Kesäkuu ja loma meni kylmässä ja sateessa, mutta heinäkuulta pitkälle elokuulle onkin nautittu hellekelistä. Tai kuka nauttii ja kuka ei. Minä tykkään helteestä, mutta pitkään jatkuneet kolmeakymppiä hipovat aurinkoiset päivät ovat kyllä olleet koirien kanssa liikkumisen ja treenaamisen kannalta vähän liikaa. Olemmekin eläneet jonkinlaisessa poikkeustilassa koko kesän.

Salka alkoi jo viime kesänä oireilla hellekelillä hieman. Sen läähätys on vähän rohisevaa. Usein tälläisiin oireisiin liittyy myös alentunut lämmönsäätelykyky, joten olen ollut hyvin varovainen sen liikuttamisen suhteen kuumalla. Faunakin on ollut helteillä lähinnä vetämätön lahna, joka makaa sängyssä tai sohvalla levynä, eikä vaikuta kovin innostuneelta tekemään yhtään mitään. Jopa nuoruuttaan vielä intoileva Flo herää reuhaamaan vasta myöhään illalla auringon laskiessa. Katlalla taas tiineys on varmasti vaikuttanut ja se onkin lähinnä maannut keittiön kivilattialla läähättämässä. Katlan kasvaessa tasaisesti paksuutta ja kaikkien koirien läähättäessä kuumutta, on liikunta jäänyt väkisinkin melko olemattomaksi tänä kesänä.

Paksuteppis

katla-makaa-normal.jpg

Helteet ovat verottaneet vähän treenaamistakin, kun kuumimpaan aikaan päivästä ei viitsi koiria juoksuttaa. Katlan treenaaminen on jäänyt käytännössä kokonaan tauolle sen tiineyden takia, ja kun vielä pelastuskoiratreenit olivat pari viikkoa kesätauolla, olin hetken kuin normaali ihminen. Siis sellainen, joka käyttää koiriaan vain muutaman lyhyehkön lenkin päivässä eikä suinkaan juokse eri treeneissä kaikkea vapaa-aikaansa.

Liika vapaa-aika ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia. Olen kykenemätön vain hengaamaan kotona rauhallisesti tekemättä mitään, joten uutena lieveilmiönä olen retkahtanut shoppailemaan. Hankimme vihdoin kauan suunnittelemamme uuden pesutornin, jossa on ihana kuivausrumpu. Kuivausrummussa parasta on, että veden lisäksi se poistaa karvat pyykeistä. Ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen minulla on karvattomat lakanat! (Ainakin hetken aikaa, mutta ei nyt mennä siihen.)

Kuivausrumpu on kyllä muuten hieman pelottava vehje. Sen ohjekirjassa kerrotaan tarkasti, että kuivausrumpua ei saa asentaa niin, että takana oleva ovi estää luukun aukeamisen kokonaan, koska muuten leikkivät lapset voivat jäädä jumiin kuivausrumpuun. Olenkin nyt hieman huolissani odottanut, milloin meidän kylppäriin ilmaantuu leikkiviä lapsia jostakin ja löytyvätkö ne kenties kuivausrumpuun kuolleina, koska luukun takana on hieman typerästi oskarinoksa joka saattaa teoriassa haitata luukun avautumista. Tosin oskarinoksa ei ole ovi, joten ehkä selviämme ilman kuivausrumpuun ilmaantuvia lapsia.

Ohjekirjan oppien mukaan annoimme pesukoneellemme nimeksi Peter ("Pesukonetta ei saa käyttää lapset tai henkilöt, jotka eivät tunne konetta.") Peter on hiljainen kaveri, joka tekee työnsä kiltisti ja piippaa kun on valmis. Fauna pelkää tätä piippausta kuollakseen. Vallitsevan poikkeustilan takia olen istunut tavanomaista enemmän kotona odottaen, milloin Katla purkaantuu ja samalla olen pessyt tolkuttoman määrän pyykkiä. Fauna sinkoaa aina syliini tärisemään kun Peter piippaa. Varustauduin siis pyykinpesuun taskut täynnä makupaloja ja asetuin sohvalle odottamaan. Siinä me sitten istuimme kuuntelemasas viiden minuutin välein toistuvaa piippausta syöden herkkuja tärisevä vinttikoira sylissäni hihkuen "Peetter PIIPPAA! Namia!" aina piip-äänen jälkeen tunnin verran, kunnes Fauna rentoutui ja alkoi uskoa, että vessassa piipittävä hirviö merkitsee kivoja asioita eikä maailmanloppua.

Tunsin itseni kutakuinkin mielipuoleksi tai idiootiksi, mutta koirankouluttaminen on monesti aika mielipuolista touhua.