Maltoin juuri ja juuri jättää pennut kotiin kepon hoiviin ja suuntasin Heklan kanssa perjantaiaamuna anivarhain kohti Kiiminkiä ja Lappalaiskoirat ry:n järjestämää (lammas)paimennuskoetta. Perjantaina ja sunnuntaina järjestettiin taipumuskoe alle 24kk vanhoille koirille ja lauantaina paimennuksen esikoe ja 1. luokan koe. Olin hetken mielijohteesta ilmoittanut Heklan taipumuskokeeseen. Edellisessä yövuorossa tavasin vielä koeohjetta ja mietin, että en hyvistä ajatuksistani huolimatta tullut treenanneeksi hallittavuutta sitten niin yhtään. Lampailla toimimisestakaan ei ollut mitään takuita, joten minulla oli reipas 600 kilometriä aikaa pohtia miten koiraharrastuksen järjettömyyttä ja miten on sulaa hulluutta ajella edes takaisin Oulun taakse hakemaan koiralle hylätty tulos testistä, jollaista ei ole ikinä edes nähnyt eikä oikein tiedä mitä siellä tulee tapahtumaan.

Reippaan 7 tunnin aamuajelun jälkeen olin koepaikalla kerrankin ajoissa. Ilmoittautumisessa sain arvontanumeron 7, eli ensimmäisen ryhmän viimeinen koirakko. Heksua jännitti olla reissussa ensimmäistä kertaa ilman muita koiria. Pysähdyin matkan varrella jaloittelemaan sitä vähän, ja se pälyili huolestuneena ympäriinsä ja halusi takaisin autoon. Ei kovin lupaavaa. Koepaikalla se kuitenkin tuntui unohtavan, miten julmasti se oli heitetty yksin suureen maailmaan, koska ympärillä oli liikaa kiinnostavia asioita kuten koiria, ihmisiä ja lampaita. Otin sen hihnaan ulos hengailemaan ja annoin sen härvätä ympäriinsä. Ärjä-velikin saapui paikalle ja siitähän riemu ratkesi. Pennut ryhtyivät oitis painimaan mielipuolisinä. Kummallekin teki varmasti hyvää päästellä vähän paineita ennen koetta.

paim-Heksu-istuu.jpg

Ensimmäinen ryhmä koirineen siirtyi tuomarin tervehdyssanojen jälkeen isolle aidatulle laitumelle (jossa ei tietenkään ollut vielä lampaita). Koirilta tarkistettiin mikrosirut ja käsiteltävyys samalla. Sen jälkeen asetuimme riviin ja kukin vuorollaan suoritti kokeeseen kuuluvan hallittavuus- ja sosiaalisuustestin osiot. Ensin kierreltiin kytketyn koiran kanssa muut ryhmän koirakot. Sitten koira päästettiin hihnasta ja sen kanssa tuli kulkea hallitusti laitumen poikki. Koira pyydettiin kävelemäään maahan levitetyn pressun yli. Sitten suunnattiin kohti avustajaa, joka koiran ollessa lähellä pudotti kiven metalliämpärin päälle (ääniherkkyyden testaus). Tämän jälkeen ohjaaja pyysi koiraa kävelemään maahan asetettuja lankkuja pitkin, hyppäämään pienen esteen ja kiipeämään pienelle kivelle. Lopuksi koira annettiin avustajan pidettäväksi ja mentiin itse noin 30 metrin päähän roskiksen taakse piiloon. Koiraa kutsuttiin, ja sen piti juosta ohjaajan luo. Tämän jälkeen koiran sai kytkeä ja palata rivistöön muille suorittajille häiriökoirakoksi. Suorituksen aikana tai rivistössä odottaessa ei saanut palkata koiraa muuten kuin sanallisesti tai silittämällä.

Heklan mielestä rivistössä oli tylsää. Siis todella tylsää. Se nurisi ja yritti pyytää viereistä koiraa leikkimään, söi voikukanlehtiä maasta, leikki löytämällään lampaankarvatupolla, makasi selällään maassa ja teki hullunkurisia ilmeitä, kyttäsi suorittavia koiria ja olisi halunnut kannustaa niitä kovaäänisesti. Se esitti vuoroin kuolevansa tylsyyteen ja vuoroin kiipeili mua pitkin, kiskoi hihnassa ja jaksoi aina hetken istua nätisti ennenkuin aloitti taas sähläämisen. Voin syyttää itseäni, ei Heksulle ole ikinä opetettu nätisti odottamista tai mitään tottelevaisuustemppuja. Se osaa juuri ja juuri istua käsimerkistä ja tulla luokse, siinäpä sen tähänastiset opit. Hekla on elänyt hyvin vapaata lapsuutta kaikista harrastuksista huolimatta. Kun vihdoin oli meidän vuoro suosittaa, Heksu ei millään olisi pysynyt nahoissaan.

Pari ensimmäistä pujotteluväliä sujui hyvin, mutta sitten olisi pitänyt mennä kahden hollanninpaimenkoiran välistä. Hekla iski jarrut pohjaan ja tuijotti epäuksoisena. Mitä hemmettiä nuo on ja mistä ne yhtäkkiä ilmestyi? Heksun mielestä lappalaiskoirat on ihan jees, mutta jättiläismäiset raidalliset paimenkoirat olivat sille liikaa. Jouduin vähän houkuttelemaan, jotta se uskalsi livahtaa koirien välistä. Loppu pujotteluradasta sujuikin sitten pompahdellen ja leikkikumarruksia jaellen. Siirryin pisteeseen, jossa koira piti päästää hihnasta, vedin syvään henkeä ja napsautin hihnan irti. Hekla lähti kuin ohjus rallaamaan pellon poikki kohti yleisöä. Kutsuin ja se tuli ihan yhtä kovaa takaisin, pomppi ja loikki ja juoksi hepulirinkiä mun ympärillä. Lähdin kohti maassa olevaa pressua, Hekla lähti ryntäämään mun edelle ja syöksyi suoraan pressun yli. Pressua oli pitämässä paikallaan metallinen kela, jota Heksu ei ilmeisesti huomannut, vaan kompastui siihen ja heitti täyden voltin ympäri ja jatkoi matkaansa samalla vauhdilla. Tuomari huuteli, että "kiitos riittää, jatka vaan eteenpäin", ilmeisesti peläten, että holtiton pieni elohopeani tapattaa itsensä, jos pyydän sen uudestaan pressulle.

Hekla jatkoi kohti avustajaa, joka rämäytti kiven tynnyriin. Hekla kävi hyppimässä avustajaa vasten hieman, kunnes kutsuin sen pois ja yritin saada sitä kävelemään rauhallisesti ja hillitysti maahan asetettujen lankkujen päällä. Heklan mielestä rauhallinen ja hillitty ei tullut nyt kyseeseen, kun se vihdoin oli päässyt pois kuolettavan tylsästä rivistä ja sillä vihdoinkin oli hauskaa. Hekla loikki, pomppi, sinkoili ja törmäili ympäriinsä kivikossa, lautapinon yli, ohi ja ehkä hetkellisesti päälläkin, kunnes peruutti vahingossa takajalat laudoille ja taas kajahti tuomarin (nyt jo hieman lakoninen) "kiitos riittää". Seuraavaksi piti hyppyyttää koira kivelle. Tämän Hekla osaa, se valitsikin heti suurimman kiven ja keikkui sen päällä häntää heilutellen. Ihme kyllä sain sen kaapattua helposti kiinni ja ojennettua avustajalle. Kipitin piiloon roskiksen taakse ja kutsin. Hekla tuli kuin ohjus, jatkoi suoraan mun ohi aidan luo heilumaan ihmisten eteen, tajusi sitten että senhän pitikin tulla luokse, heitti ympäri ja tuli etsimään minut. Äidyin kehumaan sitä, josta Heksu riemastui niin paljon, että alkoi heittää paikoillaa pientä volttia kunnes kaatui maahan. Tuomarin hieman epätoivoinen "kiitos riittää" korvissani pyydystin koirani hihnaan ja olin aika varma, että jatkoon ei ole asiaa. Hämmästyksekseni kukaan ei tullut sanomaan, että voimme lähteä kotiin, joten ilmeisesti tämä hallittavuusosio tuli suoritettua hyväksytysti. Tai luontaisia ominaisuuksiahan siinä mitattiin, ja niitä esiteltiin kyllä koko rahan edestä.

Ei varmaankaan tarvitse mainita, että ryhmämme muut koirat olivat rauhallisia, hallittuja ja asiallisia. Ne enintään söivät vähän kakkaa mennessään, ja yksi kävi nopeasti juoksentelemassa hetken aidan väärällä puolella, mutta tuli sitten heti takaisin. Haluaisin uskotella itselleni, että ne olivat varmasti paljon vanhempia (eivät ne kaikki olleet).

Tuolla niitä mielenkiintoisia eläimiä on!
paim-heksu-arri-lampaat.jpg

Hekla pääsi autoon odottelemaan vuoroaan. Seurasin mielenkiinnolla muiden koirakoiden suorituksia lampailla ja yritin hahmottaa mitä kokeessa oikein kuuluisi tapahtua. Meidän vuoron tullessa en ollut oikeastaan yhtään viisaampi ja tunnustinkin heti tuomarille, että koira on nähnyt lampaita kaksi kertaa ja minä ymmärrän aiheesta vielä vähemmän.

Aluksi kiersimme isoa (n. 30m) pyöreää aitausta ulkopuolelta, koira liinassa. Hekla oli jo laitumelle tullessa huomannut lampaat ja oli heti kiinnostunut niistä. Parin kierroksen jälkeen menimme sisään aitaukseen ja siellä sitten pyörittiin ympäriinsä, tuomari lampaiden kanssa edellä, Hekla haukkuen perässä ja minä liinan päässä, tai minä lampaiden kanssa edellä, Hekla haukkuen perässä ja tuomari liinan päässä. Vaikeinta oli kävellä takaperin lampaiden saartamana, sojottaa keppiä ja katsoa koiraa. Heklan mielestä koko homma oli huippua! Se haukkui innoissaan koko ajan ja ilman liinaa olisi todennäköisesti myös juossut miljoonaa lampaiden ympärillä. Tuomari taisi nähdä epätoivoisen ilmeeni, sillä jossain vaiheessa hän kumartui puoleeni ja sanoi vakavana älä ole huolissasi, tämä menee hyvin. Mun oli hieman vaikea päätellä mitään meidän suorituksesta verrattuna muiden koirien saamiin arvosteluihin, koska ne muut olivat olleet hiljaisia ja rauhallisia.

Lopulta meidät lähetettiin pois ja jäimme odottamaan arvostelua. Tuomari oli kovasti näkevinään Heklassa paljon kaikenlaisia paimennukseen liittyviä ominaisuuksia, joten tulokseksi saimme hyväksytyn ja Heksua voikin tästä lähtien kutsua nimellä PAIM-T HEKSU.

Kirjallisen arvostelun mukaan Heklalla on voimakas halu hallita laumaa, se pyrkii pysäyttämään lauman, ajaa mielellään laumaa poispäin, osoittaa jonkun verran taipumusta kiertää laumaa ja käyttää silmää. Suullisesti tuomari lisäksi kehui, että koiralla on erittäin suuri moottori ja sellaista on hyvä lähteä kouluttamaan, kun on mistä ottaa.

Hienot pienet PAIM-T Ärri ja PAIM-T Heksu
paim-heksu-arri-istuu.jpg

Ärjä-veli (Sysiväikeen Krafla Hiidenhukka) suoritti myös oman kokeensa mallikelpoisesti. Sen suoritus oli hyvin samantapainen, joskin astetta rauhallisempi ja hiljaisempi. Ärjällä oli arvostelun mukaan hyvä asenne paimennettaviin elämiin ja tuomari epäili, että se toimisi hyvin poropaimenena. Nyt on siis mustaa valkoisella, että olen onnistunut kasvattamaan kaksi porokoiramaista lapinporokoiraa.

Jäin yöksi Ouluun Ärrin perheen hoiviin joten pääsin vielä lauantaina seuraamaan esikokeita ennen reipasta ajelua kotiin. Mielenkiintoinen pikakäynti Kiimingissä. Paljon tuli taas nähtyä uutta ja pohdittavaa tästä paimennustouhusta riittääkin pidemmäksi aikaa. Mukavaa olisi päästä harjoittelemaan silloin tällöin, mutta ajankäyttö ei taida taipua vielä yhteen uuteen harrastuslajiin.

Kiitokset Sallalle Ärjän testaamisesta ja yösijasta!