Lauantaiaamuna tuntui lähinnä siltä, että lauma norsuja olisi pelannut jalkapalloa käyttäen mua pallonaan. En ihan selvinnyt treenejä vetämään ajoissa, mutta onneksi kaikki muutkin olivat myöhässä tai juoruiluhetken tarpeessa. Jostain syystä mun pari kuukautta aiemmin tehty raunioradan varaus ei ollutkaan mennyt perille ja radalle oli buukattu syystalkoot samaan aikaan, joten aloitimme asfalttiparkkiksella tarkkuusetsinnällä taas.

Rhoo teki ensimmäistä kertaa ja oli liikuttavan innokas ja aika pihalla. Sen häiriöherkkyys näkyi taas hyvin: piti tuijotella pellolla olevaa harakkaa, kuunnella radalta kantautuvia ääniä ja esittää, ettei huomaa mitä ollaan tekemässä. Teimme pari superhelppoa harjoitusta, jotta saimme Rhoon keskittymään ja kiinnostumaan ja pääsimme palkkaamaan kun se osoitti mielenkiintoa etsittävää esinettä kohtaan.

Vasmi on treenannut kotona ja ilmeisesti vähän liian helppoja treenejä. Se on alkanut katsella silmillään ja juoksee vain suoraan kohteelle. Kotitehtäväksi tulikin vaikeuttaa selvästi, pidentää etsittävää matkaa ja aikaa ja alkaa vanhentaa esinettä (eli ohjaaja jättää esineen paikoilleen jo aikaisemmin ja tuo koiran paikalle esim. 15-30 min myöhemmin etsimään).

Tyyne teki hikaripentumaiseen tyyliinsä ylettömän söpöä ja tarmokasta prikanilmaisua. Tyynellekin kotitehtäväksi annettiin vaikeuttaa etsintää.

Seuraavaksi leikimme koirien mielenvirkistykseksi ihmispurkkirataa. Ohjaajat olivat saaneet etukäteen ohjeeksi laittaa oikeaan jalkaan ihoa vasten ylimääräinen sukka - ohjetta oli noudatettu liikuttavan täydellisesti. Jokainen laittoi sukkansa pussiin. Vuorollaan kukin valitsi kenet oma koira merkkaa, sai pussin sukkineen lähtöhajuksi ja sitten koira sai käydä nuuskimassa kaikki läsnäolijat ja oikean ihmisen kohdalla kohde alkoi kehua ja ohjaaja palkkasi koiran. Teimme harjoituksen ensimmäistä kertaa, joten koirat olivat odotetusti täysin ulapalla. Mutta olipahan vaihtelua treeneihin ja tätä jatkamme seuraavallakin kerralla - sukat mukaan siis!

Siirryimme radalle ja otimme kopilla purkkiratatreenit. Rhoo häiriintyi uudesta ympäristöstä niin, että teki kaikkea muuta kuin nuuski purkkeja, ilmaisi mitä sattuu ja tohotti ympäpriinsä. Helpotimme ottamalla vain yhden purkin radalle, pidimme taukoa jne. Lopulta saimme pari edes sinnepäin onnistunutta toistoa. Taas se mielentila nousi treenin tärkeimmäksi aiheeksi. Rhoon kanssa seuraavalla kerralla aloitetaankin aivan simppelillä yhdelle purkille menolla ja yritetään saada sitä kestämään ympäristöä ja sen tarjoamia häiriöitä. Kotonaanhan Rhoo tekee erottelua jo täyttä päätä, kun pystyy paremmin keskittymään tutussa paikassa.

Vasminkin treeni meni osittain haukkumiseksi, mutta saimme pari ihan hyvääkin toistoa. Voihan mielentila! Kotitehtäviä jaeltiin kuitenkin niin uusien hajunkantajien esittelyn kuin purkkiradan vaikeuttamisen suhteen.

Olimme onistuneet tuhraamaan aikaa jo useamman tunnin, joten Tyyne ei tehnyt purkkihommia vaan treeniryhmä lähti Mäkkärille syömään. Mun omat koirat eivät treenanneet mitään, koska olin liian väsynyt ja elämää suurempi tatti otsassa ohareiden ja yleisen stressikuoleman lähestymisen takia, että ei tehnyt edes mieli ottaa piskejä ulos autosta. Olisin saattanut pimahtaa ja kuristaa ne kertalaakista. Mäkkärin sijasta lähdin kuitenkin reilun tunnin lenkille mukana olevien koirien eli Floran ja porokoirien kanssa. Flopa leikitti pentua ja Katla kaahasi muuten vain. Tunnin jälkeen alkoi oma pää olla paremmassa kuosissa, vaikka jalat painoivat tonnin ja muistin, ettei ollut syönyt edellisyön kotimatkan jälkeen mitään. Kiire ja väsymys on siitäkin kettumaisia, että niiden takia ei tietenkään ehdi ja jaksa liikuttaa ja virikkeistää tai treenata koiria riittävästi, ja ne alkavat heti oireilla ja käyttäytyä tavallista huonommin. Eikä se ole niiden syy, nehän vain kaipaavat tapaa purkaa energiaansa. Ehkä kaikkein eniten ärsyttääkin se, kun tietää, että koirien huono käytös on suora seuraus omasta käytöksestä. Aina ei vain pysty olemaan täydellinen koiranomistaja, vaikka hullu koiranainen onkin.

Lenkin jälkeen laitoin kopilla kahvit tulille ja kohta saapuikin jo seuraava treeniporukka, joka on siis pitkälti kyllä samaa porukkaa kuin idarijengi. Vuorossa oli pelastuskoiratreenikauden viimeiset treenit. Mäkkärinkävijät toivat mulle tuliaisina ruokaa ja Happy Meal -lelun. Syötyäni aloin mahdollisesti muistuttaa jo etäisesti ihmistäkin taas. Hyvä treeniporukka on kyllä hullun koiranaisen arvokkain "omaisuus", eikä hyvää treeniporukkaa aina voi mitata vain koirien treenaamisen kannalta.

Otimme koirille aluksi pienet kahden maalimiehen kaudenpäätösrallattelut ilman mitään häiriöitä. Ohjaajat saivat itse päättää koirieni piilot, mutta linjauksena oli kivaa, helppoa ja motivoivaa. Sain kasattua itseni ottamaan Katlalle ja Florallekin pienet treenit, niin nekin saivat jotain tekemistä aivoillensa ennenkuin tylsistyvät ihan ameeboiksi. Riehuviksi, hihnassa räyhääviksi, jänisten perään sinkoileviksi kaksikytkiloisiksi ameeboiksi, jotka liikkuvat fysiikan lakien vastaisesti myös vertikaalisiirtymiä. Treenitauko näkyi Katlassa yli-innokkuutena ja se todellakin tunki itsensä sisään piiloihin, vaikka ei oikeastaan mahtunutkaan, ja Flopassa epävarmuutena liikkumisen suhteen. Jouduin auttamaan sitä kakkostalon rappusissa ottamalla laittamalla sen pantaa ja kulkemalla sen kanssa ekan kolmanneksen portaista. Flora kaipaisi säännöllistä ylläpitoa kaikille taidoilleen, muuten se alkaa hermoilla. On se kuitenkin mennyt paljon eteenpäin ensimmäisesti kaudestaan radalla, jolloin se kieltäytyi kaikista rappusista eikä osannut hypätä mihinkään.

Koirien viihdyttämisen jälkeen siirryimme koppiin kahville ja keskustelemaan kuluneesta kaudesta. Treeniryhmäläiset vaikuttivat pääasiassa hyvin tyytyväisiltä kuluneeseen kauteen. Kävimme kauden läpi osio kerrallaan ja keskustelimme myös miten tätä konseptia voisi kehittää. Mehän treenasimme koko kauden pääasiassa kaksi kertaa viikossa, aiheet jaksotettuina neljään eri kokonaisuuteen ja pyrimme monipuoliseen ja vaihtelevaan treeniin, joka ei tähtää kokeisiin tai kisoihin, vaan siihen "tosielämään" sitten kun koirakko on hälytyslistalla ja käy etsinnöissä. Treeniryhmäläiset ovat olleet ihanan motivoituneita ja treenanneet myös muissa porukoissa ja kaikki ovat menneet kauden aikana eteenpäin. Myös ohjaajat kertoivat saaneensa oivalluksia ja uutta oppia ja varmuutta omaan toimintaansa. Hyvä ohjaaja on kuitenkin melkein koiraakin tärkeämpi, joten olen erittäin iloinen.

Ensi vuotta varten pohdimme miten kehittää treenisuunnitelmaa ja työnjakoa. Toiveena oli enemmän maasto- ja etenkin taajamatreeniä, raunioille kokeenomiaisia harjoituksia, ylläpidetään nyt hyväksi todettu sosiaalisuus- ja käsiteltävyys&ketteryystreenit (miljöbanat, yhteiset hengailut, eri ympäristöissä käymisen). Lisäksi toivottiin enemmän piiskanheiluttelua tottiksen ja hallinnan suhteen, jotta ohjaaja löytää motivaation treenata asiat kunnolla eikä vain sinne päin ja sunnuntaina. Näillä näkymin siis hion treenisunnitelmaa muutaman kuukauden ja jatkamme ensi kaudella ainakin osittain samalla porukalla. Toiveena oli myös saada  mukaan joka kerta eri vierailijoita, jotta koirille saadaan myös vieraita maalimiehiä. Paljon hyviä ideoita miten kehittää tätä juttua eteenpäin!

Tyyne ja Hekla vetivät pentupainia palautekeskustelun ajan ja kiusasivat mukana hengaavaa Vasmia. Lopulta pennutkin sammuivat nukkumaan söpöinä kerinä kopin lattialle. Kotimatkalle suuntasin kuuden jälkeen, aiempaakin väsyneempänä, mutta ehdottomasti paremmalla mielialalla.

Kiitokseksi kaudesta sain treeniporukalta skumppapullon (miten ne tiesikin, että just se maistuisi?) ja koirille herkkuja. Itse haluan kiittää kaikkia ryhmäläisiä osallistumisesta, hyvistä ideoista, ajatustenvaihdosta, pitkästä pinnasta, kaikesta mitä opetitte minulle tällä kaudella ja tietysti myös hervottoman hauskoista hetkistä ja terapiatuokioista silloin kun ne olivat tarpeen. Petralle kiitos kouluttajakolleegana toimimisesta. Sofialle kiitos, kun jaksoit tuoda Veikkoa meille maalivauvaksi ja näytit, että on mahdollista yhdistää äitiys ja aktiiviharrastaminen. Aikille kiitos loistavasta koirasilmästä ja koulutusvinkeistä. Katille kiitos aina positiivisesta ja iloisesta maalimiestoiminnasta - meidän kaikkien pitäisi ottaa siitä oppia. Annelle kiitos rohkeudestasi ylittää oman mukavuusalueen rajat ja uskalluksesta lähteä mukaan vähän päättömiinkin treeni-ideoihin, analyyttisesti otteesta ja kysymyksistä, jotka laittoivat kouluttajat koville ja miettimään vastauksia ihan tosissaan. Stefanille kiitos kun kestit akkalaumaa ja otit sen kuin mies. Ehkä me ensi vuonna otetaan mukaan sulle seuraksi toinenkin kiintiömies...

Kotona olin kahdeksan maissa ja menin suunnilleen suoraan nukkumaan. Mun kalenteri näyttää kyllä lupaavalta, että tää hullu syksy alkaa olla ohi ja kohta helpottaa. Mun suurin toive on, että ehtisin nyt keskittyä idaritreeniin ja alkaa viedä omia koiria tosissani siinä eteenpäin.

P.S. Tämäkin teksi on kirjoitettu ihan eri aikana kuin julkaisupäivästä voisi kuvitella - siis paljon myöhemmin. Pidän kuitenkin linjan, että lisäilen näitä juttuja jälkikäteen tapahtumajärjestykseen, niin pysyy joku logiikka treenienkin etenemisessä.