Olin maanantaina Taigan kanssa tokotreeneissä, ihan ohjatuissa sellaisissa. Edellisistä taitaakin olla jotain... ehkä 6 vuotta aikaa :) Ilmoittauduin KKH:n alo-avo ryhmän treeneihin ihan vaan, jotta meidän semi-sairaseläkeläisellä olisi jotain mielekästä tekemistä.

Treenit aloitettiin kokeenomaisella luoksepäästävyydellä. Tässä vaiheessa Taiga jaksoi vielä keskittyä ja pitää nätisti kontaktia. Meni ihan hyvin, vähän T steppas etujaloilla kun olisi halunnut hyökätä pusuttamaan kouluttajaa, mutta samanaikaisesti sitä ällöttää kun joku tulee lääppimään silloin kun se on käskyn alla. Tyytyi sitten nostamaan vähän etutassuja ja katsomaan mua syyttävästi (kaikki paha maailmassa on ihan varmasti mun syytäni).

Seuraavaksi 2 min paikallaolo. Meni ekasta käskystä maahan, odotti muuten nätisti paikoillaan, mutta kerran pääsi tukahtunut VUH! hampaiden välistä, kun viereisessä koirapuistossa tuli jotain rähinää ja Frau Natzipolizei olisi halunnut mennä paikalle komentamaan rähisijöitä. Ei kuitenkaan liikkunut. Malttoi odottaa maassa perusasennon käskyä, eikä edes haukahtanut kun nousi ylös (yleensä tekee sen AINA). Olin tyytyväinen.

Seuraavaksi otin kaukokäskyjä, tosin ihan huikealla 2 metrin etäisyydellä ja seisomaannousut vielä lähempää, ettei päässe teputtamaan eteenpäin. Huomasin, että meillä on tekniikkavirhe. Istumaan menee hyvin "taaksepäin" eli takajalat pysyy paikoillaan ja etujalat hiissaa vähän taaksepäin, jolloin koira ei liiku (ei nyt mennä siihen, että se haukahtaa joka helvetin kerta, kun se menee istumaan). Maahan se heittäytyy etutassut tasatahtiin niin, että takapää pysyy paikoillaan istumispaikassa, mutta etupää syöksähtää eteenpäin. Ei vielä ongelmaa, sehän on ikäänkuin paikoillaan. Mutta seisomisesta maahan - voi rähmä. TEkniikka on edelleen sama "läimäise etutassut mahdollisimman kovaa maahan ja näytä innostuneelta", jolloin koira pompahtaa n. 20 cm eteenpäin joka kerta. Seisomaan nousee maasta "hissinä" kaikki jalat paikoillaan, joka olisi ihan OK jos ei välittömästi teputtaisi pari milliaskelta eteenpäin (miten sen saa karsittua pois?). Istumasta nousee seisomaan myöskin siirtämällä etujalkoja eteenpäin. Lopputulos: koira hiissaa itseään metrin eteenpäin muutamassa asennonvaihdossa, tosin se myös hiissaa puoli metriä taaksepäin istumisissa. Tulee ees-taas-liikettä, joka hyvällä tuurilla ei vaihda koiran paikkaa, huonolla hiissaa sitä just liian paljon eteenpäin. Voi rähmä.

Ja sitten se haukkuminen. Joka ikinen istumaannousu on aina HAU! Tätähän on vehdattu nyt viitisen vuotta. En ikinä palkkaa jos sanoo hau, olen kieltänyt, ärähtänyt, lopettanut treenikerran, yrittänyt palkata ennenkuin ehtii avaamaan suutaan jne. Ja silti: istu-HAU! istu-HAU! Daa-a... järki lähtee.

Odotusaikoihin kuuluu myös jatkuva pieni jupina mun  vierestä. Tukahtuneita hau-väy-viu-mua-kyrsii-tehdään-jotain-anna-nami-anna-pallo-viu-väy-vöy. Jos en noteeraa mitenkään, ääni kovenee kunnes mun sivulta kuuluu ANNA-*ITTU-NAMI-TAI-TEHDÄÄN-JOTAIN-OOTKO-SÄ-KUURO! Jos kiellän, ääntely loppuu vähäksi aikaa, ja alkaa taas kohta uudestaan. Jos tuijotan koiraa ja pidän kontaktia ilmeellä "äänikin niin sä tiiät miltä tuntuu olla liito-orava", pysyy koira hiljaa. Mutta sellainen niska kenossa selkä skolioosimutkalla koiran tuijottaminen murhaan ilmeen kera ei taida olla ihan homman itsetarkoitus. Huldamaisen kaulintaheiluttavan kurin ylläpito ja jokaisesta inahduksesta tiukka palaute saa kyllä koiran vaikenemaan, mutta se myös lopettaa ihan kaiken muun. Se valuu kuin veltto spagetti maahan makaamaann ja tuijottelee jonnekin kentän äärilaidoille: tee ite, jos oot tollanen. Jotain kultaista keskitietä siis havitellaan. Haukkumisesta ei seuraa mitään kivaa, mutta hiljaisuudesta palkitaan n. 30 sekunnin välein ja saattaa jopa päästä tekemään jotain. Mutta tätä hiljaa sivulla paikoillaan odottamista me nyt sitten harjoitellaan, harjoitellaan ja harjoitellaan.

Onpa mieltäylentävää mennä tokotreeneihin harjoittelemaan sitä, että ei tehdä mitään :)

Lopuksi seurautettiin liikkeenohjaajan käskyjen mukaan. Mun olisi pitänyt virittää koiraa vähän paremmin, tiesin heti tekeväni virheen kun sanoin "valmis" ja koira oli jossain linnunradan toisella puolella miettimässä miksi lehmillä on pötsi ja koirilla ei. Se tuli sivulle laiskasti "joo kunhan ehdin" ja seuraamisen liikkeellelähdössä unohtui hetkeksi istumaan, kiri sitten kiinni. Eka käännös  meni pitkäksi, koira jatkoi minne sattuu kun oli just keskittynyt nuuskimaan jotain närettä ja päätti nostaa koipea siihen ja jouduin pysähtymään ja käskyttämään sen takaisin sivulle. Sitten tuli pari kelvollista käännöstä ja koirakin palasi maan pinnalle "ai mehän tehdään jotain!" ja homma parani loppua kohti. Tosin edelleen tolkuttoman väljää ja rumaa seuraamista. Okei, itsepä olin tyhmä ja lähdin liikkelle ilman, että varsinaisesti otin koiraa mukaan. Kouluttaja totesi, että "sulla on aika äijä tuo koira, ja jos et ole tarkkana se tekee just mitä sitä huvittaa." Mutta sellainenhan se meidän rouvaskoira vähän on, aika äijä :)

Mulla oli tässä vaiheessa jo kiire hälytreeneihin, joten karkasimme kentältä kesken treenien. Loppuviikosta taas uudestaan... Pitäisi kai käydä vähän treenailemassa joku ilta. Hälytreeneissä leikin samanaikaisesti ryhmänjohtoa ja kartturia, meinasi iskeä vähän skitsofreeninen olo. Seuraavat hälytreenit onkin sitten meidän järjestysvuoro, mitähän kivaa sinne keksisi...