Yhdet tunnistusjälkitreenit peruuntui, kun "kaikille tuli kaikkea" ja mä olin sitten yhden illan normaali ihminen, jolla on koira (enkä hulluna harrastava koiraihminen) ja lähdin kaverini ja kahdeksan koiran kanssa metsälenkille. Tarkemmin ajateltuna en tainnut sittenkään onnistua olemaan ihan vain ihminen, jolla on koira, koska kahdeksan koiraa kimppalenkillä kahdella ihmisellä ei ole normaalia. Seuraavat tunnaritreenit pidettiin siis keskiviikkona 25.2. Omin päin olen tehnyt porokoirilleni muutaman kerran hajunetsintäleikkiä (saavat lähtöhajun ja etsivät sen perusteella saman ihmisen hajuisen pikkuesineen/sideharsotaitoksen/tms. niille osoitetulta alueelta) ulkona lumipenkoissa ja sisällä treenihallilla. Agilityhalli on osoittautunut hyvin haastavaksi nenätyöskentely-ympäristöksi, lähinnä koirien mielentilan hallitsemisen kannalta. Ne ovat niin poskettoman kierroksilla koska AKSAA, että saan oikeasti vähän säädellä niitä alaspäin, jotta nenätyöskentelystä tulee mitään. Loistava treenimahdollisuus!

Kimppatreenit alkoivat sillä, että kaikki viisi osallistujaa olivat eri parkkipaikoilla. Lähtökohta siis loistava. Löysimme kuitenkin toisemme ja pääsimme suunnittelemaan ja tallaamaan jäljet. Pennut Tyyne ja Hekla saivat jäljet liityntäparkkipaikan poikki (pituussuuntaan, n. 90-100m). Kummankin jäljessä oli pari kulmaa, joissa "maastonmuodot" eli kanttikivetykset toimivat vähän apuna. Tyynen jälki myös ylitti parkkialueiden välisen kivetyksen kertaalleen ja kumpikin jälki kierteli muutaman auton parkkiksen puolelta. Esineinä oli taas pikkuisia puuhelmiä, muovikuulia yms. Hekla teki jäljennoston lähtöhajulla yhden (kohdejäljen kanssa samanikäisen) harhajäljen yli. Tyyne nosti oman jälkensä suoraan jäljeltä, koska sähläsimme lähtöhajujen kanssa... voi meitä. Pentujen jäljillä oli siis yhdet kontrolloidut harhajäljet, jotka kulkivat useaan kertaan jäljen poikki ja välillä myös jäljen päällä samansuuntaisesti, sekä varmasti satoja päivän mittaan syntyneitä vanhempia harhoja ja jokunen jälkien teon jälkeen syntynyt harha, kun ihmiset hakivat ja toivat autojaan parkkipaikalla.

Pennut olivat super. Ennen jäljenajoa Tyynen ohjaaja melkein itki, koska harjoitus "on niin vaikea", mutta jälkeenpäin oltiinkin yhtä hymyä.

Pennut saivat kotitehtäväksi jatkaa söpöinä ja täydellisinä olemista (ja lähteä Lappiin katsomaan poroja, mutta se on toinen tarina se).

Naava ja Vasmi saivat myös haasteen. Poikien jäljet käveltiin vastakkaisiin suuntiin liityntäparkin ympäri, osin ajorataa, osin kävelytietä. Pääasiassa jäljet kulkivat paljaalla asfaltilla ja jäällä, mutta mukaan mahtui myös hieman soraa ja lunta. Jäljillä oli myös esineitä, luonnollisia (tai luonnollisehkoja) kulkireittejä mukailevia kulmia. Jälkien pituudeksi tuli n. 200m ja ne ehtivät vanhentua tunnin. Ohjaajat olivat kauhusta lamaantuneita, hiki karpaloi otsalla ja tunsin murhaavat katseet selässäni... Mutta hei, pojat suoriutui hienosti ja ohjaajatkin olivat lähes koko ajan tilanteen tasalla. Toki vaikeita kohtia tuli ja hetkiä, jolloin piti vähän seisoskella miettimässä, että mitens tästä jatketaan, mutta jäljet tuli ajettua ja oppimista tapahtui. Olen niin ylpeä kurssilaisistani, että hehkuttelen sitä nyt tässä julkisesti. Hyvä te!

Vasmi sai kotitehtäväksi nostaa esineiden arvoa ja treenata pienten esineiden ilmaisua ottamatta niitä suuhun. Naavan kotitehtävä oli tehdä jälki, jossa ohjaaja keskittyy lukemaan koiraa ja opettelee näkemään milloin koira on aivan varmasti jäljellä ja milloin se vain huitelee.

Rhoo teki jäljen lumelle, koska vilkas ja häiriöinen ympäristö oli sille jo sellaisenaan erittäin suuri haaste. Rhoon jälki oli suora, sisälsi muutaman esineen ja pituudeltaan n. 60m. Rhoo merkkasi esineet mielenkiintoisesti aina n. 40cm esineen ohi. Reaktiot olivat ihan selkeästi luettavissa, mutta tarkentaminen suoraan esineen päälle ei jostain syystä ottanut onnistuakseen. Myös muiden koirien jäljet lumella olivat Rhoolle erittäin paha häiriö. Keskittyminen jäljestämiseen herpaantui monta kertaa, mutta toisaalta saimme myös monta pätkää, josta pääsimme kehumaan oikeasta toiminnasta ja etenemään jälkeä. Rhoo sai kotitehtäväksi tehdä jälkeä helpommassa häiriössä ja treenata runsailla esineillä (konkreettinen palkka jäljestämisestä riittävän usein).

Haastelinjalle kun lähdettiin, haastoin myös Katlan ja itseni. Jaana käveli Katlalle jäljen kävelytietä pitkin, rautatien ylittävää umpinaista kävelysiltaputkea pitkin rada toiselle puolelle, sieltä kävelyteitä pitkin asemalaiturille ja lopulta fillariparkin poikki. Jälki oli melkein kokonaan paljaalla asfaltilla. Muutamassa kohdassa oli jäätä (selvästi helpompaa) ja ihan lopussa oli pätkä lunta (toooosi helppoa). Esineinä oli sideharsonpalasia, jotka oli jätetty jäälle niin, että ne eivät juurikaan näkyneet silmin. Pituutta jäljelle tuli kartalta mittailtuna n. 850m ja ikää sillä oli pari tuntia. Jäljellä näkyi odotusaikana kulkevan kävelijöitä, pyöräilijöitä, koiranulkoiluttajia ja muita vantaalaisia hiippareita.

Punainen on jäljentekijän reitti, keltainen (yhtenäinen viiva tai pilkutus) koira. Lähtöhajun annoin parkkiksen laidassa, eli jäljenetsintään eli tullut matkaa kuin hyvin vähän. Kaksi keltaista ympyrää merkkaa kohtia, jossa Katlalla oli vaikeuksia.

Katlan jälkiharjoitus 25.2. Vantaankosken liityntäparkki/juna-asema
katla-jalki-vantaankoski-2-15.jpg

Jälki nousi hyvin ja kulki hyvin. Ongelmakohdiksi ilmeni usean kulkureitin risteykset paljaalla asfaltilla ja tunnelissa (raiteilta nousee portaat tunneliin). En keksi muuta selitystä kuin se, että risteysalueilla ihmisiä kulkee päivän mittaan paljon eri suuntiin. Muualla kävelytiellä tai selkeällä kulkureitillä suurin osa ihmisistä kulkee kuitenkin melko suoraan vain eteenpäin. Jälkiä on siis ehkä yhtä paljon, mutta muualla ne menevät melko samansuuntaisesti, kun taas risteyksessä ne menevät minne sattuu, risteilevät ja sotkevat toisiaan enemmän. Risteyskohdistakin selvittiin kun vain annoin liinaa ja maltoin odottaa. Katla työskentelee kyllä, kun sen antaa työskennellä. Kattis aikansa pyöri, tsekkaili, pohti ja päätti sitten minne jatketaan, ja joka kerta oikeaan. Tämä oli meidän pisin kovan pinnan jälki tähän mennessä ja loppupätkästä Katla alkoi selvästi jo väsyä. Onneksi tarjolla oli esineitä, joilla palkata ja levähtää. Tajusin myös vasta jälkikäteen, että ne pari hetkeä kun se vain seisosteli ja vinkui, olivat varmaan Katlan tapa "tyhjentää nenää" ja pitää taukoa. Onneksi annoin sen rauhassa tehdä mitä se haluaa (vaikka vihaan vinkuvia koiria) ja vain kehuin sitä hillitysti pari kertaa, silleen kannustuksenomaisesti.

Nyt tuleekin melkein parin viikon tauko meidän treeneihin, seuraavat kimppatreenit ovat vasta perjantaina 13. päivä (miten sopivaa!) eli juuri ennen seuraavaa tunnistusjälkikouluttajakoulutuslähiviikonloppua. Niin se aika hurahtaa! Mitä olemme siis oppineet edellisen lähiviikonlopun jälkeen?

Neljäs lähiviikonloppu keskittyi erilaisiin jälkiharjoituksiin, oikean lähtöhajun ottamisen kontrollointiin ja jäljennostoon sekä harhajälkiin jäljillä. Näitä kaikkia harjoituksia olemme helmikuun aikana tehneet. Koirakot ovat edistyneet tasaisesti sen mukaan, miten paljon he ovat ehtineet treenata. Olemme paljon myös pohtineet treeneissä koirien toimintaa ja osaamista ja mitä olemme havainneet treenatessa:
- Jäljestäminen on koiralle helppoa, myös kovalla alustalla. Vaikeaa on saada koira pitkäkestoisesti motivoituneeksi, tarkaksi, keskittyneeksi ja ymmärtämään mitä jälkeä sen halutaan ajavan.
- Hajuerottelu on koiralle helppoa. Ongelmat purkkiradalla saattavat johtua siitä, että tehtävä on koiran näkökulmasta todella yksinkertainen. Teemme toistoja, jolloin koira alkaa epäröidä mitä siltä oikeastaan halutaankaan, ja yrittää tarjota jotain muuta vaihtoehtoa. Purkkirataharjoitukset sujuvat parhaiten, jos tekee vain yhden toiston ja lopettaa.
- Myös ne koirat, jotka eivät tunnu suoriutuvan purkkiradalla kovin hyvin, nostavat lähtöhajun saatuaan oikean jäljen harhojen seasta epäröimättä!
- Vaikka esineiden löytäminen ja ilmaisu ei ole välttämättä kovin tärkeä itseisarvona pelastuskoiralle, on esineet jäljellä hyvä apua koiran palkitsemiseen kesken työnteon ja tuovat ohjaajalle mielenrauhaa, että koira todellakin on vielä oikealla jäljellä. Esineet auttavat siis kontrolloimaan sekä ohjaajan että koiran mielentilaa!
- Mielentila on kaikkein tärkein asia kun jäljestetään. Koira ei pysty keskittymään, jos se on liian kierroksilla, turhautunut tai se ei ole kiinnostunut tehtävästä. Varsinaista jälkiharjoittelua tärkeämpää on oppia kontrolloimaan oman koiran mielentilaa ja opettaa koiralle missä mielentilassa sen halutaan jäljestävän. (Toistan itseäni, mutta silti: keskittynyt, rauhallinen, kiinnnostunut!)
- Mielentilaharjoittelu jälkiharjoituksista erillään on tärkeää. Koiran tulee osata rauhoittua ja keskittyä pyynnöstä. Ohjaajan tulee opetella, miten koiran saa innostettua, rauhoitettua ja innostettua uudestaan mahdollisimman selkeästi. Tässä pitää olla varovainen, sillä koira voi esittää rauhallista olematta kuitenkaan aidosti rauhallinen. Opi lukemaan miltä näyttää rento koira vs. koira, joka vain keskittyy kauheasti olemaan ulkoisesti rauhallinen.
- Varsinaisen jälkiharjoittelun tueksi sopii hyvin lyhyet hajunetsintäharjoitukset

Missä mennään metsään?
- Tee enemmän lyhyitä jälkiä, joista tiedät tarkasti missä ne kulkee, kuin pitkiä "luonnollisia" jälkiharjoituksia. Jos koira suoriutuu hyvin lyhyistä pätkistä, se suoriutuu myös pidemmästä jäljestä.
- Älä treenaa liian usein. Oikeaan mielentilaan kuuluu vahva halu tehdä, älä kyllästytä koiraa.
- Koira peilaa ohjaajan mielentilaa. Opettele ensin säätämään omaa mielentilaasi, vasta sitten voit vaatia samaa koiraltasi.
- Älä pelkää virheitä. Täydellisesti mennyt harjoitus on ollut liian helppo. Uskalla edetä harjoittelussa. Tasapainottelu sopivan haasteen ja liian helpon tai vaikean harjoitukset välillä on vaikeaa!
- Uskalla palata taaksepäin. Jos harjoitus oli koiralle liian vaikea, se ei mene rikki. Toisaalta se ei myöskään opi haluttua asiaa, joten uskalla palata helpompiin harjoituksiin. Joskus kannattaa käydä alussa asti ja edetä siitä uudestaan. Samalle tasolle junnaamaan jääminen on pahinta, mitä voi tehdä. Osaavallekin koiralle tulee tehdä vaihtelevia harjoituksia, aivan helposta isoonkin haasteeseen.