Faunan takajalka maanantain rauniotreenin jälkeen

Oli pimeää ja vähän liukasta. Fauna lipsahti pahasti terävän, ison kiven päälle hypätessään huolimattomasti alas "kylmiön" katolta. Alkuun tilanne ei näyttänyt ollenkaan pahalta, mutta kotona kun aloin putsaamaan jalkaa, paljastui koko totuus. Jalka on auki polvesta kintereeseen, ja verinaarmut jatkuvat varpaisiin asti. Faunan osalta rauniokausi loppui nyt tähän, treenikertoja kun ei muutenkaan olisi jäljellä enää kuin pari, eikä tuolla jalalla taideta vapaana kirmailla pariin viikkoon. (Tätä kirjoittaessani haava on jo viitisen päivää vanha ja alkanut parantumaan oikein hyvin.)

Rauniokausi sai muutenkin vähän tylyn lopun, kun mun työvuorot meni kaikki uusiksi lokakuun puolivälistä eteenpäin, ja samalla kaikki maanantait muuttui työpäiviksi. Harmittaa hirveästi, mutta valitettavasti työ menee hetkittäin jopa harrastamisen edelle. Onneksi omat tavoitteet kaudelle tuli hyvin täytettyä, eli Fauna pääsi yli alkukauden himmailustaan ja siitä löytyi normaali vauhti, into ja näköjään myös vaaralliset tilanteet. Kattis läpäisi loppukokeen ja on mielestäni - vaikka mun mielipide saattaa olla vähän puolueellinen - kehittynyt varsin taitavaksi rauniokoiraksi.

KKH:n syksyn tokokurssi päättyi viime viikolla, siis mun vetämä "jatkavien" ryhmä. Alkoikin illat pimetä huolestuttavasti, kohta kentällä ei olisi nähnyt omaa kättäänsäkään. Ryhmässä treenaaminen tai ryhmän vetäminen motivoi kummasti kouluttamaan omiakin koiria, joten pitänee yrittää vääntäytyä keväälläkin KKH:n kursseille, joko osallistujana tai kouluttajana. Talveksi olen maksanut meille perjantai-iltojen iloksi treenipaikan lämpimästä hallista, jonne yritän jaksaa ajella aina kun töiltäni pääsen. Jos vaikka saataisiin näitä tokokuvioita hivutettua hieman eteenpäin.

Agilitytreeneissä on tullut runsaasti taukoa, kun lauantait on menneet joko töissä tai reissuissa. Viime viikolla ehdittiin hallille, mutta kouluttaja oli Ranskassa seuraamassa agilityn MM-kisoja. Otettiin pientä rataharjoitusta ja lopuksi hinkuttelin vähän keppejä ja keinua. Kisakynnyskin pitäisi kai vihdoin ylittää, suurin este tuntuu nyt olevan mun aikaansaamattomuus ilmoittautua mihinkään.

Hakuilemassa ollaan käyty sunnuntaisin vähän heikosti noiden muiden menojen takia. Pari kertaa kävin KKH:n hakuporukassa tiistai-iltaisin, mutta heilläkin treenit siiryivät viikonlopulle, joten en niihinkään treeneihin sitten enää juurikaan ehdi.

Hälyryhmän treeneistä Katlalle on pidetty nyt syksyllä yhdet pitkät, joiden piti olla noin tunnin kytkettynäetsiminen. Siinä vaiheessa kun kartturi ja koiranohjaaja olivat kumpikin iloisesti tipahtaneet kartalta, jalat oli polvia myöten uitettu suossa, pimeä muuttui läpitunkemattomaksi tihkusumuksi ja aikaa oli kulunut reippaasti päälle kaksi tuntia, päätin antaa koiran hoitaa homman ja päästin sen vapaaksi. Eipä aikaakaan, kun maalimies Juha löytyi kalliojyrkänteen puolivälistä kielekkeeltä. Jälleen oli pähkäiltävää hajujen kulkemisessa, kun haju tuntui valuvan jyrkänteen alla olevaan suohon ja jäävän sinne, koira kun merkkaili vettä pitkältä matkalta. Toisaalta se nousi myös seisomaan jyrkännettä vasten, tosin aika kaukana maalimiehen sijaintipaikasta. Irtoava ja itsevarma koira osoittautui avainsanaksi siinä kohtaa, kun ohjaaja ei enää pystynyt järkeilemään merkkausten tarkoitusta (eikä liikkumaan polvia myöten vedessä olevassa suossa). Kattis teki useita minuutteja itsenäisesti töitä niin kaukana minusta, etten kuullut edes sen kellojen kilinää kuin hetkittäin. Sitten alkoi kaikuva ilmaisuhaukku noin sadan metrin päässä. Pientä aivo- ja lihasjumppaa aiheutui myös siitä, miten pääsemme koiran ja maalimiehen luokse... kiertämällä monen sadan metrin päästä, vai kiipeämällä ylös pystysuoraa, liukasta kalliota? Ratkaisu löytyi siihenkin ongelmaan ja koira sai ansaitsemansa palkkion.

Samalla viikolla oli myös hälytreenit perjantai-iltana, joiden alkajaisiksi piti suunnistaa annettuun kohteeseen. Matkalla Kattis bongasi polun varteen asetetut reaktioharjoitusmaalimiehet ihan leikiten. Lisäksi se kävi hakemassa reilun 100 metrin päästä, toisen koiran alueella olleen maalimiehen, josta haju kantautui polulle varsin selkeästi. Etevä Teppis! Kohteesta olisi pitänyt löytyi esine ja ohjeet seuraavalle alueelle, mutta sinnikkäästä rämpimisestä huolimatta esine jäi meiltä metsään. Katla merkkaili jonkun aikaa ojan vartta, joka oli reilun 50m päässä meille merkitystä kohteesta (kalliojyrkänne), mutta edes tämä vahva reaktio ei lopulta johtanut meitä esineen luokse. Saimme sitten ohjeet alueestamme puhelimitse. Pienen pimeässä sompailun jälkeen maalimies löytyi, tosin ei meille annetusta kohde-etsintäpisteestä vaan ison kallion toiselta puolelta. Onneksi on koira, joka ei tiedä mikä on "oikea" tai "väärä" alue etsiä, se vaan menee nenänsä perässä. Etsintäajaksi tuli lopulta vajaa kolme tuntia.

Kun viikon teema vaikutti olevan pitkät etsinnät, osallistuimme vielä sunnuntaina "laajennetun pääkaupunkiseudun" peko-ryhmien yhteistreeneihin. Järjestysvuorosas oli Vantaa ja osallistujia Raaseporista Uudellemaalle ja Porvooseen. Sain kartturiksi helsinkiläisen Elinan. Nyt sain haluamani kytkettynäetsimistreenin, alueemme kun oli lentokentän liepeillä pieniä metsiköitä, vilkkaiden autoteiden rajaamana. Kattis työskenteli iloisesti, ja aloitti bongaamalla asfalttijäljen alueen laidalla olevasta autosta ja merkkasi sitten hienosti autolta lähteneen mummelin, joka keräsi sammalia joulukoristeita varten. Seuraavaksi löysimme sienestäjän ja sen jälkeen pääsimme tekemään päivän hyvän työn, kun huomasimme rakennustyömaan liepeillä auton, jonka etuovi ole sepposen selällään, valot päällä ja avaimet virtalukossa. Hetken haahuiltuamme löytyi autolle omistaja, joka kävi lukitsemassa autonsa vähän parempaan turvaan. Jatkoimme etsintää ja eipä aikaakaan, kun Katla alkoi pyörimään innokkaasti tiheässä kuusitaimikossa. Maalimiestä ei löytynyt, supikoira sen sijaan kyllä. Olin tietysti juuri päästänyt liinasta irti, ja saattaahan sen arvata kuinka kävi... Lyhyen jahdin jälkeen tapahtui ihme, ja Kattiksen korvat palautuivat ja se tuli takaisin luokse! Hetken päästä tosin lähti sitten rusakko ihan nenän edestä. Tässä vaiheessa roikuin tiukasti liinassa, mutta koiran saalistuskierrokset oli nyt niin tapissa, että loppuetsintä uhkasi mennä metsäneläinten jäljestämiseen, kiljuntaan ja sinkoiluun. Onneksi maalimies oli vielä löytymättä, ja vaikka lopulta minä näin maalimiehen ennen kuin koira sai siitä hajun, päätin koulutusmielessä kierrättää koiran hajun alapuolelle jotta pääsin palkkaamaan sen oikeasta reaktiosta ja ihmisen hajuun reagoimisesta. Kyllähän ne jänikset ja supikoirat unohtuikin heti, kun maalimiehen haju leijui nenään ja hetken päästä kuuluikin topakka ilmaisu. Tälläkin kertaa maalimies oli kalliojyrkänteen kielekkeellä, se tuntui olevan viikon kantava teema. Etsintäajaksi tällä kertaa reilu kaksi tuntia.

Sunnuntain yhteistreenien jälkeen kävin vielä hakutreeneissä ottamassa lyhyen, kivan risteilyharjoituksen  "koska koira on varmaan jo aika väsynyt". Sain kyllä jotain kommenttia siitä väsyneestä, kun K intopinkoili normaaliin tapaansa. Sen duracelit on kyllä ihan omaa luokkaansa. Faunakin pääsi pitkästä aikaa vähän hakuilemaan ja otti kaksi hienoa pistoa ja kauniit ilmaisut.

Mutta nyt lenkille, jotta ehtii syödä ja tottishallille viettämään perjantai-iltaa. Mitäs sitä muutakaan? Viikonloppu on taas koiraharrasteinen, kun lauantaina on agitreenit ja sunnuntaina hälyryhmän treenit Upinniemessä Kabanovin luolastossa, ja sieltä vielä hakutreeneihin kotimatkalla, jos ehditään.