keskiviikko, 11. lokakuu 2017

Laina-Haiku kisaa ja vähän suunnitelmia jatkoon

Kisakelpoisen koiran puutteessa aloin kärttämään tutuilta lainakoiraa agilityyn ja sainkin tarjouksen, josta ei voinut (enkä halunnut) kieltäytyä: saisin lainata silloin tällöin Katlan tytärtä Haikua treeneihin ja kisaamaankin. Haiku on ollut pari vuotta kokonaan tauolla kaikesta harrastamisesta, mutta sen kanssa on nuorempana tehty hyvät pohjat agilityyn ja se on käytännössä ratavalmis. Kävin kesällä treenaamassa sen kanssa pari kertaa ja osallistuin Agirodun joukkueviestiin, joten jonkunlainen käsitys sen osaamistasosta oli jo entuudestaan.

Olen siis kaapannut Haikun meille pari kertaa nyt syys-lokakuun aikana ja käynyt sen kanssa vähän muistuttelemassa perusteita ja pari ratatreeniä, mm. Korhosen Maijun (IkiTempo) treeneissä Ojangossa ja selkäänsä saikkuilevan Floran treenipaikalla oman seuran treeneissä. Lahjattomat treenaa, tuumasin, ja ilmoitin Haikun samantien myös kisoihin.

24.9. oli Haikun kisadebyytti Janakkalassa ulkokentällä. Fiilis oli kiva, vaikka tuloksia ei tullut. Yhden nollaradan hyllytin kun uusin hieman täpärän keinun, toinenkin rata meni kontaktiharjoitteluun ja hypärillä ohjasin koiran esteen väärälle puolelle ja sinne meni. Kotiinviemisenä siis hyvä mieli ja hyllykaupan alku. Seuraava yritys kisaamiseen oli pienen "kotiloman" ja parin treenin jälkeen JAU:lla Sipoossa 8.10. Tällä kertaa homma meni aikalailla nappiin ja Haiku keräili kolme nollarataa sijoituksilla 1., 2. ja 4. Tuomarina oli Anne Savioja ja radat kivoja, eteneviä ykkösluokan ratoja ilan mitään ihmeellisiä kommervenkkejä. Tarkoituksena olisi päästä marraskuussa vielä kisaamaan ja tavoittelemaan toiselta tuomarilta luokkanousuun tarvittavaa nollaa.

Osa palkinnoista syötiin jo ennen kuvaamista
Haiku-kisoissa.jpg

Haiku on tosi mukava koira kaikin puolin! Se sopeutuu meidän laumaan kitkattomasti, on kuuliainen ja iloinen ja aina valmis treenaamaan. Agilityssä se on lapinporokoiraksi ihan mukavasti liikkuva ja etenevä, hyvin kiltti suorittaja. Haiku tekee just mitä pyydetään, ei yhtään enempää eikä vähempää. Eikä sitä häiritse ollenkaan kisapaikan hulina, se tekee tasan omalla osaamistasollaan ja iloisesti. Se on hyvin samanlainen ohjattava kuin äitinsä oli aikoinaan, joten tuntuu että mun on aika helppo löytää sille sopiva rytmi ja ohjaustapa. Ylempiin luokkiin tarvitsemme vielä treeniä aika moneen juttuun, mutta eiköhän me nämä ykköset yritetä selättää vielä tämän vuoden aikana.

Heklakin oli Robinin kanssa kummissakin kisoissa mukana. Janakkalasta se pokkasi yhdeltä radalta palkinnot mukaan kotiinviemisiksi, mutta jostain syystä niitä nollia ei vaan ota tullakseen kisoissa. Aina on jotain pientä ihmeellistä. Nyt JAU:n kisoissa se kyllä teki ehkä hienoimmat puomin juoksarit ikinä, joten ehkä emme sittenkään vielä hautaa ajatusta toimivista juoksareista!

Tämän illan olen viettänyt miettien koirillemme agilityn suhteen treenisuunnitelmaa loppuvuodeksi ja helmikuulle asti. Florakin toivottavasti pääsee taas treenaamaan ja jännityksellä odotan kestääkö sen selkä vai meneekö se taas jumiin heti. Karkeasti hahmoteltuna otin joka kuulle yhden teeman, johon keskityn omatoimitreeneissä. Floran kanssa ratatreeneissä yritän saada sovittua erilaista häiriöharjoittelua. Ja sitten - toivottavasti - joulukuussa käytäisiin kokeilemassa onko siitä vielä kisakoiraksikin vai hajoaako pakka edelleen täysin kun ahdistaa ja jännittää kisoissa vieraat koirat, meteli ja kaikki.

Flopan teemat on lokakuu "helppoa ja kivaa", marraskuu "keinu vai puomi?" sekä "keppihaasteet" ja "häiriöitä ratatreeneihin", joulukussa jatketaan häiriönsietoa ja keppihaasteita ja yritetään päästä kisaamaan. Tammikuu on taas "kivaa ja helppoa" sekä vireennostattamista, helmikuussa sitten "kisaamaan" ja sen jälkeen päätän onko Floralla tulevaisuutta agilitykoirana vai opettelenko mä tykkäämään rallytokosta ihan tosissani. Toki edellytyksenä on, että Flopa pysyy fyysisesti kuosissa treenatakseen ylipäänsä.

Heklan kanssa minä lähinnä omatoimitreenaan ja Robin käy sen kanssa ratatreeneissä noin kerran viikossa. Kehittelin mun omatoimitreeneihin sopivia aiheita. Lokakuu "keinu kuntoon", marraskuu "keinu vai puomi?", joulukuu "keppikulmat ja muut kauhistukset", tammikuu "vauhtia ja vaarallisia tilanteita".

Yritin olla fiksu ja vähän suunnitella välitavoitteita niin, että voisin hyödyntää kummankin koiran kanssa samanlaista treenijärjestelyä eikä tarttisi niin paljoa raahailla esteitä yksinään pitkin hallia. Haiku tietysti osallistuu aina silloin kun on meillä lainassa, mutta sille en tee mitään tarkempaa aikataulua kun en tiedä miten paljon tai usein pääsen sen kanssa treenaamaan.

 

perjantai, 6. lokakuu 2017

Rally-Kaarnikka

Kävin Malla-Kaarnikan kanssa 10 kerran rallytoko-kurssin nyt syksyllä. Taisin päästä seitsemälle kerralle osallistumaan. Kurssin veti Anu Rikkilä, joka oli mukavan tsemppaava ja osasi asiansa. Suosittelen! Malluainen innostui rallyilystä kovasti, tarkoittihan se sille omaa perjantai-iltapäivän laatuaikaa ja paljon nakinpaloja.

Rallyn valitsin Malla-Kaarnikan treenilajiksi kun siinä tulee erilaisia pyörähdyksiä, käännöksiä ja seuraamista molemmin puolin. Ajattelin, että se toimisi samalla hyvänä kehonhallintatreeninä. Mölli-parka ei nimittäin tiedä omistavansa takajalat ja sen lihaskunto on edelleen melkoisen kehno. Oppimishistoriaahan sillä ei juurikaan taida olla, mitä nyt kesän mittaan otin sitä välillä mukaan hallille ja tein pentutreenejä: kontaktinpitoa, namista luopumista, istumista ja mukana kulkemista ("kontaktikävelyn" alkeita). Tavoite Malla-Kaarnikan treenaamisessa oli siis lähinnä mielenvirkistyksellinen ja pientä jumppailua samalla. En lähtenyt opettamaan asioita samalla tarkkuudella kuin tekisin nuoren kisauralle tähtäävän koiran kanssa, vaan lähinnä palkkailin sitä vähän-sinne-päin yrityksistä ja hiljalleen muokkailin niistä enemmän haluamaani suuntaan.

20170908_165053.jpg

Kurssin aikana treenailin pari-kolme kertaa viikossa kotona tai vapaavuoroilla hallilla jotain pientä noiden viikkotreenien lisäksi. Mitenkään kovin suunnitelmallisesti en treenannut. Eräskin hallikäynti meni siihen, että Malla-Kaarnikka halusi juosta agilityputkia ees taas, joten juostiin sitten putkia eikä tehty rallya. Kerran se hallille päästessään karkasi kaivelemaan nurkassa olevaa koirien jumppavälinekasaa, joten tehtiin sitten jumppadonitsilla ja tasapainotyynylle kehonhallintatreeniä. Itsepähän esitin toiveen, että haluaisin sen oppivan oma-aloitteisemmaksi!

Tänään oli rallykurssin viimeinen kerta. Anu otti ihan lopuksi tällaisen videonpätkän. Tässä Möllikkää jo vähän väsyttää eikä se oikein enää skarppaa, mutta katsokaa nyt miten söpö ja huvittava se on!

Erityisen tyytyväinen olen, että se on oppinut pyörähtämään molempiin suuntiin. Aluksi se vaan kupsahti nurin kun takajalkojen lihasvoima ja koordinaatio ei riittänyt. Kääntyähän se ei osaa kumpaankaan suuntaan, ristiaskeleita vasta haetaan jumppatyynyharjotteilla, ja lopussa sitä jännittää tulla esteen taakse ahtaaseen rakoon (sillä pitää aina olla pakoreitti näkyvillä), mutta pienellä houkuttelulla uskalsi ylittää itsensä. Hyvä Möllikkä!

Talven yli jatkamme varmaan kotitreenailua ja keväämmällä katselen sitten jonkun jatkokurssin, jos Malla-Kaarnikalla vielä intoa riittää.

torstai, 17. elokuu 2017

Pienen Ruskean koiran hyvästit

Pieni Ruskea koira
PiRu ry:n puheenjohtaja
Salkavalka Nopsajalka
Pinkkis, Pinkula, Pinksutin
Salka, Salsal, Spiiku
Erityislapsi


Naavaneidon Salka 2.4.2004-17.8.2017
20170609_112502.jpg

Salka on poissa. Vaikka tiesin, että yhteistä aikaa ei ole enää paljoa jäljellä, tuli lähtö silti yllättäen ja liian varhain. Kolmetoista vuotta, kuusi kuukautta ja viisitoista yhteistä päivää on pitkä elämä koiralle, mutta se on myös pitkä aika jakaa oma elämänsä koiran kanssa. Pinkkis kulki mukana neljässä eri kodissa, läpi kahden opiskeluvaiheen, muutaman työpaikan, lukemattomat illat treeneissä maskottina, lenkkejä räntäsateessa, laiskoja päiviä auringonpaisteessa. Se oli mukanani Ahvenanmaalla täpläverkkoperhostutkimuksessa useampaan kertaan, kävi Lapissa ainakin kymmenen kertaa, vietti välillä useita viikkoja vanhempieni luona maalla. Se katsoi sivusta kun meillä kasvoi neljä pentuetta (ja opetti jokaikisen meiltä lähteneen pennun kunnioittamaan Pieniä Ruskeita koiria kyseenalaistamatta mitään, mitä ne sanovat), kasvatti kurissa ja etenkin nuhteessa kolme meidän omaa pentua (ja tappeli verisesti teini-iässä meille muuttaneen Faunan kanssa koiralauman valtikasta ja voitti joka kerta) ja pelotteli kaikkia ystävieni koiria arvaamattomalla ja väliin aggressiivisella käytöksellään. Se kulki varjona perässä kun hautasimme kaksi rakasta koiraamme. Spiiku oli vanhoille päivilleen asti terve kuin pukki ja eli omassa keijukaismaailmassaan, jossa suuret tunteet seurasivat toisiaan niin hyvässä kuin pahassa, eikä sinne sen vaaleanpunaisen kuplan sisälle päässyt kuin hetkeksi hipaisemaan.

salka-3kk.jpg

salka-4kk-istuu.jpg

Olen niin kevyt, että leijun ilmassa, sun huoneessa
mä olen höyhen, sinä tuuli, puhalla, etten putoa
Sä avaat ikkunan, mä kattojen ylle ilmaan kohoan
ja asiat saavat mittasuhteen oikean

salka-5kk-bodom.jpg

salka-6kk-meerin%20m%C3%B6kill%C3%A4.jpg

Sama vanha juttu vahvistaa, se sua mikä ei tuhoa
Sain eilen lahjan, jota toivon etten koskaan unohda
Nyt oon niin kevyt, että leijun ilmassa korkealla
ja kaupunki alhaalla näyttää kauniilta

salka-1v5kk-luukki.jpg

salka-7kk-igorin%20kanssa.jpg

Tuulee, kun sinä olet tuuli
ja minä olen höyhen sun vietävänä
Tuulee, kun kaupungissa tuulee
me korkealle noustaan taas

salka-1v6kk-havum%C3%A4ki%20taiga%20hukk

salka-1v6kk-valkmusa.jpg

Hei, koita unohtaa nuo asiat, jotka sua öisin valvottaa
Hei, koita uskaltaa vain tuulen vietäväksi sukeltaa
Kaikkein vaikeinta on luottaa
mutta ilman sitä ei mitään saa
mä puhallan ja sä nouset ilmaan

salka-1v7kk-jussar%C3%B6%20leikkimist%C3

200603-j%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4-lapanen2.jp

200603-lenkill%C3%A4.jpg

Tuulee, kun minä olen tuuli
ja sinä olet höyhen mun vietävänä
Tuulee, kun kaupungissa tuulee
me korkealle noustaan taas

salka-1v7kk-jussar%C3%B6-taigan%20kanssa

200903-pello%20poropaimennus7.jpg

Hyppäät parvekkeelta, muttet putoa
Sä näytät kauniilta, kun leijut ilmassa
surut ja murheet jäävät omaan arvoonsa

salka-1v4kk-nuuksio.jpg

200608-nuuksion%20hiekkakuoppa.jpg

200709-sipoonkorvessa2.jpg

Tuulee, kun sinä olet tuuli
ja minä olen höyhen sun vietävänä
Tuulee, kun kaupungissa tuulee
me korkealle noustaan taas

200903-pello%20poropaimennus%205.jpg

200903-pello%20poropaimennus%204.jpg

2012-03-poropaimennuksessa.jpg

Tuulee, kun minä olen tuuli
ja sinä olet höyhen mun vietävänä
Tuulee, kun kaupungissa tuulee
me korkealle noustaan taas

lokan%20tekoaltaan%20j%C3%A4%C3%A4ll%C3%

aakenustunturi-2016.jpg

poropaimennus-2011.jpg

Lennätät mua niin kuin leijaa
korkealla taivaan alla, lennän taas
Lennätän sua niin kuin leijaa
enkä päästä putoamaan, lennän taas

200703-poropaimennusreissu4.jpg

200702-haminassa%20j%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4

 

Salka ei ollut helppo koira. Monesti tunsin riittämättömyyttä, surua, vihaakin sitä kohtaan. En pystynyt antamaan sille elämää ilman stressiä enkä pelkoa. En aina jaksanut olla hermostumatta kun se rähisi, hyökkäili, kiskoi ojanpohjia pitkin pakoon, kieltäytyi liikkumasta, meni omaan paniikkitilaansa eikä antanut kiinni. Lukuisia kertoja olin voimieni äärirajoilla Pinkulan suhteen. Se oli koira, jonka olisi pitänyt saada vain juosta vapaana kuin tuuli, ilman hihnaa joka määritti miten kauas se voi paeta, ilman vastaantulijoita, ilman mitään vaatimuksia. Oman ison pihan ja vapauden se sai vasta viimeisenä kesänään. Kuitenkin kun selaan tuhansia kuvia, jotka Salkan elämän varrelta on kertynyt, näen kuvissa pääasiassa onnellisen koiran. Koiran, joka juoksi vapaana, jota riemuitsi ja rakasti yhtä voimallisesti kuin pelkäsi ja raivosi. Voi millainen elämä se olikaan! Retkiä, pitkiä lenkkejä, leppoisia kesäpäiviä, herkullisia luita. Uskon, että Salka sai heikoista lähtökohdistaan ihan hyvän koiranelämän.

salka-1v6kk-havum%C3%A4ki.jpg

Laskin joskus, että olen kävellyt Salkan kanssa suunnilleen 30 000 kilometriä. 13,5 vuotta yhteistä taivalta. Vaikka tiesin, että yhteiset kilometrit ovat käymässä vähiin, lähti Salka kuten elikin: täysin arvaamattomasti ja yllättäen. Yhtenä aamuna se juoksi pihalla, ja samana iltana jätin sille viimeisen kerran hyvästit.

Kiitos Salka, että opetit minulle millaista on olla eläin. Kiitos, että opetit miten herkkä on luottamus ja miten tärkeä on vaalia sitä. Eikä ikinä, ikinä päästää irti.

20170817_204622.jpg

 

20170817_205141.jpg

20170830_202004.jpg

 

Tuulee, kun kaupungissa tuulee
me korkealle noustaan taas

(Tuulee - Don Huonot)

 

kiilop%C3%A4%C3%A4.jpg

 

maanantai, 14. elokuu 2017

Kesälomakuulumisia

Päivittely on taas jäänyt retuperälle. Elossa kuitenkin ollaan vielä kaikki. Kesäloman ensimmäinen osa kesäkuun alussa meni retkeillessä pohjoiseen ja samalla osallistuttiin Saariselän agilitykisoihin (vailla mainittavaa menestystä). Mukana reissussa oli nuorison lisäksi maaliskuun jalkaoperaatiosta toipuva Katla ja mummoikäiset lapinkoirat, joten mitään hirveän urheilullisia retkisuorituksia emme harrastaneet. Enemmänkin maisemien katselua, eväiden syöntiä ja nukuttiin vuokramökeissä ja Saariselällä hotellihuoneistossa. Menomatka kuljettiin Salamajärven ja Syötteen kansallispuistojen kautta, joten samalla saatiin taas kaksi pistettä kansallispuistokeräilyyn.

20170604_191348.jpg

20170604_201517.jpg

Malla-Kaarnikka kävi trimmaajalla kesäkuun alussa ja sai näin tyylikkään lomatukan. Sen turkki on hirveän huonolaatuista höttöä, joten meidän kaikkien hermojen säästämiseksi herkästi huopuva takkukasa sai lähteä. Tilalle jäi siisti parin sentin sänki, joka mukavasti suojaa ötököiltä ja tämän kesän viileiltä ilmoilta. Malluainen oli oikein reipas retkikoira elämänsä ensimmäisellä lomamatkalla.
 

20170604_212721.jpg

Pienten koirien kanssa piti tietysti kiertää Pieni Koirajärvi.

20170605_103912.jpg

Salamajärvellä nukuimme Sysilammin varaustuvassa. Illalla kävelimme muutaman kilsan rengasreitin, jonka varrella oli pirunpeltoa, suota ja kivistä metsää. Salamajärven kuuluisuutta, metsäpeuroja, ei näkynyt. Hirvenkakkaa ja jälkiä sen sijaan kyllä löytyi, ja suolla oli vaikka minkälaisia kahlaajia. Kiikareiden puuttuminen harmitti taas! Varaustuvan yhteydessä on myös autiotupa, jossa majoittui pari retkeilijää. Äänieristys tupien välillä ei ollut kummoinen, joten iltakävelyn ja koirien ruoka-ajan jälkeen yritimme viettää hiljaista hetkeä Ystävämme Bernardin kanssa kynttilänvalossa. Toivottavasti seinänaapurit eivät häiriintyneet meidän kuiskailusta. Koirat onneksi osasivat olla hiljaa ja vallata äkkiä parhaat paikat sängyistä.

Aamulla lähdimme pienen siivouksen jälkeen autolle ja Koirasalmen luontotuvalle aamukahveille. Kahvitankkauksen jälkeen kävelimme kauniissa kesäaamussa mukavan lenkin Pienen Koirajärven ympäri ennen suuntaamista pohjoiseen.

Syötteellä majoituimme ihan Iso-Syötteen huipulla vuokramökissä. Ekana iltana kiipesimme huiputtamaan Syötteen. Märkä ja ihmistä huonosti tai ei ollenkaan kantava lumihanki teki retkestä vähän haastavan. Paikoin koiratkin upposivat korviaan myöten. Heklalla tosin ainakin oli hauskaa. Vietimme valoisassa keskiyössä kahvitteluhetken Syötteen huipulla maisemia ihaillen.

20170605_195751.jpg

Lunta oli tänä vuonna enemmän kuin muistan ikinä nähneeni kesäkuussa Lapissakaan! Reittivalintoja piti oikeasti harkita sen mukaan, että kaikkialle ei vain päässyt runsaan märän lumen takia.

20170605_203213.jpg

Kattis ja Salka huiputtamassa Syötettä20170605_205256.jpg

Seuraavana päivänä vietimme sateisen ja kylmän retkipäivän Syötteen kansallispuistossa. Kävelimme noin kymmenen kilsan lenkin tarpoen sohjossa, mudassa ja vesilätäköissä. Reissu oli mummokoirille ehkä vähän liiankin raskas. Puolimatkassa lepäsimme ja söimme eväitä Koiratuvalla.

20170606_155302.jpg

20170606_141044.jpg

Syötteen kansallispuiston Luontokeskus osoittautui kiinnostavaksi ja koiramyönteiseksi, joten Katla ja Malla-Kaarnikka pääsivät mukaan tutustumaan näyttelyyn ja kahville. Ei oikeastaan edes tehnyt mieli kahvia, mutta haluan kannattaa kaikkia koiramyönteisiä yrityksiä siinä toivossa, että koiralliset matkustajat katsotaan jatkossakin kannattavaksi asiakaskunnaksi.

Syötteen jälkeen tehtiin perinteinen pysähdys Napapiirillä. Monenakohan vuotena olen ottanut koiristani kuvan tämän saman kyltin alla?

koirat-napapiirilla-2017.jpg

Fauna, joka vihaa autoilua ja lunta ja kylmää (ja on liian vanha enää kisaamaan montaa starttia putkeen) jäi etelään hoitoon tän reissun ajaksi. Se oli tosi hyvä valinta kaikkien kannalta.

Rovaniemellä vietimme ekaa aidosti lämmintä kesäpäivää kunnon turistimeiningillä Napapiirin joulupukkikylässä. Kävimme tosin vain jätskillä ja vähän haahuiltiin ympäriinsä, törmättiin tuttuihin ja tajuttiin takaisin autoon pakkautuessamme, että Salkan lääkkeet jäivät Syötteelle mökin liesituulettimen päälle. Kaikista mahdollisista asioista juuri lääkkeet olivat ne, joita ilman ei voida olla. Pikainen soittelukierros päätyi siihen, että palasimme Rovaniemen kylille ja eläinlääkäriasemalle, jossa Salka sai pikakäynnin ja riittävästi pillereitä mukaan reissun ajaksi.Säästettiin monta sataa kilometriä ajelua kun ei tarvinnut lähteä niitä Syötteeltä hakemaan. Paluumatkakin päätettiin sitten hoitaa Syötteen kautta ja samalla hakea keskusvaraamoon säilötyt lääkkeet (ja kiikuttaa keskusvaraamon erittäin avuliaalle Tiinalle samalla pulon kuohuvaa kiitokseksi ylimääräisest työstä ja pienestä työajan ylityksestä).

Saariselällä ehdimme viettää kaksi retkeilypäivää ennen kisojen alkua. Kävimme fiilistelemässä tunturien tuulia lähihuipuilla ja vähän UKK puiston puolella. Saariselällä meille osui aivan käsittämättömän hieno sää! Aurinko paistoi täydeltä terältä, lämpötila keikkui kahdenkymmenen päälle ja lumet sulivat ihan silmissä. Oli vinkeää istua tunturissa paljaaksi sulaneella, kuivalla mättäällä shortseissa ja t-paidassa ja katsella kun koirat leikkivät lumessa.

20170608_140534.jpg

20170608_142602.jpg

20170608_144543.jpg

20170608_194753.jpg

Yhden päivän Salka lepäili hotellilla meidän muiden retkeillessä, mutta toisena päivänä se urheasti kiipesi mukana Kiilopäälle. Kiilopää on ensimmäinen tunturi, jonne olen koiran kanssa kiivennyt. Silloin mukanani oli Salkan emä Taiga, vuosi oli ehkä 2002 ja Kiilopäältä jatkoimme silloin kohti Sokostia reilun viikon vaellukselle. Nyt kävimme vain Kiilopään huipulla vähän tunnelmoimassa.

20170609_110752.jpg

20170609_112152.jpg

20170609_112502.jpg

20170609_115538.jpg

Kisat olivat kivat! Vaikka tulokset nyt oli mitä oli, Heksu pääsi pari kertaa palkinnoille. Ja aina on hyvä syy juhlia ystävämme Bernardin kanssa, tai ainakin hyvä tekosyy.

20170612_000505.jpg

Heinäkuussa osallistuimme Agirotuun sukulaisjoukkueella (Katlan pentuja kahdesta pentueesta eli Hekla, Halti, Ärjä ja Haiku) ja minä juoksin lisäksi ystäväni Ainon porokoirauroksen Rhoon kanssa toisessa porokoirajoukkueessa. Sää oli kuuma ja aurinkoinen, menestystä ei tullut, mutta olipa hauskaa kivalla lappalaiskoiraihmisporukalla hengailla kisapaikalla ja fiilistellä tunnelmaa. Hekla kävi virallisessa mittaustilaisuudessa Agirodussa ja kisaa ensi vuoden alusta lähtien uudessa kansallisessa pikkumaksiluokassa. Mahtavaa!

Heksu on käynyt Robinin kanssa parit viralliset kisat keräillen hyppynollia ja agiradoilta aina joku pieni virhe. Flora kävi Saariselän kisojen jälkeen yhdet viralliset kisat, joissa sen hermot prakasivat aivan täydellisesti eikä se kyennyt ulkokentällä yhtään mihinkään. Päätikin jättää sen kisatauolle loppukesäksi ja katsotaan syksyllä tutulla hallilla mitä meidän kisaamisen tulevaisuudelle käy. Harmittaa kovasti, koska Flopa on osaava ja taitava ja tykkää agilitystä, sen ongelma on vaan arkielämässäkin näkyvä huonohermoisuus ja kisatilanteissa se sitten jännittää niin paljon, ettei pysty suoriutumaan lähelläkään omaa tasoaan.

Heksu osallistui Lappalaiskoirat ry:n agilityn rotumestaruuksiin viime viikonloppuna osana virallisia agikisoja Tampereella. Agiradalta femma (keppien sisäänmeno ei oikein löytynyt ensi yrityksellä) ja hypäriltä nolla riittivät ykkösluokan rotumestaruuteen. Rotumestarin tittelistä oli kisaamassa yhteensä 23 lappalaiskoiraa neljässä eri luokassa (maksi 1, 2 ja 3 ja medi 3), joista kaikista saatiin rotumestari valittua (eli vähintään joku koirakko teki kahdelta radalta tuloksen). Olipa todella hienoa päästä katselemaan kisoja, joissa oli noin suuri määrä lappalaiskoiria (etenkin lapinporokoiria) mukana kisaamassa!

heksu1-rotumestaruus2017-outipuhakka.jpg
kuva: Outi Puhakka

heksu3-rotumestaruus2017-outipuhakka.jpg
kuva: Outi Puhakka


Muita harrasteluita on ollut lähinnä satunnainen hupijäljestys (Katla), muutama nosework-treeni (Katla, Fauna), elokuussa alkanut rallytokon alkeiskurssi (Malla-Kaarnikka) ja Katlan 10v synttäreiden iloksi pidetyt pikkuiset hakutreenit. Pitihän maailman parhaan koiran päästä tekemään sitä, mitä se eniten maailmassa haluaa - etsiä kadonneita ja syödä kissanruokaa!

tiistai, 9. toukokuu 2017

Yö Varlaxuddenissa

Alkoi tehdä mieli metsään. Muutenkin kuin lenkille. Mainitsin asiasta ystävälleni H:lle eikä juuri muuta tarvittu. Päätimme kipaista maanantai-iltana Porvoon Varlaxuddeniin iltanuotiolle ja yöpyä keittokatoksessa. Illaksi oli luvattu poutaantuvaa päivän lumi- ja räntäsateen jäljiltä ja yöksi pikkupakkasta.

Olimme kahdeksan maissa perillä. Ilta olikin kaunis ja tuuleton, eikä tuntunut edes kovin kylmältä.

varlaxudden1.jpg

Keittokatoksella oli pariskunta paistamassa makkaroita, joten menimme viereiselle tulipaikalle nauttimaan maisemasta ja tekemään iltapalaa. Hyvä valinta.

varlaxudden2.jpg

Pariskunta lähti ennen pimeää ja tutkailtuamme hetken keittokatosta päätimme majoittua kaikki lattiantasoon. Penkit olivat niin kapeat, että niiltä olisi todennäköisesti pudonnut heti ensimmäisessä kyljenkäännössä. Istuimme pimenevässä illassa rantakalliolla katselemassa merellä näkyviä loistoja, laivoja ja silloin tällöin pilvien lomasta valaisevaa kuuta.

Yö sujui rauhallisesti. Karvanlähtöisellä Heklalla taisi takistaan huolimatta olla vähän kylmä, joten nukuin suuren osan yöstä porokoira kainalossa hikoillen. Säätiedotusta katseltuani päätin ottaa paksuimman talvimakuupussini mukaani ja se saattoi olla aavistuksen liian lämmin. Etenkin kun nukkui koiran kanssa...

Aamulla nousimme aikaisin auringon lämmittäessä. Tai Malla-Kaarnikka ja ihmiset nousivat. Porokoirat ja lapinkoira Naali jatkoivat uniaan makuupusseissaan.

varlaxudden3.jpg

Ei hullumpi maisema aamukahveille.

varlaxudden4.jpg