Porokoirakerho järjesti vuotuisen poropaimennuskokeen ja -kilpailun 4.-6.3. Kolarissa Karkulaisen aidalla. Otin reissuun mukaan sijoituskoirani Viljan. Lauantaina aidalla saimme mahdollisuuden vielä ilmoittautua sunnuntain testiin, koska yksi koira oli perunut osallistumisen eikä varasijoilta ollut tulijoita. Hetken mietittyäni päätin antaa Viljan kokeilla vaistojaan.
Sysiväikeen Sarka "Vilja", ikää 2 vuotta
Liekaporoa Vilja ilmiselvästi jännitti aika kovastikin. Suureksi yllätykseksemme aidassa Viljasta kuitenkin kuoriutui vanhat vaistot ja poropaimenen otteet löytyivät alun ihmettelyn jälkeen.
Viljan arvostelu oli oikein hyvä. Koira oli koko ajan hallittavissa, lähti ajoon ja pysähtyi käskystä, kokosi tokan haukulla, ajotapa oli paimentava, pääasiassa Vilja ajoi sivulta. Kiinnostus poroihin pysyi koko testin ajan. Yhteistyö ohjaajan kanssa oli "ajoittain hyvää", jota pidän aivan riittävänä suorituksena kun kyseessä on koira ja ohjaaja, jotka ovat olleet vasta muutaman päivän yhdessä! Suuret kiitokset Viljan haltijoille Kaijalle ja Veikolle koiran perustottelevaisuuden ja hyvän kunnon rakentamisesta, sekä mahdollisuudesta ottaa Vilja mukaan tähän reissuun.
Seuraava etappi on Katselmus parin viikon päästä ja Pevisa-tutkimukset keväällä tai alkukesästä. Jos kaikki näyttää hyvältä, Viljalle on suunnitteilla pennut ensi vuodelle.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.