perjantai, 21. helmikuu 2020

Maailman kiltein koira Tyyne on poissa

Sysiväikeen Askja Hämäränotus "Tyyne"
23.8.2014-21.2.2020

tyyne.jpg

Pieni kovanonnenkoira Tyyne jouduttiin lopettamaan vierasesineen ja sen poistoleikkauksen jälkeisten komplikaatioiden, synnynnäisen osittaisen maksashuntin ja hemolyyttisen anemian aiheuttamien laajamittaisten vaurioiden vuoksi. Valtavan suuri kiitos Tyynen viimeisesti vuodesta ja uskomattoman omistautuvasta hoidosta Marjatalle. Olen niin äärettömän pahoillani, että paraskaan hoito ei riittänyt ja jouduimme luopumaan Tyynestä.

Tyynepentu1.jpg

Tyyne oli sijoituskoirani, josta piti alunperin tulla pelastuskoira. Ensimmäisen vuoden se kävikin ahkerasti treeneissä. Rauniorataan se pääsi tutustumaan jo ennen luovutusikää kun vein koko pentueen retkelle radalle.

Tyynepentu2.jpg

Puolivuotiaana Tyyne lähti meidän mukaamme käymään Lapissa. Pääsimme Saajomannun porotilalle paimennuskoulutukseen. Hekla ja Tyyne pääsivät kumpikin tutustumaan paimennukseen sekä poroilla että lampailla. Tyyne osoitti hyvää luontaista taipumusta.

DSC_3350.jpg

Enimmäiseen puolivuotiaat porokoiranpenikat toki vain juoksivat ja räyhäsivät keskenään.

DSC_2927.jpg

DSC_3371.jpg

Tyyne palautui minulle ensimmäisestä kodistaan kesällä 2018. Se solahti laumaan helposti ja alkoi rentoutumaan ja muistuttamaan taas enemmän sitä pentuajan Tyyneä.

20180714_153439.jpg

Otin Tyynen lokakuussa mukaan parin viikon lomareissulle, jossa mm. telttailimme Tiilikkajärvellä ja Manamansalossa, kävimme Oulussa kylässä Ärjä-veljen luona ja treenailimme jälkeä ja hakua. Tyyne oli helppo retkikaveri, joka sopeutui vaihtuviin majapaikkoihin ja telttailuun ihan tuosta vaan.

Tyyne sisaruksineen ja äiti-Katlan kanssa kennelpäivässä kesällä 201820181020_173022.jpg

Tiilikkajärvellä20181008_214238.jpg

Pilpasuolla porokoiraretkellä - vasemmalta Hekla, Katla, Tyyne, Ärjä ja Virna20181005_153628.jpg

Tyyne Helvetinjärven kansallispuistossa sijaistsevan Haukanhiedan varaustuvan ikkunassa pohtimassa pieniä koiranajatuksia.20181003_093511.jpg

Talven tultua aloin ajatella, että Tyyne jää meille loppuelämäkseen. Se oli vaivaton laumassa, helppo lenkeillä ja tykkäsi puuhastella muiden koirien treenien ohessa milloin mitäkin. Kohtalo puuttui peliin ja eteen tuli täydelliseltä kuulostava tarjous Tyynen kodiksi, joten jouduin lunastamaan lupaukseni antaa sille mahdollisuus parhaaseen mahdolliseen elämään. Alkuvuodesta 2019 Tyyne muutti uuteen kotiinsa Marjatan luokse. Päätös ei ollut helppo, mutta nähtyäni miten se viihtyi ja miten hyvää huolta siitä pidettiin tiesin tehneeni oikein.

Tyyne-Heksu-Nupu.jpg

Tyynen loppuelämä ei valitettavasti mennyt ongelmitta. Tarkkavaistoinen Marjatta huomasi heti, että koirassa on jotain vialla. Vuoden aikana ehdittiin tutkia useampaan otteeseen, leikata pois komplisoitunut vierasesine, myöhemmin sen aiheuttamat kiinnikkeet, mutta mikään ei auttanut. Lopulta Tyynen vointi romahti eikä viikon sairaalahoito ja lähtö Viikkiin erikoislääkärien tutkimuksiin enää pelastanut tilannetta. Tyyne oli pakko päästää kivuistaan vain viisivuotiaana.

perjantai, 13. joulukuu 2019

Rauhallista loppuvuotta kaikille kansoille

....toivottaa Sysiväikeen lauma

Tytöt kävivät läheisellä koirakoululla järjestetyssä koirien joulukuvauksessa. Viiden tuhman pikkutontun saaminen samaan kuvaan oli riittävän haastavaa ilman, että kuvaan yritettiin edes lisäillä mitään lahjapaketteja tai muita koristeita. Anteeksi, neljän tuhman pikkutontun ja yhden Virkamieskoiran, joka tönötti paikoillaan kuin tatti kun kerta käskettiin.

yhteis2025.jpg
Kuva: Studio Muru

maanantai, 14. lokakuu 2019

350 päivää Rouva Bordercollien kanssa

Toisen roska on toisen aarreNuPu.jpg

Fan van de Bordersberg
NUMMI-PUSULA
21.5.2006-14.10.2019

20190103_162242.jpg

Kun unessasi pikkusisko
kuupurrellasi purjehdit
ja aamutähti otsalla
astelet yön laitoja

nummipusula3-06-19.jpg

Sateiset saaret lännen äären
kirsikankukat Japanin
Niin etelä ja pohjoinen
kaikki meitä varten on

lauma1.jpg

Kun yössä yksin vaeltaa
voi kaltaisensa kohdata
ja hetken tie on kevyt
kaksin kulkea

53921396_397187394193265_542104948125466

53591747_2127709950661047_13996359537813

33.jpg

Ei etäisyys, ei vuodetkaan
ei mikään meitä erota
kun hetken vain sut pitää saan
ja unohtaa

20190306_115320.jpg

Ikuisuus, yksi huokaus vain
Yksi yö kuin koko elämä
Tuoksussasi keväät tuhannet

nummipusula4-06-19.jpg

Ei etäisyys, ei vuodetkaan
ei mikään meitä erota
ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea

nummipusula-06-19.jpg

Tuli aika lunastaa se kaikkein suurin lupaus ja päästää Rouva Bordercollie paimentamaan tähtiä taivaalle. Saimme melkein kokonaisen vuoden, syksyn ensipakkasista kurkiparvien lähtöön. Ehkä tärkeintä on, että lähtiessään Nummi-Pusula ei ollut enää häkkiin unohdettu yksi monista vaan rakastettu, ainutkertainen ja arvokas juuri omana itsenään.

nummipusula2-06-19.jpg

Aja vaan, Nu-pu. Aja vaan.

sunnuntai, 25. elokuu 2019

Selkämeren kansallispuisto (KP40), Kylmäpihlaja

Vietin elokuussa synttäreitäni sopivasti viikonloppuna ja olin jo keväällä varannut majoituksen Kylmäpihlajan majakkahotellista, joka sijaitsee Selkämeren kansallispuiston alueella. Olin leikilläni sanonut, että siihen mennessä olen käynyt kaikissa muissa Suomen kansallispuistoissa, jotta voin viettää 40-vuotispäiväni 40. kansallispuistossani ja saan samalla "kerättyä koko sarjan" eli vierailtua kaikissa kansallispuistoistamme. Ja kas, kun jännittävien käänteiden jälkeen Perämeren KP tuli nähtyä kesäkuun pohjoisen reissulla ja Itäinen Suomenlahti Ulko-Tammion telttaretkellä, niin suunnitelmani toteutui! Lahjaksi saimme myös upean kesäisen sään kruunaamaan "nelikymppiset".

Laiva Kylmäpihlajalle lähtee Poroholmasta, josta porokoirat löysivät tämän mahtavat Poro-Expressin.

20190824_112622.jpg

Reissuun lähdettiin siis kuitenkin laivalla. Kaunis sää houkutteli taas jäämään kansipaikoille.

20190824_124652.jpg

Lieneekö Kylmäpihlaja saanut nimensä saarella kasvavista pihlajista ja siitä, että kaukana merellä oleva pieni, karu ja tuultenpieksemä saari on varmasti suuren osan vuotta kylmä ja ankea?

20190824_144516.jpg

Meillä oli kylmää vain lähituotanto, Vakka-Suomen panimon olut. Se olikin mukava nautiskella majakkahotellin terassilla auringonpaisteessa.

20190824_132838.jpg

Hotellihuoneita on vain muutama ja ne sijaitsevat majakan tornissa. Meidän huoneemme oli viidennessä kerroksessa ja koirat olivat etukäteen ilmoitettuina tervetulleita mukaan. Ylimmän kerroksen sviittiin niitä ei saanut ottaa, joka vähän harmitti, sillä olisin muuten maksanut ilomielin sviitistä! Koirien mukaantulo tietenkin voitti ja otimme huoneen vähän alempaa.

20190824_141957.jpg

20190824_131336.jpg

Kauniista säästä huolimatta meri tyrskysi, vaikka tuli oli juuri samana päivänä sopivasti laantunut.

20190824_141944.jpg

Kallioilla oli pieniä lammikoita, joissa vilisi vesikirppuja, siiroja ja kolmi- ja kymmenpiikkejä. Vietimme pitkät tovit tuijotellen lammikoiden elämää ja leviä.

20190824_142612.jpg

20190824_142241.jpg

20190824_144956.jpg

Loppukesästä ei tiiroista ollut enää vaaraa ja kalliolla pääsi kuljeksimaan rauhassa. Pesimäaikana varoituskylttiä lienee syytä noudattaa, pesiään puolustava tiirayhdyskunta on pelottava vastustaja.

20190824_185924.jpg

Majakan huipulla on näköalatasanne, jonne saarella vierailevat ihmiset pääsevät ihailemaan maisemia.

20190824_151132.jpg

Tietysti myös hotellissa majoittuvat koirat pääsivät yläilmoihin. Etenkin Heklaa kiinnostu kurkkia kaiteen pleksin yli kaukaisuuteen.

20190824_152904.jpg

Hotellin pieni ravintola on auki sekä omalla veneellä saapuville, laivan mukana saapuville päiväkävijöille että hotellivieraille. Hotelliin kirjautuessa sai huoneen lisäksi oman pöydän ja sovitun päivällisajan.

20190824_170522.jpg

Olin jo varausta tehdessä kysynyt mahdollisuutta saada vegaanista ruokaa. Hotellin ja ravintolan palvelu oli erinomaista ja ystävällistä ja kaikki järjestyi. Saimme oikein maukkaat ateriat jälkiruokineen.

20190824_171133.jpg

Saareen tutustumisen, syömisen ja pienen ruokalevon jälkeen siirryimme rantakallioille viettämään nelikymppisiä. Olimme pakanneet mukaan kylmälaukkuun vähän retkievästä, tietenkin. Kynttilöiden sytyttäminen tuulessa jäi vain haaveeksi, mutta huikea auringonlasku tyrskyävälle merelle korvasi sen moninkertaisesti

20190824_190939.jpg

20190824_210257.jpg

20190824_210317.jpg

20190824_210631.jpg

20190824_214535.jpg

Hyvin nukutun yön jälkeen saimme vegaanisen aamiaisen kaikkine lisukkeineen.

20190825_090531.jpg

Aamulenkiksi kiersimme saaren kolme kertaa. Kylmäpihlaja on vain muutama sata metriä pitkä. Kävimme myös uimassa muiden saarella vierailevien ällistykseksi. Liukkailta rantakallioilta aallokkoon turvallisesti pujahtaminen olikin hieman haasteellinen temppu.

20190825_085454.jpg

20190825_102452.jpg

En ole aina ihan varma ymmärtävätkö nämä koirat miten etuoikeutettuja ne ovat päästessään kaikkiin mahtaviin paikkoihin retkeilemään...

20190825_103854.jpg

Ennenkuin jätimme saarelle hyvästit söimme vielä maukkaan burgerilounaan.

20190825_121433.jpg

Reissukoirat olivat jokseenkin väsyneitä, olivathan ne olleet alkuviikon Sallassa vaeltamassa  ja sieltä kaahasin Suomen poikki ja suoraan viikonloppureissulle Selkämerelle.

20190825_114855.jpg

Emme malttaneet suunnata Poroholmasta suoraan kotia kohti vaan koukkasimme pienelle kävelylle Rauman vanhoihin puutalokortteileihin. Torin laidalta löysimme mainion kahvilan, josta sai aivan liian montaa eri makua vegaanisia jäätelöitä. Yritin hillitä itseni ja maistoin vain neljää eri makua.

20190825_160755.jpg

20190825_163858.jpg

Porokoirat löysivät "Rauman flikan" ja asettuivat poseeraamaan. Ohiajanut auto pysähtyi, ulos syöksyi elegantti vanhempi rouva, joka englannin, italian ja käsien huitomisen sekoituksella pyysi lupaa ottaa kuva koirista patsaan kanssa. Bellissimon, perfecton ja bravon minäkin ymmärsin. Olen täysin samaa mieltä, sekä koirista että viikonlopusta.

Kerttu Horilan veistos "Rauman Flikk"20190826_130125.jpg

perjantai, 23. elokuu 2019

Salla in the middle of nowhere

Mitä tapahtuu kun otetaan kaksi ex-biologi-koiranomistaja-retkeilijää, annetaan niille somechätti ja aika herkästi laukalle lähtevä yllytyshulluus? Tietenkin syntyy kaikenlaisia hyviä ideoita, kuten lähteä Sallaan kävelemään pikkupätkä UKK-reittiä. Aikataulullisista syistä päädyimme neljän päivän vaelteluun yhdistettynä mökkimajoitukseen pätkämme molemmissa päissä. Lähtö oli Hautajärveltä ja tarkoitus oli kipaista Pahakurun kautta Sallaan, siis sinne kylille.

Pakkaaminen ei kuulu lempipuuhiini, mutta rutiinilla sekin sujuu siedettävästi20190816_200358.jpg

Aamusta kamat kasaan, porokoirat autoon ja nokka kohti pohjoista. Parin pysäjdyksen taktiikalla pääsin illaksi perille Hautajärvelle.

20190818_212018.jpg

Jossain matkan loppupuolella tein paniikinomaisia jarrutus- ja väistöliikkeitä, kun tienpientareelta vilisti lumikko suoraan auton eteen. Pysähdyin katsomaan, mutta ainakaan tielle ei jäänyt kituvaa eläintä, joten oletin sen päässeen ehjin nahoin karkuun. Varttia myöhemmin pysähdyin jaloittelemaan ja pissattamaan koiria. Ottaessani Katlaa takakontista sen ensi töikseen hyökkäsi takarenkaan lokasuojan alle ja hotaisi siellä herkullisesti mureutuneen lumikonjäänteet kitusiin. Hekla oli myrtynyt, koska se ei ehtinyt osingolle.

Aina on aikaa kahville ja koirille!
20190818_212242.jpg

Ensimmäisen yön vietimme Hautajärvellä AirBnB -majoituksessa vanhan koulun viereisessä rivitalossa. Majoitus oli halpa ja homeinen, mutta vältti yhden yön verran. Illalla välppäsimme vielä hieman tavaroita, joimme pullon skumppaa ja tarkisteltiin reittiämme kartoilta.

Aamulla leikimme autoleikkiä, jossa ensin ajettiin Sallaan ja jätettiin loppupisteeseen yksi auto, sitten palattiin Hautajärvelle ja jätettiin alkupisteeseen Karhunkierroksen Luontotalon pihalle toinen auto. Kävimme vielä viime tingan pullakahveilla Luontokeskuksella ennenkuin kevyesti heitimme rinkat selkään ja lähdimme ripeästi astelemaan tienvartta päinvastaiseen suuntaan kuin kaikki muut retkeilijät, jotka epäilemättä suuntasivat Karhunkierrokselle.

UKK-reitti kulkee kokonaisuudessaan Lieksan Kolilta Savukosken Tulppioon. Reitti on kuljettavissa kokonaan, mutta mitään yhtenäistä karttaa tai opaskirjaa ei taida löytyä. Monin paikoin reittimerkintöjä tai edes varsinaisia polkuja ei ole, vaan reitille haluava joutuu tekemään melkoista selvitystyötä löytääkseen mistä reitin kuuluisi kulkea ja kartanlukutaito on välttämätön. Meidän valitsemamme pätkä on sen sijaan hyvin merkitt, sen varrelta löytyy retkeilyrakenteita ja siitä löytyy esim. Luontoon.fi -palvelusta selkeä reittikuvaus.

Alun tympeän autotietallustelun jälkeen pääsimme kääntymään metsäautoteille ja edelleen pienille poluille. Sääkin oli mainio, puolipilvinen ja ei liian lämmin.

20190819_111341.jpg

12-vuotias Katla on vapautettu kantotehtävistä jo muutama vuosi sitten, mutta Hekla ja sen veli Ärjä kantoivat koirien ruokia ja jotain varusteita repuissaan.

20190819_113245.jpg

Pitkospuiden jälkeen pääsimmekin tutustumaan uuteen lempimaastotyyppiini: ojitettu rinnesuo. Täytyy sanoa, että ihan niin kettumaisessa maastossa en ole tainnut ikinä rämpiä rinkka selässä. Kilometrin pätkä tuntui kymmeneltä kilometriltä ja aikaakin kului varmaan tunti. Lähes kuolemankielissä hoipuimme lopulta pienelle hiekkatielle ja ensimmäisen sopivan töyrään taakse lounaalle.

20190819_132028.jpg

Hyvä ruoka, parempi mieli, ja matka jatkuikin loppureissun ajan paremmissa maisemissa ja maastoissa. Jos reissun ensimmäisen päivän tarkoitus on testata mielialaa ja kuntoa niin pääsimme toteamaan, että mieliala on loistava, mutta kunto kuin keski-ikäisellä toimistotyöntekijälle (eli surkea).

20190819_142058.jpg

20190819_151118.jpg

20190819_163055.jpg

20190819_165958.jpg

Iltapäivästä alkoi ensin tihuttaa ja sitten sataa kunnolla. Kiskoimme sadevaatteita päälle itsellemme ja muorikoiralle ja kahlasimme milloin suossa, milloin vettyneillä pitkospuilla kohti pohjoista.

20190819_170821.jpg20190819_171229.jpg

20190819_184822.jpg

Konttilammella olimme saaneet tarpeeksemme suosta, sateesta ja ylämäestä ja päätimme evakoitua lammen rannalla olevaan kotaan yöksi. Tulenloimussa kenkiä ja sukkia kuivatellessa tutkailimme rinkkoja kaivellen illan menuta ja totesin valinneeni ehdottomasti oikeaa vaellusseuraa: Sallan rinkasta löytyi piskuisia punaviinipulloja "pahan päivän varalle". Pidimme kynttilänvalossa mukavaa wine&snack-iltaa muistellen muinaisia vaellusretkiä, joilla syötiin näkkileipää ja Pirkka pussipastaa Trangialla. Kaikki ei todellakaan ollut ennen aina paremmin.

20190819_200939.jpg

Aamuun mennessä sade hellitti ja pääsimme liikkeelle kuivissa varusteissa. Pian aurinkokin alkoi pilkistellä.

20190820_102750.jpg

20190820_104448.jpg

Nousimme Palotunturiin, josta on näkymä itään ja rajan takana kohoaville suurtuntureille

20190820_113749.jpg

20190820_121452.jpg

20190820_122311.jpg

20190820_122334.jpg

20190820_123238.jpg

Palotunturilla on pieni lampi, jonka rannalla on kota. Auringon helliessä kirkas vesi alkoi houkutella niin, että heitimme vaatteet näreikköön ja pulahdimme uimaan.

20190820_124526.jpg

20190820_130140.jpg

Matka jatkui Topsakka-aavalle. Laaja suoalue on Löytöjängän-Suksenpaistama-aavan soidensuojelualuetta. Kartan mukaan Topsakkaharjulla on lintutorni, jota kohti suuntasimme toiveena hyvät näkymät yli laakean aapasuon. Suolla laidunsi poroja ja "no noita... noita laululokkeja, noita valkoisia!" Näin riistabiologimme kuvaili tietenkin Suomen kansallislintua, laulujoutsenta. Iltaan mennessä Topsakka-aavastakin oli tullut Touhu-Tupsukasaava.

20190820_134639.jpg

Lintutornin sijasta löysimme tämän pinon. Oletan, että tässä on joskus ollut torni, mutta se on sittemmin purettu. Päätimme tehdä kasaan koirille nosework-piilot, olihan kansainvälinen nosework-päivä ja minulla rinkassa mukana minikitti treenivälineistöä. Samalla söimme välipalaa, jotta jaksoimme kävellä vielä muutaman kilometrin lounasta odotellessa.

20190820_144029.jpg

20190820_152926.jpg

Suksenpaistamalammin nimi herätti mielenkiintoa, mutta vielä enemmän meitä kiinnosti ruoka. Laavulla oli kai sorsastuskauden alkua odottelemassa vanhempi ja jokseenkin vähäpuheinen herra hyvin äreän suomenpystykorvan kanssa. Emme tupanneet samoille tulille vaan jäimme viereisen pöydän ääreen kokkailemaan gourmet-ateriaamme.

20190820_164308.jpg

20190820_172542.jpg

20190820_183416.jpg

20190820_183430.jpg

Matka jatkui suomaisemissa kunnes polku alkoi kohota ja pian tulimme Aihkipetsin päivätuvalle. Tupa on erinomaisesti hoidettu, kauniilla paikalla ja niin lähellä Sallan palveluita, että se lienee myös päiväretkeilijöiden suosiossa. Pidimme vain pikaisen vedenotto- ja huoltotauon ennenkuin jatkoimme sinnikkäästi matkaa.

20190820_185229.jpg

Luovutimme pimeyden laskeutuessa Ruuhitunturin etelärinteillä. Nousimme pienen metsäisen laen päälle ja etsimme vähenevässä valossa tasaisen telttapaikan. Ehdimme vielä syödä ja juoda iltakaakaotkin ennenkuin alkoi ripotella vettä ja kömmimme telttaan nukkumaan. Kahden hengen Fjällräven on kahdelle ja kolmelle koiralle melko tiivis majoite, mutta sopu sijaa antaa. Tai se, etteivät mun tytöt juuri noteeraneet Ärjän murinoita vaan asettuivat muitta mutkitta nukkumaan sen päälle.

Aamulla saimme rauhassa levitellä tavaroitamme, koska sadepilvet olivat taas menneet menojaan yön aikana. Aamupalanuudeleiden ja kampanisujen jälkeen keräsimme leirin ja lähdimme katsomaan Ruuhitunturin lakea.

20190821_100945.jpg

Porokoirat poseeraa, taustalla Venäjän tunturit

20190821_111942.jpg

Ruuhitunturilla on päivätupa, latukahvio ja riippumatto. Kahvio ei ole kesällä auki, joten hyödynsimme taukoa ja rakenteita viihdyttämällä koiraa taas hiukan nosework-etsintöjen parissa. Kuvassa Ärjä yrittää paikallistaa riippumaton metalliketjuun magneettirasiaan piilotettua hajulähdettä.

20190821_121258.jpg

Ruuhitunturilta jatkoimme vaihteeksi alamäkeen eli kohti Salla-Kuusamo maantietä ja sen varrella suloista houkutustaan lupailevaa Poropuistoa. Yhtään poroa emme nähneet, koska kipitimme minkä keski-ikäisiltä ja rinkkojen painon alla ryytyviltä ruumiiltamme pystyimme suoraan opaskeskuksen vessaan (oi, lämmintä vettä! Saippuaa!) ja kahvilaan.

20190821_150514.jpg

Herkuttelun jälkeen siiryimme maantien itäpuolelle ja jatkoimme kohti Tunturilammen laavua. Paikka oli nimensä veroinen: kauniin lammen takana kohosi Sallatunturi (siis se "väärä" Sallatunturi, eli Pyhätunturi - oikea Sallatunturihan on Venäjän puolella). Jäimme laavulle syömään lounasta ja saimme pian seuraa Metsähallituksen jepestä, joka tuli tuomaan klapilastia ja tarkastamaan paikkojen kuntoa. Muuten saimmekin kulkea ihan rauhassa koko lyhyen vaelluksemme, lukuunottamatta ihan Poropuiston lähialuetta.

20190821_183645.jpg

Ruokataolla tutkailin netistä säätiedotusta, jonka mukaan myöhemmin illalla saattaisi sataa. Päätimme jatkaa matkaa, jotta ehdimme tehdä leirin ennen sadetta.

20190821_183653.jpg

Emme olleet kulkeneet kuin reilun kilometrin, kun säätila muuttui voimakkaasti ja lännestä nousi tuuli. Pian takanamme näkyi melko vaikuttava pilvirintama ja kaukaa kuului jyrinää. Ehdimme juuri kiskoa sadevaatteet päälle kun rintama oli kimpussamme. Ukkonen pyöri tunturien välissä suoraan yllämme. Salamat iskivät ylärinteeseen niin, että korvissa soi ja ilma tuntui sähköiseltä. Taivaalta tuli kaatamalla vettä ja peukalonpään kokoisia rakeita. Yritimme suojautua pieneen metsikköön pahimmalta sateelta, mutta totesimme sen toivottomaksi. Muistin kartasta, että noin puolentoista kilometrin päässä on Kylmähetteen lampi ja sen rannalla kota. Loppumatka mentiinkin melkoisen rivakasti. Sadevarusteista huolimatta perille päästyämme olimme kaikki läpimärkiä, ihmiset ja koirat. Kodan katto vuosi paikotellen ja osa penkeistä lainehti. Onneksi löysimme jonkun verran kuivia puita kodasta ja puukatoksesta, joten pikaisen kirveenheiluttelun jälkeen saimme tulen aikaiseksi ja aloitimme pitkälle iltaan jatkuneen kuivatteluprosessin.

20190821_202217.jpg

Ukkosrintaman mentyä ilta oli tyyni ja sateeton. Myrskyn kastelemina oli kuitenkin mukavaa jäädä kodalle yöksi. Toki teltassakin olisimme pärjänneet, olihan teltta, makuupussit ja varavaatteet kuivina vedenpitävissä pusseissa, mutta ehkä tämä päivä oli hyvä muistutus siitä miksi mukavuudenhaluisen tätiretkeilijän kannattaa useimmiten valita vähän enemmän kuljetut retkeilualueet täysin erämaan sijasta.

20190821_214349.jpg

Viimeinen vaelluspäivä alkoi rakkojen teippailulla, särkylääkevertailulla ja miettimällä miten paljon tavarasta olisi voinut jättää pois, jotta rinkka olisi kevyempi. Ainakin loput punaviinit oli juotu edellisenä iltana, joten niiden painosta ei enää ollut harmia.

20190822_093957.jpg

20190822_100510.jpg

Jatkoimme hieman ohi paluureittimme kääntöpisteestä, sillä halusimme käydä katsomassa Pahakurua. Kurua ympäröivät vanhat, suuret aihkipetäjät ja rotkon pohjalla on kuvankaunis pieni puro.

20190822_102958.jpg

20190822_103027.jpg

Koiria kiinnosti enemmän evässuklaat kuin maisemat.

20190822_104249.jpg

Pahakurulta polku olisi jatkunut houkuttelevan näköisenä pitkin Aatsinginhaudan vaaramaisemia kohti Kelloselkää, mutta huokaisten käännyimme takasin ja suuntasimme kohti Sallan lomakylää. Viimeisen päivän kunniaksi aurinkokin paistoi, saimme ihmetellä pitkospuilla todennäköisesti ahmankakkaa ja elämä oli kaikinpuolin erinomaista.

20190822_121604.jpg

Olimme varanneet mökin Sallatunturin lomakylästä ja jättäneet auton hotellin pihaan. Kävelimme siis suoraan autolle, kävimme hakemassa mökin avaimet ja kurvasimme Sallan keskustaan hakemaan vähän iltaeväitä ja skumppapulloja, olihan meillä peräti kahdet synttärit juhlittavina: Hekla ja Ärjä täyttäisivät perjantaina viisi vuotta ja minä lauantaina... vähän enemmän. Ostosten jälkeen kävimme mökillä siistiytymässä ja pakastekuivattuun pussiruokaan kyllästyneenä menimme hotellin ravintolaan herkulliselle päivälliselle.

20190822_172629.jpg

Iltalenkiksi olimme tietenkin valinneet Salla- eli Pyhätunturin. Säätiedotus varoitteli taas ukkosrintamasta, mutta tällä kertaa se kiersi meidät ja saimme vain nauttia erikoisesta valaistuksesta, pilvistä ja kauemmas lankeavasta sateesta.

20190822_192501.jpg

Tunturin huipulla näköalatornissa juhlittiin pikku porokoirien synttäreitä päivää etukäteen. Koirat saivat puruluut, ihmisille oli muffinsseja ja skumppaa.

20190822_193602.jpg

20190822_193644.jpg

Perjantaiaamuna, koirien varsinaisena synttäripäivänä, eläinten aamupala oli tavanomaista maukkaampi.

20190823_075632.jpg

Sallatunturin lomamökit olivat siistejä ja mukavia, ja kesäaikaan melko kohtuuhintaisiakin. Niihin kuului monipuolinen aamupala hotellilla. Tukevan aamiaisen jälkeen lastauduimme autoon ja suuntasimme takaisin Hautajärvelle hakemaan siellä odottanutta toista autoa. Toki koirista piti ottaa perinteinen napapiirinylityskuvakin.

20190824_001931.jpg

Reissujen tylsin osuus on ehkä kotimatka, kun hieman ryytyneenä joutuu istumaan tuntikaupalla autossa tai muussa kulkuneuvossa ja miettiä paluuta arkeen. Tällä kertaa matka oli toki pitkä, mutta sitä siivitti ajatus siitä, että heti seuraavana aamuna olisi edessä reissu Selkämeren kansallispuistoon ja Kylmäpihlajan majakkahotelliin.