maanantai, 14. elokuu 2017

Kesälomakuulumisia

Päivittely on taas jäänyt retuperälle. Elossa kuitenkin ollaan vielä kaikki. Kesäloman ensimmäinen osa kesäkuun alussa meni retkeillessä pohjoiseen ja samalla osallistuttiin Saariselän agilitykisoihin (vailla mainittavaa menestystä). Mukana reissussa oli nuorison lisäksi maaliskuun jalkaoperaatiosta toipuva Katla ja mummoikäiset lapinkoirat, joten mitään hirveän urheilullisia retkisuorituksia emme harrastaneet. Enemmänkin maisemien katselua, eväiden syöntiä ja nukuttiin vuokramökeissä ja Saariselällä hotellihuoneistossa. Menomatka kuljettiin Salamajärven ja Syötteen kansallispuistojen kautta, joten samalla saatiin taas kaksi pistettä kansallispuistokeräilyyn.

20170604_191348.jpg

20170604_201517.jpg

Malla-Kaarnikka kävi trimmaajalla kesäkuun alussa ja sai näin tyylikkään lomatukan. Sen turkki on hirveän huonolaatuista höttöä, joten meidän kaikkien hermojen säästämiseksi herkästi huopuva takkukasa sai lähteä. Tilalle jäi siisti parin sentin sänki, joka mukavasti suojaa ötököiltä ja tämän kesän viileiltä ilmoilta. Malluainen oli oikein reipas retkikoira elämänsä ensimmäisellä lomamatkalla.
 

20170604_212721.jpg

Pienten koirien kanssa piti tietysti kiertää Pieni Koirajärvi.

20170605_103912.jpg

Salamajärvellä nukuimme Sysilammin varaustuvassa. Illalla kävelimme muutaman kilsan rengasreitin, jonka varrella oli pirunpeltoa, suota ja kivistä metsää. Salamajärven kuuluisuutta, metsäpeuroja, ei näkynyt. Hirvenkakkaa ja jälkiä sen sijaan kyllä löytyi, ja suolla oli vaikka minkälaisia kahlaajia. Kiikareiden puuttuminen harmitti taas!

Syötteellä majoituimme ihan Iso-Syötteen huipulla vuokramökissä. Ekana iltana kiipesimme huiputtamaan Syötteen. Märkä ja ihmistä huonosti tai ei ollenkaan kantava lumihanki teki retkestä vähän haastavan. Paikoin koiratkin upposivat korviaan myöten.

20170605_195751.jpg

Lunta oli tänä vuonna enemmän kuin muistan ikinä nähneeni kesäkuussa Lapissakaan! Reittivalintoja piti oikeasti harkita sen mukaan, että kaikkialle ei vain päässyt runsaan märän lumean takia.

20170605_203213.jpg

Kattis ja Salka huiputtamassa Syötettä20170605_205256.jpg

Seuraavana päivänä vietimme sateisen ja kylmän retkipäivän Syötteen kansallispuistossa. Kävelimme noin kymmenen kilsan lenkin tarpoen sohjossa, mudassa ja vesilätäköissä. Reissu oli mummokoirille ehkä vähän liiankin raskas. Puolimatkassa lepäsimme ja söimme eväitä Koiratuvalla.

20170606_155302.jpg

20170606_141044.jpg

Syötteen jälkeen tehtiin perinteinen pysähdys Napapiirillä. Monenakohan vuotena olen ottanut koiristani kuvan tämän saman kyltin alla?

koirat-napapiirilla-2017.jpg

Fauna, joka vihaa autoilua ja lunta ja kylmää (ja on liian vanha enää kisaamaan montaa starttia putkeen) jäi etelään hoitoon tän reissun ajaksi. Se oli tosi hyvä valinta kaikkien kannalta.

Saariselällä ehdimme viettää kaksi retkeilypäivää ennen kisojen alkua. Kävimme fiilistelemässä tunturien tuulia lähihuipuilla ja vähän UKK puiston puolella. Saariselällä meille osui aivan käsittämättömän hieno sää! Aurinko paistoi täydeltä terältä, lämpötila keikkui kahdenkymmenen päälle ja lumet sulivat ihan silmissä. Oli vinkeää istua tunturissa paljaaksi sulaneella, kuivalla mättäällä shortseissa ja t-paidassa ja katsella kun koirat leikkivät lumessa.

20170608_140534.jpg

20170608_142602.jpg

20170608_144543.jpg

20170608_194753.jpg

Yhden päivän Salka lepäili hotellilla meidän muiden retkeillessä, mutta toisena päivänä se urheasti kiipesi mukana Kiilopäälle. Kiilopää on ensimmäinen tunturi, jonne olen koiran kanssa kiivennyt. Silloin mukanani oli Salkan emä Taiga, vuosi oli ehkä 2005 ja Kiilopäältä jatkoimme silloin kohti Sokostia reilun viikon vaellukselle. Nyt kävimme vain Kiilopään huipulla vähän tunnelmoimassa.

20170609_110752.jpg

20170609_112152.jpg

20170609_112502.jpg

20170609_115538.jpg

Kisat olivat kivat! Vaikka tulokset nyt oli mitä oli, Heksu pääsi pari kertaa palkinnoille. Ja aina on hyvä syy juhlia ystävämme Bernardin kanssa, tai ainakin hyvä tekosyy.

20170612_000505.jpg

Heinäkuussa osallistuimme Agirotuun sukulaisjoukkueella (Katlan pentuja kahdesta pentueesta eli Hekla, Halti, Ärjä ja Haiku) ja minä juoksin lisäksi ystäväni Ainon porokoirauroksen Rhoon kanssa toisessa porokoirajoukkueessa. Sää oli kuuma ja aurinkoinen, menestystä ei tullut, mutta olipa hauskaa kivalla lappalaiskoiraihmisporukalla hengailla kisapaikalla ja fiilistellä tunnelmaa. Hekla kävi virallisessa mittaustilaisuudessa Agirodussa ja kisaa ensi vuoden alusta lähtien uudessa kansallisessa pikkumaksiluokassa. Mahtavaa!

Heksu on käynyt Robinin kanssa parit viralliset kisat keräillen hyppynollia ja agiradoilta aina joku pieni virhe. Flora kävi Saariselän kisojen jälkeen yhdet viralliset kisat, joissa sen hermot prakasivat aivan täydellisesti eikä se kyennyt ulkokentällä yhtään mihinkään. Päätikin jättää sen kisatauolle loppukesäksi ja katsotaan syksyllä tutulla hallilla mitä meidän kisaamisen tulevaisuudelle käy. Harmittaa kovasti, koska Flopa on osaava ja taitava ja tykkää agilitystä, sen ongelma on vaan arkielämässäkin näkyvä huonohermoisuus ja kisatilanteissa se sitten jännittää niin paljon, ettei pysty suoriutumaan lähelläkään omaa tasoaan.

Heksu osallistui Lappalaiskoirat ry:n agilityn rotumestaruuksiin viime viikonloppuna osana virallisia agikisoja Tampereella. Agiradalta femma (keppien sisäänmeno ei oikein löytynyt ensi yrityksellä) ja hypäriltä nolla riittivät ykkösluokan rotumestaruuteen. Rotumestarin tittelistä oli kisaamassa yhteensä 23 lappalaiskoiraa neljässä eri luokassa (maksi 1, 2 ja 3 ja medi 3), joista kaikista saatiin rotumestari valittua (eli vähintään joku koirakko teki kahdelta radalta tuloksen). Olipa todella hienoa päästä katselemaan kisoja, joissa oli noin suuri määrä lappalaiskoiria (etenkin lapinporokoiria) mukana kisaamassa!

heksu1-rotumestaruus2017-outipuhakka.jpg
kuva: Outi Puhakka

heksu3-rotumestaruus2017-outipuhakka.jpg
kuva: Outi Puhakka


Muita harrasteluita on ollut lähinnä satunnainen hupijäljestys (Katla), muutama nosework-treeni (Katla, Fauna), elokuussa alkanut rallytokon alkeiskurssi (Malla-Kaarnikka) ja Katlan 10v synttäreiden iloksi pidetyt pikkuiset hakutreenit. Pitihän maailman parhaan koiran päästä tekemään sitä, mitä se eniten maailmassa haluaa - etsiä kadonneita ja syödä kissanruokaa!

tiistai, 9. toukokuu 2017

Yö Varlaxuddenissa

Alkoi tehdä mieli metsään. Muutenkin kuin lenkille. Mainitsin asiasta ystävälleni H:lle eikä juuri muuta tarvittu. Päätimme kipaista maanantai-iltana Porvoon Varlaxuddeniin iltanuotiolle ja yöpyä keittokatoksessa. Illaksi oli luvattu poutaantuvaa päivän lumi- ja räntäsateen jäljiltä ja yöksi pikkupakkasta.

Olimme kahdeksan maissa perillä. Ilta olikin kaunis ja tuuleton, eikä tuntunut edes kovin kylmältä.

varlaxudden1.jpg

Keittokatoksella oli pariskunta paistamassa makkaroita, joten menimme viereiselle tulipaikalle nauttimaan maisemasta ja tekemään iltapalaa. Hyvä valinta.

varlaxudden2.jpg

Pariskunta lähti ennen pimeää ja tutkailtuamme hetken keittokatosta päätimme majoittua kaikki lattiantasoon. Penkit olivat niin kapeat, että niiltä olisi todennäköisesti pudonnut heti ensimmäisessä kyljenkäännössä. Istuimme pimenevässä illassa rantakalliolla katselemassa merellä näkyviä loistoja, laivoja ja silloin tällöin pilvien lomasta valaisevaa kuuta.

Yö sujui rauhallisesti. Karvanlähtöisellä Heklalla taisi takistaan huolimatta olla vähän kylmä, joten nukuin suuren osan yöstä porokoira kainalossa hikoillen. Säätiedotusta katseltuani päätin ottaa paksuimman talvimakuupussini mukaani ja se saattoi olla aavistuksen liian lämmin. Etenkin kun nukkui koiran kanssa...

Aamulla nousimme aikaisin auringon lämmittäessä. Tai Malla-Kaarnikka ja ihmiset nousivat. Porokoirat ja lapinkoira Naali jatkoivat uniaan makuupusseissaan.

varlaxudden3.jpg

Ei hullumpi maisema aamukahveille.

varlaxudden4.jpg

tiistai, 9. toukokuu 2017

Kevätkuulumisia lumisateesta

Blogihiljaisuus täytyy rikkoa vaikka väkisin, joten pari kuvaa arkipuuhista. Mitään sen kummempaa ei olekaan tapahtunut. Koirat nauttivat muuton jäljiltä uudesta "vapaudesta" eli aidatusta pihasta. Minäkin aina silloin, kun on edes etäisesti keväistä eikä tolkuttoman kylmä ja sada räntää, lunta ja rakeita.

Salkan mielestä pihalla on kivempaa kuin lenkillä. Se on jo niin vanha, että saakin itse päättää milloin sitä huvittaa lähteä mukaan ja milloin ei.

salka-kahvikuppi.jpg

Pinkkis on ryhtynyt myös täysin holtittomaksi ruuan suhteen. Se on ollut koko ikänsä aika huono syömään, mutta kuluneen talven aikana se on ilmeisesti unohtanut vihaavansa ruokaa. Se kärkkyy keittiössä iltaruokaa ja pari kertaa se on melkein erehtynyt käymään käteen kiinni, kun se on sekoittanut sormen ja ruuanpalan toisiinsa. Muutama päivä sitten se myös tempaisi multa kokonainen ison pussillisen lihaisia luita käsistä ja levitti ne kaikki suoraan koiralaumaan. Sinä iltana koirat saivat syödäkseen todella paljon luita.

20170505_192817.jpg

Heksu on käynyt vähän tokoilemassa ja agilitytreeneissä. Meillä on ollut Nina Mannerin, Saija Mustosen ja Jenna Caloanderin ohjatut treenit Heksulle ja Flopalle. Lisäksi viime viikolla alkoi oman seuran kesäkausi ja meillä on pitkästä aikaa koirille treenipaikka ryhmässä. Vapaavuoroille otan hallille mukaan myös mummokoiria aina jonkun erän ja nekin saavat vähän humputella.

Heksun mielestä hallilla on hauskaa!
heksu%20hallilla.jpg

Heksu on käynyt pari kertaa paimentamassakin ja ensi viikonloppuna on vielä varattuna yhdet ratatreenit Somerolle. Kattis on lähinnä parannellut jalkaansa ja tehnyt mielenvirkistykseksi pari jälkeä ja hyvin varovaisesti erittäin hidasta tokoa.

Lenkkeilynkin suhteen on ollut laiskaa, koska kolme viikoka jatkunut flunssa ei vain suostu luovuttamaan. Käytiin kuitenkin tutustumassa kotikunnan nähtävyyksiin eli Laukkosken luontopolkuun. Lyhyelle parin kilsan tallustelulle pääsi mukaan koko lauma, myös jalkavaivaiset ja vanhukset.

lauma-laukkoskenluontopolku.jpg

Polulla oli selkeät opasteet ja ihan asiantuntevat opastaulut - joka ei näillä kyläyhdistysten ja vastaavien ylläpitämillä poluilla aina ole ihan itsestäänselvyys.

20170501_203456.jpg

Lyhyeen polkuun on onnistuttu saamaan mukaan useita luontotyyppejä puronvarsilehdosta kallioiseen mäntykankaaseen ja onpa siellä pieni suokin ja hiidenkirnu. Kesällä puronvarsi on varmaan melkoinen hyttysviidakko, mutta näin kylmänä keväänä se oli kaunis kävellä auringon laskiessa ja lintujen sirkuttaessa.

20170501_201214.jpg

20170501_194108.jpg

keskiviikko, 8. maaliskuu 2017

Kävelystä eli valmistautumista caminoon

Koirien harrastukset ovat olleet vähän vähissä (eli vain junnujen agilitytreenit), kun töiden, uuden koiran ja talonoston ohessa olen laittanut vapaa-aikaani kävelyyn. Kahden viikon päästä olisi tarkoitus asua jo uudessa kodissa maaseudun rauhassa, tai itseasiassa minun pitäisi olla Portugalin maaperällä kipittämässä kovaa vauhtia kohti pohjoista ja Santiago de Compostelaa. Caminon* kävelyyn olen yrittänyt varustautua aina ehtiessäni: yhden iltapäivän vietin kiertäen retkeilytarvikeliikkeitä ja ostin uuden-ihan-kaikkea (makuupussi, pikkurinkka, goretex-takki, merinovillainen t-paita, parit sukat jne. - olen selvästi keski-ikäistymässä tässäkin suhteessa, että hyviin varusteisiin tulee helposti panostettua myös rahallisesti entistä enemmän). Muuten olen käynyt kävelemässä eri mittaisia lenkkejä yksin ja yhdessä. Koirien kanssa nyt tulee aina käveltyä jonkun verran, mutta tammikuulta lähtien olen Camino-kaverini Meerin kanssa yrittänyt päästä kävelemään myös vähän pidempiä retkiä totuttelumielessä.

Ensimmäinen harjoituskävely oli tammikuisena pakkasiltana Haltialasta Torpparinmäen sivuitse Paloheinään, sieltä ylös Silvolan ohi Pitkäkoskelle ja Haltialan peltojen ja Vantaanjoen vartta takaisin autoille. Matkaa tuli viitisentoista kilometriä ja aikaa kului ehkä kolme tuntia. Sää oli ihana, kävely kevyttä ja vasta kotona huomasin, että Hekla oli silpaissut anturastaan ison palan pois ja valutteli verta ympäriinsä. Katla ontui viime keväänä loukkaantunutta jalkaansa. Hyvä reissu, mutta kaksi koiraa päätyi viikoksi saikulle.

Seuraava yritys kävelykunnon rajojen kokeiluun oli pari viikkoa myöhemmin eräänä pimeänä, sateisena torstai-iltana, kun lähdimme kiertämään Tuusulanjärven (21km) uhmaten jäisiä kevyenliikenteenväyliä. Sää ei todellakaan ollut erityisen houkutteleva. Heklalla ja Flopalla oli jo aiemmin sovittu hieronta-aika samalle illalle, joten otin kävelyseuraksi Katlan ja Faunan, jonka mielestä tämä "pieni iltakävely" oli yksi niistä ei-niin-hyvistä ideoistani. Pidimme puolimatkalla pienen evästauon ja muuten vain tarvoimme menemään. Reissuun meni noin 4,5 tuntia sisältäen tauon ja pari juoma/kengännauhan/kartanlukusessiota. Totesimme, että nämä arki-iltakävelythän ovat varsin tehokasta ajankäyttöä, kun täyden työppäivän jälkeen ehtii vielä kävellä 20 kilsaa ja melkein puoleksi yöksi kotiin!

Helmikuun tokalla viikolla ajankohdaksi valikoitui sunnuntaipäivä ja kävelykohteeksi reipashenkisesti "Sotungista Hindsbyhyn ja takaisin, kyllä sieltä varmaan joku polku löytyy". Pääsin yöllä töistä vasta kahdelta, joten 6,5 tunnin tehonukkumisen jälkeen olin vain vartin verran myöhässä tapaamisestamme Kalkkiruukintiellä. Siitä sitten sattumanvaraisia suunnilleen pohjoiseen vieviä polkuja kunnes olimme Martiksentiellä. Hirveän tyytyväisinä suunnistustaitoomme lähdmme lompsimaan tietä pitkin tarkoituksena ottaa siitä pohjoiseen jatkuva, karttaan merkattu polku seuraavaksi. Pientä hämmennystä aiheutta "aivan väärässä paikassa" oleva talo, jota ei kartan mukaan pitänyt olla. Hetken kävimme tyypillistä keskustelua, johon kuului mm. toi rintamamiestalo on varmaan uudempi kuin tämä kartta ja muuta, kunnes nielimme ylpeytemme, pyörähdimme ympäri ja etsiydyimme oikeasti takaisin kartalle. Länsitiellä yhytimme huoltojoukot eli kepon, joka oli tullut ulkoiluttamaan loputkin koirat ja samalla syömään retkilounasta meidän kanssa Hindsbyn metsässä. Kunnon iditarod-eräretkeilytyyliin vaihdoin tuoreisiin koiriin paluumatkaksi. Tällä järjestelyllä teinikoirat saivat kävellä reilun kympin ja rellestää Hämyn kanssa vapaana pitkin metsää ja ehtivät vielä levätä ennen illan agilitytreenejä, lapinkoiramummot pääsivät mukavalle pienelle tunnin metsäretkelle, ja Fauna ja Kattis kävelivät kanssani takaisin Sotunkiin eli semmoisen kympin verran. Yhteensä matkaa tuli reilu 20km ja aikaa kului viitisen tuntia sisältäen reittisekoilua umpihangessa, hienon kallion pällistelyä ja evästaukoilua. Sää oli meidän puolellamme ja tämä oli kaikinpuolin kiva reitti ja retki, voisin tehdä toistekin. (Minä en ehtinyt levätä yhtään ennen agilitytreenejä ja sen kyllä huomasi mun "juoksemisesta").

Sipoonkorven liepeillä
sipoonkorpi-j%C3%A4%C3%A4t%C3%A4.jpg

sipoonkorpi-kat-haiku-hamy.jpg

Neljäs harjoituskävely suuntautui taas ilta-aikaan ja Bodominjärven ympäri Sorlammelle ja sieltä Ryssänniityn kautta takaisin Oittaan ulkoilukartanolle. Etukäteen intoilimme ajatuksesta, että ainakin lehtopöllöt ovat jo varmuudella aloittaneet huutelut ja voimme fiilistellä niitä kuunnellen. Todellisuus oli hieman karumpi, tiet ja polut olivat taas vaihteeksi peilijäässä ja jään päällä oli ohut kerros vastsatanutta märkää lunta, jonka takia edes nastakengistä ei ollut juurikaan hyötyä. Satoi vaihdellen alijäähtynyttä vettä ja räntää, tuuli niin ettei pöllöä olisi kuullut vaikka se olisi istunut repun päällä karjumassa. Emme antaneet pikkuseikkojen lannistaa vaan liukastelimme suunnitellun reittimme läpi pitäen Sorlammen laavulla ruokailutauon. Matkaa tuli vähän alle 20km, aikaa tuhrautui viisi tuntia, kaatumissaldoksi tuli 2+2 ja mulla oli kolme päivää peukalo niin kipeä, etten pystynyt liikuttamaan sitä. Meeri hukkasi parkkipaikalla kaatuessaan ihan viime metreillä kädessään olleet koiran heijastinliivit ja samalla puhelimen äppi söi meidän reittikartan ja tarkan matkamittauksen. Loppumatkasta Meeri kokeili naurattaako vielä: Mitä tapahtuu kun norsu istuu dekkarin päälle? Jännitys tiivistyy! Nauratti, joten ilmeisesti alamme selvästi olla jo aika tottuneita kahdenkymmenen kilometrin yhtämittaiseen kävelyyn

Viides ja viimeinen harjoituskävely tehtiin helmikuun vimeisen päivän iltana. Takoitus oli ottaa revanssi pöllönkuuntelusta ja kiertää Nuuksion Pitkäjärvi. Tällä kävelyllä oikein mikään en mennyt suunnitelmien mukaan, lähtien säästä (kamala - kova tuuli, kaatosade), reitistä (ns. "oikopolkuja" ja yleistä säätöä, jonka takia luovutimme ja käännyimme jossain kohtaa takaisin), ajankäytöstä (6h oli arki-illalle vähän overkill). Lopputuloksena oli hyvin, hyvin märkiä ihmisiä ja koiria, ontuva Katla, jokseenkin uupuneita koiria, ei niin hirveän uskottavasti enää nauravia ihmisiä ja reilu 20km sisältäen kallioita kukkuloita läpitunkematonta märkää kuusikkoa risukkoa ja pieni pelastautumisharjoitus vetisestä sohjosta, joka muodosti yllättävän juoksuhiekkamaisen, mutta paljon märemmän ja kylmemmän, alustan.Totesimmekin, että tähän on hyvä lopettaa, koska jos selvisimme tästä ilman suurempaa *itutusta, on reissu Portosta Santiago de Compostelaan väkisinkin vain mukava pieni päiväkävely. Todennäköisesti ainakin paljon lämpimämpi, kuivempi ja valoisampi. Pöllöjä ei luonnollisestikaan kuultu yhtään ja kotona olin vasta klo 1:30.

Maaliskuun 19. päivä tapaamme sitten seuraavan kerran Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja suuntaamme mukavalle, rentouttavalle kivalle pikku kävelylomalle, jossa ei toivottavasti ole ainakaan lunta, jäätä, loskaa, alijäähtynyttä vesisadetta tai yhtä ainutta kierrettävää järveä (tai koiraa - en vielä tiedä onko se hyvä vai huono juttu).


*Camino de Santiago on useiden eri pyhiinvaellusreittien kokoelma, jotka kaikki päätyvät Santiago de Compostelaan, jonne väitetään tuodun vuonna 44 j.KR. päänsä menettäneen ja myöhemmin pyhimykseksi julistetun Jaakobin jäänteitä. Tarinaan liittyy myös kirkas tähti, sotaisia maureja, temppeliherroja ja kaikkea muuta tyypillistä keskiaikaista humppaa. Aikoinaan etenkin Ranskasta Pohjois-Espanjan poikki kulkenut reitti oli kovasti suosittu, mutta ajan kanssa pyhiinvaeltaminen jäi rantalomien ja maailmansotien ja muun tärkeämmän jalkoihin. Vasta 1980-luvulla reitti nousi uudestaan suurten joukkojen tietoisuuteen ja on siitä lähtien kokenut uuden renesassin. Nykyään Santiago de Compostelaan saapuu jopa satojatuhansia moderneja pyhiinvaeltaja vuosittain, kuka uskonnollisista syitä, kuka muuten vain. Melkein parin tuhannen vuoden aikana pyhiinvaellusinfra on kasvanut kattamaan kaikkien kulkijoiden tarpeet ja reittien varrelta löytyykin helposti halpaa majoitusta ja ruokailupaikkoja. Buen Camino! (Tai Bom Caminho, kuten portugalilainen sanoisi.)

lauantai, 25. helmikuu 2017

Syntymäpäiväkävelyllä Kurjenrahkassa

Alunperin meillä oli ihan muita suunnitelmia helmikuun viimeiselle viikonlopulle, mutta niiden peruuntuessa äkillisesti teimme pikaisen päätöksen lähteä tutustumaan Kurjenrahkan kansallispuistoon. Se on yksi harvoista etelän puistoista, joissa emme vielä ole kumpikaan retkeilleet. Tutkailin hetken toivorikkaana myös lähialueen mökkitarjontaa, mutta budjettiin ja koiralaumaan sopivat majoitukset tuntuivat olevan kaikki varattuina, olihan hiihtolomaviikko ja kaunista ulkolusäätä luvassa. Päätimme tyytyä päiväretkeen, vaikka ajomatka Kurjenrahkaan on vähän pitkän puoleinen.

Lauantaiaamuna pääsimme kotoa liikkeelle yhdeksän jälkeen, joten perillä Kurjenpesän parkkipaikalla olimme n. 11:30. Pikaisen opastaulun tuijottelun ja lyhyen reittisuunnittelun jälkeen lähdimme lampsimaan Savojärven eteläreunaa kulkevaa reittiä kohti Rantapihaa. Parkkipaikka oli aivan nuijalla täyteen lyöty, kymmenittäin autoja. Siihen suhteutettuna maastossa törmäsimme kohtuullisen harvaan kulkijaan, vaikka yksin ei tällä retkellä tarvinnut juuri taivaltaa.

Rantapihan (ja kymmenittäin lisää autoja ja lapsiperheitä) ohitimme mahdollisimman sukkelaan ja lähdimme suon reunaa sille ainoalle täysin tallaamattomalle ja jokseenkin kehnosti merkitylle reitille kohti Retkenmäkeä. Onneksi puhelimessa oli maastokartta-appsi, tiedä missä me muuten oltaisiin lopulta seikkailtu. Parin kilometrin pätkä saatiin tallustaa ihanassa omassa rauhassa, kunnes Retkenmäen parkkipaikalla yhytimme sinne kerääntyneen retkeilijäseurueen. Kipaisimme edelle ja saavuimma Lakjärven laavuille sopivasti niin, että saimme valita niistä mieleisemme lounaspaikaksi.

kurjenrahka-kartta.jpg

Kuuden koiran kanssa kulkeminen kuulostaa hankalammalta kuin onkaan. Minulla oli lapinkoiramummot flekseissä, puolisolla neljä muuta koiraa tavallisissa hihnoissa. Ja sitten vain käveltiin. Huomiotahan tämä seurue kyllä kerää ja kommentteja laidasta laitaan vastaantulijoilta. Useimmat ulkoilmaihmiset tuntuvat kyllä olevan myös koiraihmisiä, tai ainakin jollain tasolla koiramyönteisiä.

kurjenrahka-kavelijat.jpg

kurjenrahka-heksu.jpg

Lakjärven laavulla pääsin (vihdoin!) testaamaan edellisellä viikolla lahjaksi saamiani tuluksia. Sain joku aika sitten idean, että haluan oppia tekemään tulet tuluksilla. Olin kunnon Katastrofiretkeilijät-tyyliin katsonut paketissa olevaa piirrettyä ohjetta ja järkeillyt, että ei se kovin vaikeaa voi olla. Tajusin sentään ottaa mukaan pienen palleron pumpulia hyväksi sytykkeeksi. Tuumasta toimeen siis, ensin virittelin käden ulottuville muutamia pieniä tikkuja ja puusilppua, sitten nyhdin pumpulipallon hahtuvaiseksi ja ei kun tuluksia raapimaan. Minuuttia myöhemmin minulla oli sievä pieni nuotio, kiitos kohtuullisen kuivien puiden, joita oli laavun suojissa valmiina tarjolla. Pistin siis vihikset tulille lämpiämään ja aloimme herkutella termarissa mukana kulkeneella keitolla.

kurjenrahka-tulilla.jpg

Lähimmällä parkkipaikalla tapaamamme seurue oli tullut Lakjärvelle suunnilleen samoihin aikoihin kanssamme, ja näkyivät ähräävän oman tulensa kanssa viereisellä nuotiopaikalla. Kuulokantaman päässä kun olivat, niin kiinnitin huomioni heidän tulentekoonsa liittyvään keskusteluun:

-Noilla toisilla on jo tulet. Mee kysymään onks niillä jotkut paremmat sytykkeet.
-No en mee! Eksä nähnyt miten toi teki ton nuotion? Sillä ei ollut edes tulitikkuja..!

Katsoin parhaakseni antaa eräjormapisteiden kasvaa, enkä kertonut, että kyse oli aloittelijan tuurista. Evästelyn jälkeen teimme uuden reittisuunnitelman kännykällä kuvatusta kartasta ja päätimme palata takaisin Rantapihaan eteläisempää reittiä ja siitä sitten Savojärven pohjoispuolelle tehtyä uutta reittiä (joka ei näy kuvatussa kartassa) takaisin lähtöpisteeseen. Näin meidän ei tarvinnut kävellä kuin lyhyt pätkä samaa reittiä edestakaisin. Kokonaismatkaksi tulisi noin 15 kilometriä, joka on mukana olevat mummokoirat huomioiden ihan sopiva päivämatka. Jos mitään kummallista ei tapahtuisi, niin ehtisimme takaisin vielä ennen pimeää, vaikka kävelytahti Salkan kanssa on aika verkkainen ja lisäksi pysähtelemme pällistelemään milloin mitäkin risua, tirppaa, jääpuikkoa tai muuta ihmettä.

kurjenrahka-opaskyltti.jpg

Pidimme vielä yhden kahvitauon Savojärven reunamilla.Pieni Ruskea maastoutui lumihankeen syömään kuivattua kalaa ja lepäämään. Fauna sen sijaan käpertyi penkin alle pieneksi keräksi ja vannoi kuolevansa kylmään ja kamaluuteen, vaikka sillä oli allaan solumuovialusta, päällään kaksi takkia ja vielä kolmantena Flopan takki heitettynä peitoksi (Floralla ei taaskaan ollut kylmä, ja se ulkoili koko reissun pelkässä fleece-paidassa). Fauna ei todellakaan ole mikään talviretkeilyn kannattaja.

kurjenrahka-salka-tauolla.jpg

Hidastelimme vähän, jotta pääsimme kävelemään viimeisen pätkän Savojärven rantaa auringon laskiessa. Ei vaan taaskaan tullut kännykkää kummoisempaa kameraa mukaan reissuun.

kurjenrahka-heksu-puussa.jpg

kurjenrahka-auringonlasku.jpg

Kuudelta olimme takaisin autolla ja koirat vaikuttivat oikein tyytyväisiltä pakkautuessamme takaisin kyytiin. Mahtava aurinkoinen talvipäivä parin asteen pakkasessa näytti varmasti Kurjenrahkan talvesta meille parastaan. Tänne olisi mukava palata joskus kesällä kulkemaan merkitty 27 km vaellusreitti, vaikka yhden yön pysähdyksen taktiikalla.

Päivän parhaat:
1. Malla-Kaarnikan* ensimmäinen retki ja 10-vuotissynttärit
2. Kansallispuistopinna**
3. Tulus-neitsyyden menetys, onnistuneesti
4. Hesburgerin vege-tortillat (kotimatka-bonus) 


*Malla-Kaarnikka on meille tovi takaperin tullut suomenlapinkoira, joka totuttautuu nyt takaisin hyvään koiranelämään vietettyään osan elämästään oloissa, jotka johtivat lopulta sen omistajien tuomitsemiseen eläinsuojelurikoksesta ja kaikkien heidän hallussaan olleiden koirien menettämiseen valtiolle.

**Koska elämässä pitää olla tavoitteita, yksi niistä on kiertää kaikki Suomen kansallispuistot.