Miksu koirineen tuli käymään etelässä ja ei ollut vaikea houkutella häntä lähtemään keskiviikkona paimennustreeneihin lpk-teini Helkan kanssa. Lomailevat kaverit on loistava juttu, kun kerrankin saan keskellä arkipäivää seuraa! Nu-Pu oli tietysti messissä ja oli nyt seitsemättä kertaa lampailla. Sääkin suosi meitä, pari astetta pakkasta, auringonpaistetta ja kantava mutta ei liukas lumi. Helka oli oikein tomera pieni paimenkoiran alku. Nu-Pu sai ihmetellä vähän hakuja ja sitten siihen yritettiin taas asentaa malttia ja jotain pysähdyksen alkeiden tapaista (heikolla menestyksellä).

Lampailla on kova veto tuonne kuvassa näkyvälle portille. Pari pääsi livahtamaan jo karkuun kertaalleen, mutta ei hätää Mummo-Pusula hoitaa!

Lopuksi paimenkoira laittaa lampaat ja ohjaajan häkkiin, siellä ne kaikki pysyvät tallessa seuraavaa käyttökertaa varten...

Paimentelun jälkeen mun piti kiirehtiä yövuoroon. Torstaina kävin Katlan kansas TahtoTassuilla nosework-treeneissä (kaksi sisätilaetsintää, yksi iso alue ja yksi hyvin pieni huone, kummassakin kolme piiloa. Vaikein oli ihmisen kädessä oleva haju). Perjantaina sitten treffasin taas Mitran. Ensin kävimme lenkillä, sitten kurvasin hakemaan pari hoitokoiraa autoon mukaan, ja sen jälkeen mulla oli vapaavuoro hallilla. Tein ralli-koirien kanssa vähän ratatreeniä ja Mitra heilui häiriönä ja avustajana.

Lenkkiporukkana oli mun porokoirat ja Malla-Kaarikka sekä Mitran porokoirat. Malluainen oli varsinainen rakkauden ammattilainen, joka sulatti jopa Kärtty-Siirin sydämen niin hyvin, että uskalsimme laittaa koko porukan samalle kivelle poseeraamaan kun karvainen rauhanturvaaja istui akkakoirien välissä ehkäisemässä verilöylyä.

Katla, Hekla, Malla-Kaarnikka, Siiri ja Helka

Valeraskaudessaan laamailevaa Heklaa ei tällä kertaa huvittanut leikittää Helkaa, mutta juniori juoksi kyllä ihan omin päinkin sillä välin kun tädit jolkottelivat nuuskimassa näreitä. Kivan päivän kruunasi vielä ravintolakäynti Mitran kanssa. Hyvä ruoka, parempi mieli. Eikä tarvitse olla edes niin kovin hyvä ruoka, kun on sitäkin parempi seura!

Viikonlopun hoidokit olivat pieniä ja karvaisia hassuja pompahtelijoita. Nämä on olleet meillä ennenkin hoidossa, joten mun koirat suhtautui niihin aikalailla välinpitämättömästi. Sujuvasti ulkoilimme koko porukka yhtä aikaa pihalla, omat koirat irti ja kääpiö narussa, koska niistä toinen on kuuro ja toinen sokea ja molemmat ikivanhoja. Olisi noloa hukata hoidokki lumihankeen.

Lauantaina meillä oli Nina Mannerin rallytokotreenit Agiliitäjät-hallilla. Minä yritin viritellä Malla-Kaarnikkaa ja Heklaa kisamoodiin ja Robin sai hömpätä vähän ylivireisen Katlan kanssa. Mun epätoivoni etenkin Heklan kanssa oli varmasti käsinkosketeltava. Hieman häiriöherkkä Pikkuheksu härvelsi eikä oikein muistanut keskittyä mihinkään. Tämähän ei tullut yllätyksenä, kun toi koira on lievästi ilmaistuna vilkas ja hyvä havainnoimaan ympäristöään ja olemme pääasiassa treenanneet ypöyksin. Omalla pihallakin häiriöiksi saan enintään Nummi-Pusulan ja huutelevan lehtopöllön. Kerran jopa ajoi auto tietä pitkin talon ohi kun treenasin! Viikko aikaa kisoihin. Olen aika varma, että olen päästäni vialla kun ryhdyin tähän.