tiistai, 9. toukokuu 2017

Yö Varlaxuddenissa

Alkoi tehdä mieli metsään. Muutenkin kuin lenkille. Mainitsin asiasta ystävälleni H:lle eikä juuri muuta tarvittu. Päätimme kipaista maanantai-iltana Porvoon Varlaxuddeniin iltanuotiolle ja yöpyä keittokatoksessa. Illaksi oli luvattu poutaantuvaa päivän lumi- ja räntäsateen jäljiltä ja yöksi pikkupakkasta.

Olimme kahdeksan maissa perillä. Ilta olikin kaunis ja tuuleton, eikä tuntunut edes kovin kylmältä.

varlaxudden1.jpg

Keittokatoksella oli pariskunta paistamassa makkaroita, joten menimme viereiselle tulipaikalle nauttimaan maisemasta ja tekemään iltapalaa. Hyvä valinta.

varlaxudden2.jpg

Pariskunta lähti ennen pimeää ja tutkailtuamme hetken keittokatosta päätimme majoittua kaikki lattiantasoon. Penkit olivat niin kapeat, että niiltä olisi todennäköisesti pudonnut heti ensimmäisessä kyljenkäännössä. Istuimme pimenevässä illassa rantakalliolla katselemassa merellä näkyviä loistoja, laivoja ja silloin tällöin pilvien lomasta valaisevaa kuuta.

Yö sujui rauhallisesti. Karvanlähtöisellä Heklalla taisi takistaan huolimatta olla vähän kylmä, joten nukuin suuren osan yöstä porokoira kainalossa hikoillen. Säätiedotusta katseltuani päätin ottaa paksuimman talvimakuupussini mukaani ja se saattoi olla aavistuksen liian lämmin. Etenkin kun nukkui koiran kanssa...

Aamulla nousimme aikaisin auringon lämmittäessä. Tai Malla-Kaarnikka ja ihmiset nousivat. Porokoirat ja lapinkoira Naali jatkoivat uniaan makuupusseissaan.

varlaxudden3.jpg

Ei hullumpi maisema aamukahveille.

varlaxudden4.jpg

tiistai, 9. toukokuu 2017

Kevätkuulumisia lumisateesta

Blogihiljaisuus täytyy rikkoa vaikka väkisin, joten pari kuvaa arkipuuhista. Mitään sen kummempaa ei olekaan tapahtunut. Koirat nauttivat muuton jäljiltä uudesta "vapaudesta" eli aidatusta pihasta. Minäkin aina silloin, kun on edes etäisesti keväistä eikä tolkuttoman kylmä ja sada räntää, lunta ja rakeita.

Salkan mielestä pihalla on kivempaa kuin lenkillä. Se on jo niin vanha, että saakin itse päättää milloin sitä huvittaa lähteä mukaan ja milloin ei.

salka-kahvikuppi.jpg

Pinkkis on ryhtynyt myös täysin holtittomaksi ruuan suhteen. Se on ollut koko ikänsä aika huono syömään, mutta kuluneen talven aikana se on ilmeisesti unohtanut vihaavansa ruokaa. Se kärkkyy keittiössä iltaruokaa ja pari kertaa se on melkein erehtynyt käymään käteen kiinni, kun se on sekoittanut sormen ja ruuanpalan toisiinsa. Muutama päivä sitten se myös tempaisi multa kokonainen ison pussillisen lihaisia luita käsistä ja levitti ne kaikki suoraan koiralaumaan. Sinä iltana koirat saivat syödäkseen todella paljon luita.

20170505_192817.jpg

Heksu on käynyt vähän tokoilemassa ja agilitytreeneissä. Meillä on ollut Nina Mannerin, Saija Mustosen ja Jenna Caloanderin ohjatut treenit Heksulle ja Flopalle. Lisäksi viime viikolla alkoi oman seuran kesäkausi ja meillä on pitkästä aikaa koirille treenipaikka ryhmässä. Vapaavuoroille otan hallille mukaan myös mummokoiria aina jonkun erän ja nekin saavat vähän humputella.

Heksun mielestä hallilla on hauskaa!
heksu%20hallilla.jpg

Heksu on käynyt pari kertaa paimentamassakin ja ensi viikonloppuna on vielä varattuna yhdet ratatreenit Somerolle. Kattis on lähinnä parannellut jalkaansa ja tehnyt mielenvirkistykseksi pari jälkeä ja hyvin varovaisesti erittäin hidasta tokoa.

Lenkkeilynkin suhteen on ollut laiskaa, koska kolme viikoka jatkunut flunssa ei vain suostu luovuttamaan. Käytiin kuitenkin tutustumassa kotikunnan nähtävyyksiin eli Laukkosken luontopolkuun. Lyhyelle parin kilsan tallustelulle pääsi mukaan koko lauma, myös jalkavaivaiset ja vanhukset.

lauma-laukkoskenluontopolku.jpg

Polulla oli selkeät opasteet ja ihan asiantuntevat opastaulut - joka ei näillä kyläyhdistysten ja vastaavien ylläpitämillä poluilla aina ole ihan itsestäänselvyys.

20170501_203456.jpg

Lyhyeen polkuun on onnistuttu saamaan mukaan useita luontotyyppejä puronvarsilehdosta kallioiseen mäntykankaaseen ja onpa siellä pieni suokin ja hiidenkirnu. Kesällä puronvarsi on varmaan melkoinen hyttysviidakko, mutta näin kylmänä keväänä se oli kaunis kävellä auringon laskiessa ja lintujen sirkuttaessa.

20170501_201214.jpg

20170501_194108.jpg

keskiviikko, 8. maaliskuu 2017

Kävelystä eli valmistautumista caminoon

Koirien harrastukset ovat olleet vähän vähissä (eli vain junnujen agilitytreenit), kun töiden, uuden koiran ja talonoston ohessa olen laittanut vapaa-aikaani kävelyyn. Kahden viikon päästä olisi tarkoitus asua jo uudessa kodissa maaseudun rauhassa, tai itseasiassa minun pitäisi olla Portugalin maaperällä kipittämässä kovaa vauhtia kohti pohjoista ja Santiago de Compostelaa. Caminon* kävelyyn olen yrittänyt varustautua aina ehtiessäni: yhden iltapäivän vietin kiertäen retkeilytarvikeliikkeitä ja ostin uuden-ihan-kaikkea (makuupussi, pikkurinkka, goretex-takki, merinovillainen t-paita, parit sukat jne. - olen selvästi keski-ikäistymässä tässäkin suhteessa, että hyviin varusteisiin tulee helposti panostettua myös rahallisesti entistä enemmän). Muuten olen käynyt kävelemässä eri mittaisia lenkkejä yksin ja yhdessä. Koirien kanssa nyt tulee aina käveltyä jonkun verran, mutta tammikuulta lähtien olen Camino-kaverini Meerin kanssa yrittänyt päästä kävelemään myös vähän pidempiä retkiä totuttelumielessä.

Ensimmäinen harjoituskävely oli tammikuisena pakkasiltana Haltialasta Torpparinmäen sivuitse Paloheinään, sieltä ylös Silvolan ohi Pitkäkoskelle ja Haltialan peltojen ja Vantaanjoen vartta takaisin autoille. Matkaa tuli viitisentoista kilometriä ja aikaa kului ehkä kolme tuntia. Sää oli ihana, kävely kevyttä ja vasta kotona huomasin, että Hekla oli silpaissut anturastaan ison palan pois ja valutteli verta ympäriinsä. Katla ontui viime keväänä loukkaantunutta jalkaansa. Hyvä reissu, mutta kaksi koiraa päätyi viikoksi saikulle.

Seuraava yritys kävelykunnon rajojen kokeiluun oli pari viikkoa myöhemmin eräänä pimeänä, sateisena torstai-iltana, kun lähdimme kiertämään Tuusulanjärven (21km) uhmaten jäisiä kevyenliikenteenväyliä. Sää ei todellakaan ollut erityisen houkutteleva. Heklalla ja Flopalla oli jo aiemmin sovittu hieronta-aika samalle illalle, joten otin kävelyseuraksi Katlan ja Faunan, jonka mielestä tämä "pieni iltakävely" oli yksi niistä ei-niin-hyvistä ideoistani. Pidimme puolimatkalla pienen evästauon ja muuten vain tarvoimme menemään. Reissuun meni noin 4,5 tuntia sisältäen tauon ja pari juoma/kengännauhan/kartanlukusessiota. Totesimme, että nämä arki-iltakävelythän ovat varsin tehokasta ajankäyttöä, kun täyden työppäivän jälkeen ehtii vielä kävellä 20 kilsaa ja melkein puoleksi yöksi kotiin!

Helmikuun tokalla viikolla ajankohdaksi valikoitui sunnuntaipäivä ja kävelykohteeksi reipashenkisesti "Sotungista Hindsbyhyn ja takaisin, kyllä sieltä varmaan joku polku löytyy". Pääsin yöllä töistä vasta kahdelta, joten 6,5 tunnin tehonukkumisen jälkeen olin vain vartin verran myöhässä tapaamisestamme Kalkkiruukintiellä. Siitä sitten sattumanvaraisia suunnilleen pohjoiseen vieviä polkuja kunnes olimme Martiksentiellä. Hirveän tyytyväisinä suunnistustaitoomme lähdmme lompsimaan tietä pitkin tarkoituksena ottaa siitä pohjoiseen jatkuva, karttaan merkattu polku seuraavaksi. Pientä hämmennystä aiheutta "aivan väärässä paikassa" oleva talo, jota ei kartan mukaan pitänyt olla. Hetken kävimme tyypillistä keskustelua, johon kuului mm. toi rintamamiestalo on varmaan uudempi kuin tämä kartta ja muuta, kunnes nielimme ylpeytemme, pyörähdimme ympäri ja etsiydyimme oikeasti takaisin kartalle. Länsitiellä yhytimme huoltojoukot eli kepon, joka oli tullut ulkoiluttamaan loputkin koirat ja samalla syömään retkilounasta meidän kanssa Hindsbyn metsässä. Kunnon iditarod-eräretkeilytyyliin vaihdoin tuoreisiin koiriin paluumatkaksi. Tällä järjestelyllä teinikoirat saivat kävellä reilun kympin ja rellestää Hämyn kanssa vapaana pitkin metsää ja ehtivät vielä levätä ennen illan agilitytreenejä, lapinkoiramummot pääsivät mukavalle pienelle tunnin metsäretkelle, ja Fauna ja Kattis kävelivät kanssani takaisin Sotunkiin eli semmoisen kympin verran. Yhteensä matkaa tuli reilu 20km ja aikaa kului viitisen tuntia sisältäen reittisekoilua umpihangessa, hienon kallion pällistelyä ja evästaukoilua. Sää oli meidän puolellamme ja tämä oli kaikinpuolin kiva reitti ja retki, voisin tehdä toistekin. (Minä en ehtinyt levätä yhtään ennen agilitytreenejä ja sen kyllä huomasi mun "juoksemisesta").

Sipoonkorven liepeillä
sipoonkorpi-j%C3%A4%C3%A4t%C3%A4.jpg

sipoonkorpi-kat-haiku-hamy.jpg

Neljäs harjoituskävely suuntautui taas ilta-aikaan ja Bodominjärven ympäri Sorlammelle ja sieltä Ryssänniityn kautta takaisin Oittaan ulkoilukartanolle. Etukäteen intoilimme ajatuksesta, että ainakin lehtopöllöt ovat jo varmuudella aloittaneet huutelut ja voimme fiilistellä niitä kuunnellen. Todellisuus oli hieman karumpi, tiet ja polut olivat taas vaihteeksi peilijäässä ja jään päällä oli ohut kerros vastsatanutta märkää lunta, jonka takia edes nastakengistä ei ollut juurikaan hyötyä. Satoi vaihdellen alijäähtynyttä vettä ja räntää, tuuli niin ettei pöllöä olisi kuullut vaikka se olisi istunut repun päällä karjumassa. Emme antaneet pikkuseikkojen lannistaa vaan liukastelimme suunnitellun reittimme läpi pitäen Sorlammen laavulla ruokailutauon. Matkaa tuli vähän alle 20km, aikaa tuhrautui viisi tuntia, kaatumissaldoksi tuli 2+2 ja mulla oli kolme päivää peukalo niin kipeä, etten pystynyt liikuttamaan sitä. Meeri hukkasi parkkipaikalla kaatuessaan ihan viime metreillä kädessään olleet koiran heijastinliivit ja samalla puhelimen äppi söi meidän reittikartan ja tarkan matkamittauksen. Loppumatkasta Meeri kokeili naurattaako vielä: Mitä tapahtuu kun norsu istuu dekkarin päälle? Jännitys tiivistyy! Nauratti, joten ilmeisesti alamme selvästi olla jo aika tottuneita kahdenkymmenen kilometrin yhtämittaiseen kävelyyn

Viides ja viimeinen harjoituskävely tehtiin helmikuun vimeisen päivän iltana. Takoitus oli ottaa revanssi pöllönkuuntelusta ja kiertää Nuuksion Pitkäjärvi. Tällä kävelyllä oikein mikään en mennyt suunnitelmien mukaan, lähtien säästä (kamala - kova tuuli, kaatosade), reitistä (ns. "oikopolkuja" ja yleistä säätöä, jonka takia luovutimme ja käännyimme jossain kohtaa takaisin), ajankäytöstä (6h oli arki-illalle vähän overkill). Lopputuloksena oli hyvin, hyvin märkiä ihmisiä ja koiria, ontuva Katla, jokseenkin uupuneita koiria, ei niin hirveän uskottavasti enää nauravia ihmisiä ja reilu 20km sisältäen kallioita kukkuloita läpitunkematonta märkää kuusikkoa risukkoa ja pieni pelastautumisharjoitus vetisestä sohjosta, joka muodosti yllättävän juoksuhiekkamaisen, mutta paljon märemmän ja kylmemmän, alustan.Totesimmekin, että tähän on hyvä lopettaa, koska jos selvisimme tästä ilman suurempaa *itutusta, on reissu Portosta Santiago de Compostelaan väkisinkin vain mukava pieni päiväkävely. Todennäköisesti ainakin paljon lämpimämpi, kuivempi ja valoisampi. Pöllöjä ei luonnollisestikaan kuultu yhtään ja kotona olin vasta klo 1:30.

Maaliskuun 19. päivä tapaamme sitten seuraavan kerran Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja suuntaamme mukavalle, rentouttavalle kivalle pikku kävelylomalle, jossa ei toivottavasti ole ainakaan lunta, jäätä, loskaa, alijäähtynyttä vesisadetta tai yhtä ainutta kierrettävää järveä (tai koiraa - en vielä tiedä onko se hyvä vai huono juttu).


*Camino de Santiago on useiden eri pyhiinvaellusreittien kokoelma, jotka kaikki päätyvät Santiago de Compostelaan, jonne väitetään tuodun vuonna 44 j.KR. päänsä menettäneen ja myöhemmin pyhimykseksi julistetun Jaakobin jäänteitä. Tarinaan liittyy myös kirkas tähti, sotaisia maureja, temppeliherroja ja kaikkea muuta tyypillistä keskiaikaista humppaa. Aikoinaan etenkin Ranskasta Pohjois-Espanjan poikki kulkenut reitti oli kovasti suosittu, mutta ajan kanssa pyhiinvaeltaminen jäi rantalomien ja maailmansotien ja muun tärkeämmän jalkoihin. Vasta 1980-luvulla reitti nousi uudestaan suurten joukkojen tietoisuuteen ja on siitä lähtien kokenut uuden renesassin. Nykyään Santiago de Compostelaan saapuu jopa satojatuhansia moderneja pyhiinvaeltaja vuosittain, kuka uskonnollisista syitä, kuka muuten vain. Melkein parin tuhannen vuoden aikana pyhiinvaellusinfra on kasvanut kattamaan kaikkien kulkijoiden tarpeet ja reittien varrelta löytyykin helposti halpaa majoitusta ja ruokailupaikkoja. Buen Camino! (Tai Bom Caminho, kuten portugalilainen sanoisi.)

lauantai, 25. helmikuu 2017

Syntymäpäiväkävelyllä Kurjenrahkassa

Alunperin meillä oli ihan muita suunnitelmia helmikuun viimeiselle viikonlopulle, mutta niiden peruuntuessa äkillisesti teimme pikaisen päätöksen lähteä tutustumaan Kurjenrahkan kansallispuistoon. Se on yksi harvoista etelän puistoista, joissa emme vielä ole kumpikaan retkeilleet. Tutkailin hetken toivorikkaana myös lähialueen mökkitarjontaa, mutta budjettiin ja koiralaumaan sopivat majoitukset tuntuivat olevan kaikki varattuina, olihan hiihtolomaviikko ja kaunista ulkolusäätä luvassa. Päätimme tyytyä päiväretkeen, vaikka ajomatka Kurjenrahkaan on vähän pitkän puoleinen.

Lauantaiaamuna pääsimme kotoa liikkeelle yhdeksän jälkeen, joten perillä Kurjenpesän parkkipaikalla olimme n. 11:30. Pikaisen opastaulun tuijottelun ja lyhyen reittisuunnittelun jälkeen lähdimme lampsimaan Savojärven eteläreunaa kulkevaa reittiä kohti Rantapihaa. Parkkipaikka oli aivan nuijalla täyteen lyöty, kymmenittäin autoja. Siihen suhteutettuna maastossa törmäsimme kohtuullisen harvaan kulkijaan, vaikka yksin ei tällä retkellä tarvinnut juuri taivaltaa.

Rantapihan (ja kymmenittäin lisää autoja ja lapsiperheitä) ohitimme mahdollisimman sukkelaan ja lähdimme suon reunaa sille ainoalle täysin tallaamattomalle ja jokseenkin kehnosti merkitylle reitille kohti Retkenmäkeä. Onneksi puhelimessa oli maastokartta-appsi, tiedä missä me muuten oltaisiin lopulta seikkailtu. Parin kilometrin pätkä saatiin tallustaa ihanassa omassa rauhassa, kunnes Retkenmäen parkkipaikalla yhytimme sinne kerääntyneen retkeilijäseurueen. Kipaisimme edelle ja saavuimma Lakjärven laavuille sopivasti niin, että saimme valita niistä mieleisemme lounaspaikaksi.

kurjenrahka-kartta.jpg

Kuuden koiran kanssa kulkeminen kuulostaa hankalammalta kuin onkaan. Minulla oli lapinkoiramummot flekseissä, puolisolla neljä muuta koiraa tavallisissa hihnoissa. Ja sitten vain käveltiin. Huomiotahan tämä seurue kyllä kerää ja kommentteja laidasta laitaan vastaantulijoilta. Useimmat ulkoilmaihmiset tuntuvat kyllä olevan myös koiraihmisiä, tai ainakin jollain tasolla koiramyönteisiä.

kurjenrahka-kavelijat.jpg

kurjenrahka-heksu.jpg

Lakjärven laavulla pääsin (vihdoin!) testaamaan edellisellä viikolla lahjaksi saamiani tuluksia. Sain joku aika sitten idean, että haluan oppia tekemään tulet tuluksilla. Olin kunnon Katastrofiretkeilijät-tyyliin katsonut paketissa olevaa piirrettyä ohjetta ja järkeillyt, että ei se kovin vaikeaa voi olla. Tajusin sentään ottaa mukaan pienen palleron pumpulia hyväksi sytykkeeksi. Tuumasta toimeen siis, ensin virittelin käden ulottuville muutamia pieniä tikkuja ja puusilppua, sitten nyhdin pumpulipallon hahtuvaiseksi ja ei kun tuluksia raapimaan. Minuuttia myöhemmin minulla oli sievä pieni nuotio, kiitos kohtuullisen kuivien puiden, joita oli laavun suojissa valmiina tarjolla. Pistin siis vihikset tulille lämpiämään ja aloimme herkutella termarissa mukana kulkeneella keitolla.

kurjenrahka-tulilla.jpg

Lähimmällä parkkipaikalla tapaamamme seurue oli tullut Lakjärvelle suunnilleen samoihin aikoihin kanssamme, ja näkyivät ähräävän oman tulensa kanssa viereisellä nuotiopaikalla. Kuulokantaman päässä kun olivat, niin kiinnitin huomioni heidän tulentekoonsa liittyvään keskusteluun:

-Noilla toisilla on jo tulet. Mee kysymään onks niillä jotkut paremmat sytykkeet.
-No en mee! Eksä nähnyt miten toi teki ton nuotion? Sillä ei ollut edes tulitikkuja..!

Katsoin parhaakseni antaa eräjormapisteiden kasvaa, enkä kertonut, että kyse oli aloittelijan tuurista. Evästelyn jälkeen teimme uuden reittisuunnitelman kännykällä kuvatusta kartasta ja päätimme palata takaisin Rantapihaan eteläisempää reittiä ja siitä sitten Savojärven pohjoispuolelle tehtyä uutta reittiä (joka ei näy kuvatussa kartassa) takaisin lähtöpisteeseen. Näin meidän ei tarvinnut kävellä kuin lyhyt pätkä samaa reittiä edestakaisin. Kokonaismatkaksi tulisi noin 15 kilometriä, joka on mukana olevat mummokoirat huomioiden ihan sopiva päivämatka. Jos mitään kummallista ei tapahtuisi, niin ehtisimme takaisin vielä ennen pimeää, vaikka kävelytahti Salkan kanssa on aika verkkainen ja lisäksi pysähtelemme pällistelemään milloin mitäkin risua, tirppaa, jääpuikkoa tai muuta ihmettä.

kurjenrahka-opaskyltti.jpg

Pidimme vielä yhden kahvitauon Savojärven reunamilla.Pieni Ruskea maastoutui lumihankeen syömään kuivattua kalaa ja lepäämään. Fauna sen sijaan käpertyi penkin alle pieneksi keräksi ja vannoi kuolevansa kylmään ja kamaluuteen, vaikka sillä oli allaan solumuovialusta, päällään kaksi takkia ja vielä kolmantena Flopan takki heitettynä peitoksi (Floralla ei taaskaan ollut kylmä, ja se ulkoili koko reissun pelkässä fleece-paidassa). Fauna ei todellakaan ole mikään talviretkeilyn kannattaja.

kurjenrahka-salka-tauolla.jpg

Hidastelimme vähän, jotta pääsimme kävelemään viimeisen pätkän Savojärven rantaa auringon laskiessa. Ei vaan taaskaan tullut kännykkää kummoisempaa kameraa mukaan reissuun.

kurjenrahka-heksu-puussa.jpg

kurjenrahka-auringonlasku.jpg

Kuudelta olimme takaisin autolla ja koirat vaikuttivat oikein tyytyväisiltä pakkautuessamme takaisin kyytiin. Mahtava aurinkoinen talvipäivä parin asteen pakkasessa näytti varmasti Kurjenrahkan talvesta meille parastaan. Tänne olisi mukava palata joskus kesällä kulkemaan merkitty 27 km vaellusreitti, vaikka yhden yön pysähdyksen taktiikalla.

Päivän parhaat:
1. Malla-Kaarnikan* ensimmäinen retki ja 10-vuotissynttärit
2. Kansallispuistopinna**
3. Tulus-neitsyyden menetys, onnistuneesti
4. Hesburgerin vege-tortillat (kotimatka-bonus) 


*Malla-Kaarnikka on meille tovi takaperin tullut suomenlapinkoira, joka totuttautuu nyt takaisin hyvään koiranelämään vietettyään osan elämästään oloissa, jotka johtivat lopulta sen omistajien tuomitsemiseen eläinsuojelurikoksesta ja kaikkien heidän hallussaan olleiden koirien menettämiseen valtiolle.

**Koska elämässä pitää olla tavoitteita, yksi niistä on kiertää kaikki Suomen kansallispuistot.

torstai, 9. helmikuu 2017

Arki-illan pikaretki

Innokkaaksi äitinyt retkeilykeskustelu somessa kirvoitti halun kipaista arki-illan pikaretkelle. Viimeisen pannukahvipurutkin oli vielä keittelemättä. Kohteeksi valikoitui netistä arvottuna eräs laavu Sipoossa. Lyhyt ajomatka ja epämääräiset reittiohjeet ("aja tien päähän ja kävele siitä lammelle") vaikuttivat juuri sopivalta lähteä harhailemaan kiristyvään pakkaseen pilkkopimeään helmikuisena iltana koiralauman kanssa. Olimme myös riehaantuneet kaupassa ostamaan erilaisia vihiksiä eli vihannes-lihiksiä, lihattomia taikinakuoreen leivottuja kasvismössötäytteitä. Eineksiä lievästi ällöävänä epäilin, että vihis voisi olla syömäkelpoista lähinnä nuotiolla käristettynä ja retkimielentilassa, jossa kaikki maistuu aina ah niin paljon paremmalta.

kantorstrask2.jpg

Ihmeellisen nykytekniikan johdattama saavuimme laavulle lyhyen kävelyn jälkeen ja pistimme mukanamme kantamilla klapeilla tulet. Olisi ehkä kannattanut säilyttää puita jossain muualla kuin kylmässä ja kosteassa ulkovarastossa. Seuraava what would Bear Grylls do -hetki iski, kun huomasin jättäneeni mukit kotiin. Lattea lipittävänä cityihmisenä mukana oli toki vesipullon lisäksi pienempi limupullo maidolle, joten pannukahvit saatiin juotua muovipulloista. Ihan ilman Gryllsiä tai McGyveria!

kantorstrask3.jpg

Laavu osoittautui varsin hauskaksi pieneksi suojaksi, joka olisi varmaan varsin kauniilla paikalla, jos olisi nähnyt jotain muutakin kuin otsalampun valokeilan ja vähän kuun kajoa lumihangella. Kaunista oli toki näinkin, tähtikirkkaan taivaan alla ja kimaltavaa lunta katsellen. Vinttikoiria uhkasi jäätyminen tuplatakeista huolimatta, joten kahvit ja vihikset syötyämme lähdimme takaisin autolle. Lieneekö kova pakkanen jäädyttänyt pöllötkin, kun ensimmäinen hapuileva lehtopöllön huutelu kuului vasta kun olimme jo takaisin autolla?

Retken pelastajat: muovipullot ja DIY-sytykkeet [vessapaperihylsy, hesari ja steariini], ToppaPomppa-koirantakit