtavan teollisuuskiinteistön, ja kutsuu sinne koirineen treenaamaan kaikki edellisen vuoden aikana hälyryhmän treeneissä avustamassa käyneet henkilöt. Osallistujia oli tällä kertaa reilu kolmekymmentä, jaettuna pienempiin ryhmiin. Saimme oikein kivat treenit kaikille koirakoille, kahdella eri alueella, kaksi treeniä per koira. Omat porokoirat pääsivät taas mukaan ja tällä kertaa ne pääsivät jopa treenaamaankin. Olin erityisen tyytyväinen Pikkuheksuun, jota ei jännittänyt erikoinen ympäristö yhtään, vaan se viuhtoi häntä kippuralla menemään. Unohdin myös sanoa maalimiehille, että se ei vielä ilmaise etsimisen yhteydessä (eikä ainakaan täysin uudenlaisessa ympäristössä), joten maalimiehet eivät alkaneet palkata sitä välittömästi sen ilmaantuessa paikalle - jolloin Hekla meni maahan maalimiehen eteen ja alkoi haukkumaan. Meillä on käynyt salakouluttaja!
I'm good and I know it!
Katlalle tehtiin vähän pähkinöitä. Pitkä treenitauko, juoksuaika ja ylipaino (ymmmh, siitä myöhemmin...) vaikuttivat ja se liikkui hitaammin kuin ennen ja oli muutenkin vähän omituinen. Toki ratkoi kaikki ongelmat ongelmitta. Mutta se viimeinen terä puuttui sen tekemisestä ihan selvästi.
Alkuviikko kului taas agilitytreenien parissa, mutta perjantaina päästiin illalla ihan perinteisiin, rehellisiin hakutreeneihin. Vähän laiskoihin sellaisiin joo, eli kukaan ei jaksanut kahlata lumihangessa kovin kauas autoilta, mukana oli myös taapero ja suklaalevy ja ylimääräinen mies ja mitä kaikkea, mutta silti. Ihan oikeat hakutreenit! Kumpikin pystykorva sai hurvitella pienen etsintäalueen verran ja haukkua maalimiehiä. Etenkin Katlalla karkasi mopo ihan täysin tassuista, luulen että se juoksi tyhjää aluetta ristiin rastiin ihan vain siitä ilosta että pääsi etsimään ja yritti pitkittää iloaan esittämällä, että ei löydä mitään (no ei kai löydä kun kaahaa tyhjällä alueella eikä liiku eteenpäin). Säälistä annoin sen aikansa rallata rinnettä ees taas, kuluttipahan vähän läskejään samalla (ymmmh...). Lisäksi treenaamassa oli taitavia aikuisia porokoiria, Tyynispallero, sorderpollie aka astmainen chihuahua, sekä hassuja pentuja jotka ensin ei tajunneet ja sitten tajusivatkin (koska ekat treenit on ilman muuta hyvä pitää pimeässä metsässä täysin tuulettomalla säällä seuranaan kiljuva taapero - oppiipahan kerrasta kestämään tai jos ei kestä, niin ei sitten kannata kouluttamaan. Kumpikin pentu onneksi tajusi ja kesti.) Harvinaisen hyvä (joskin kylmä ja märkä) ilta. Mitäpä muuta sitä ihminen voisi perjantai-iltana haluta.
Kuulemma punaviinipullon kotisohvalla.
Niin se ylipaino. Meillä alkoi nyt kesäksi rantakuntoon -projeksi. Suurinta pudottajaa ennustetaan Katlasta, joka on vaivihkaa muuttunut karvaiseksi valaaksi. Hyvänä kakkosena tulee ei enää niin solakka vinttikoira Fauna, sekä eräs pieni porokoira, joka on tammikuun alusta lihonut kaksi kiloa. Syytän kaikesta emännän sairaslomaa, muuttoa ja liian hellämielistä isäntää, joka jakelee iltaruokaa anteliaasti. Vaan ei muuten jaa enää. Koirien liikunta on ollut jo monta kuukautta huomattavasti vähäisempää kuin ennen ja lisäksi muutto vuodenvaihteessa on muuttanut myös lenkkeilyn painopisteen hihnakävelyksi entisen alituisen vapaana rallaamisen sijasta. Läskin kosto on välitön.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.