Koko kesä on mennyt bloggaustauolla, kun ensin oli kiireitä ja sitten kaatui Vuodatuksen serveri. Elokuukin on mennyt iloisesti kuvitellen, että blogi ei toimi vieläkään. Kuvia en jaksa alkaa palauttamaan, olkoot nyt vanhat postaukset sitten ilman kuvia. Kesän kuulumisistakin tulee nyt vain lyhyesti jotain, jotta pääsen palaamaan reaaliaikaisempaan päivittämiseenkin taas.

Treenailtu ollaan kesälläkin: raunioita, vähän pk-hakua ja rakennusetsintää ja yllättävää kyllä, kaikkein ahkerimmin agilityä. Tästä suunnanmuutoksesta on ollut seurauksena, että heinäkuussa lähdimme ekoihin virallisiin agilitykisoihinkin. Faunalla oli takana kahdet epikset (vuonna miekka ja kirves sekä kesäkuulta), Katlalla näiden lisäksi startti Agirodussa viime vuonna. Treenikavereiden vihjailut alkoivat vaan olla niin suorasanaisia, että tällainen vähän hitaampikin ymmärsi vihdoin, että kisoihin olisi syytä mennä. Ihan kotinurkille ei kehdattu kuitenkaan jäädä, joten ekat startit otettiin Tampereella. Kattis palautti mun hetkeksi horjuneen uskoni sen superkoirankykyihin ja kipitteli kaksi oikein sievää nollarataa. Fauna roiski ekalla radallaan vähän sinne ja tänne, mutta hypäriltä sekin nappasi kivan nollatuloksen, tosin pari sekuntia hitaammin kuin Kattis. Tästä innostuneena ilmoittauduimme kahden viikon päähän Ylöjärvelle. Mukaan saatiin vielä treenikaveri kakkosissa kisaavan porokoiransa kanssa, joten reissuhan oli varsin hauska, vaikka tajusin vasta vähän ennen kisoja, että tuomari on sama kuin Tampereella, eli Katla ei voi saada kolmatta LUVAa vaikka voittaisi koko roskan. Ilman tulospaineita käytiin sitten hakemassa Ylöjärveltä RV5 ja melko kiva 0-rata. Fauna keräili pisteitä ja esitti otteita näytelmästä "Vauhtia, vinttikoiria ja vaaratilanteita" mm. roiskaisemalla A-esteen koskettaen VAIN kummallekin kontaktille, mutta ei esteeseen siinä välissä.

Koska olen itsepäinen kun jotain saan päähäni, elokuun alussa lähdettiin Porvooseen kipittelemään yhdet radat. Katla pisti tassua toisen eteen LUVAn verran, Faunalla keuli ja se rallasi radalla vähän joka suuntaan ja jatkoi runsaiden pisteiden keräilyä. En ollut ihan täysin luottanut nollan saamiseen, joten olimme ilmoittautuneet myös Kirkkonummelle heti seuraavalle päivälle. Kattis pääsikin siis starttaamaan kakkosissa, josta otimme kahdelta radalta hylyt aika positiivisen ongelman takia: koiralla lähti niin lapasesta että mä en pysynyt vaudissa mukana, koska porokoira irtoili, juoksi ja mä jäin kuin nalli kalliolle. Nämä olivat ekat hallikisat ja Faunalla meni eka rata hallia, kaikua ja kuulutuksia ihmetellen, ja keinu oli erityisen kammottava, ilmeisesti edellispäivän lentokeinu painoi mielessä. Tokalla radalla halli ei enää aiheuttanut ihmetystä, mutta putkelta tuli kieltovirhe kun Fauna ampui putken ohi ennenkuin jälkeen jäänyt (mutta ei sentään jälkeenjäänyt?) ohjaaja ehti mukaan.

Fauna jäi pienelle kisatauolle ohjaajansa työkiireiden takia näiden kisojen jälkeen, plakkarissa yksi LUVA ja paljon positiivista huomiota kisayleisöiltä "kattokaa vinttikoiraa!" Katla sen sijaan jatkoi vielä elokuun puolivälissä mun lomareissun yhteydessä viiden kakkosluokan kisastartin verran. Pietarsaaresta melko vaikeilta tuntuneilta radoilta otettiin RV5, LUVA ja AV 2-pilkku-jotain ja seuraavana päivänä Tampereela hylky ja LUVA. Yhtä vaille siis ollaan kovaa vauhtia matkalla kolmosiin, vaikka meidän piti vain vähän kokeilla olisiko agikisaaminen hauskaa ja käydä humputtelemassa pari ykkösten rataa! Näin asiaa kun jää pohtimaan, niin Katlan tulossuora on ollut aika huima: Kirkkonummea lukuunottamatta kaikista kisoista on tullut nollarataakin ja ollaan oltu palkintopallilla Ylöjärvellä (3. ja 3.), Tampereella (2.), Porvoossa (3.), Pietarsaaressa (1., 1. ja 1.) sekä Tampereella (3.). Agility on aina ollut mulle se laji, jota harrastellaan huvikseen ja ilman tavoitteita, ja yhtäkkiä huomaan että jumantsuikka mullahan on AGILITYKOIRA. Okei, vähän hitaanpuoleinen, mutta silti aika taitava. I <3 my Käpylehmä

Niin, se horjuva usko. Kävin kesäkuun alussa kokeilemassa BH-koetta Katlan kanssa, mutta sepä teki tärpit just samalle päivälle ja muuttui täysin ameebaksi, joka ei ollut edes samalla planeetalla mun kanssa. Se ei innostunut edes nakinpalasesta, ja kaikki Katlan tuntevat tietävät, että siinä vaiheessa tilanne on kyllä jo melko fataali. Lopputuloksena oli että keskeytin kytkettynä seuraamisen jälkeen, koska vaaleanpunaisessa hormonihuuruisessa kuplassa haahuilevaa koiraani ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Hetken pelkäsin, että se on mennyt jotenkin lopullisen rikki, mutta heinä-elokuun agitulokset puhuvat omaa kieltään. Kyllä sitä kiinnostaa harrastaminen (ja ruoka) edelleen, sillä oli vaan tärppipäivinä jotain tärkeämpää mielessä. Suotakoon se kuitenkin nartulle, jolla on pennutkin ollut. Kaipa se tietää nykyään, että tärppisenä on jotain tärkeämpääkin tekemistä kuin tehdä temppuja matten iloksi.

Kesälomani iloksi kävin Katlan kanssa myös pienen road tripin Haminan kautta (jonne jätimme Salkan) Joensuuhun, sieltä Ouluun ja paluumatkalla jo mainittuihin kisakaupunkeihin. Kivaa oli tavata ystäviä ja helppoa on reissata aikuisen, täyspäisen koiran kanssa, joka tulee toimeen käytännössä melkeinpä kenen tahansa kanssa, haluaa se toinen koira tulla toimeen tai ei. Koska lomaa on vielä jäljellä, kävin noukkimassa Faunan matkaan ja huomenna jatkan Mikkelin kautta takaisin Haminaan noukkimaan Salkakin takaisin porukkaan.