Viikonloppu vierähti nopeasti Kiteellä Villa Taivaannastassa agilityleirillä. Tähän väliin heitän ilmaisen mainoksen: suosittelen lämpimästi Taivaannastaa niin leireille, kasvattajapäiville kuin muihin koiratapahtumiin. Hyvät, siistit tilat, erinomainen iso nurmikenttä, agi- ja pk-esteet, loistavaa ruokaa ja kiva isäntäväki. Maastoa hakuiluun ja jäljestämiseen löytyy myös. Ja tatteja. Enkä mainosta vain siksi, että tunnen isäntäväen entuudestaan. Olen käynyt erinäisissä paikoissa koiraleireillä, ja tää oli kyllä ihan ykköspaikka tähän mennessä. Mitä nyt Kitee on huitsin helevetissä.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen käynyt useilla kouluttajilla yksäreillä sekä osallistunut seuran treeneihin. Yleensä muotoilen meidän pahimmat haasteet kertomalla, että koiran perusopetus on tehty huonosti (koska ei ikinä ollut tarkoitus kisata jne. se vanha tuttu tarina), jonka takia sen kontaktit on hyvin epävarmat ja muussakin osaamisessa on puutteita. Lisäksi koira on hidas. Ohjaaja on parapleeginen klonkku, joka ei erota oikeaa vasemmasta ja kaipaa paljon tekemistä sen suhteen, että oppii lukemaan rataa paremmin ja suunnittelemaan koiralle sopivat linjat, ohjaamaan ajoissa, mutta ei liian ajoissa eli rytmittämään etenemisen niin, että koiran kanssa syntyy jatkuvast pieni "kilpailutilanne", joka saa koiran antamaan itsestään enemmän. Sitä vauhtia, nimittäin.

Joka kerta jonkun matkaa treeniin kouluttaja toteaa, että eihän tää koira ole hidas, kyllähän se juoksee ihan koko ajan.

Tietysti se JUOKSEE, mutta eihän se tee koirasta vielä nopeaa agilitykoiraa. Juuri tässä tulee usein se mun ongelma: mä ajaudun liian pitkälle koiran edelle, joudun odottamaan sitä jolloin oma liike hidastuu tai tökkää kokonaan, seurauksena koira hidastuu entisestään ja kas, yliajalle menee. Jos jotain opin tästä viikonlopusta, niin mun täytyy selvästi alkaa muotoilla tämä dilemma uudella tavalla. Sen sijaan, että kerron että minulla on hidas agilitykoira, kerron että minulla on lapinporokoira, joka kyllä yrittää kovasti, mutta mä en osaa rytmittää ohjaustani oikein, jotta en ajaudu liikaa koiran edelle. Seuraavalla kerralla kokeilen tätä, koska mua rehellisesti sanottuna ketuttaa, kun kouluttaja toisensa perään väittää, että mun koira ei ole hidas. Ei se varmaan porokoiraksi olekaan kovinkaan hidas, mutta agilitykoiraksi se on. Rehellisesti arvioituna mikään tekniikka tai harjoitusmäärä tai motivointikeino maailmassa ei saa tuota koiraa tekemään kisarataa 14 sekuntia nopeammin kuin mihin se nyt kykenee. Kaikissa kisoissa on kuitenkin aina niitä oikeasti nopeita koiria, jotka kaahaavat radan sen 14 sekuntia nopeammin. En yritäkään muuttaa porkkista bortsuksi, mutta yritän kovasti opetella paremmaksi ohjaajaksi, jotta saisin edes sen muutaman sekunnin pois nykyisistä ajoista! Minähän heittäisin (sisäisesti) volttia jos joskus pääsisimme niihin 4m/s etenemiin. Hyvän agibortsun omistaja veisi koiransa eläinlääkäriin, jos se laahustaisi kisaradan niin hitaasti.

Joten rytmittäminen ja linjat. Ne pitää saada kuntoon. Opin myös uuden ohjauskuvion viikonlopun aikana, joka tuntui sopivan Katlalle hyvin: "pakkovalssinomainen persjättö". Minä kun yleensä ehdin koiran edelle hyvin ja se lähtee ohjauksiin mukaan kiltisti, niin toimiva tapa moneen kohtaan oli ottaa koira esteen vastakkaiselle kädelle ikäänkuin aloittaen pakkovalssia, mutta oikeassa kohdassa jättää pakkovalssin kuitenkin tekemättä ja muutta ohjaus persjätöksi ja nakata koira esteenpuoleisella kädellä - anteeksi JALALLA - esteelle. Näin mun rintamasuunta ei missään vaiheessa osoita suoraan koiraa kohti eikä se siksi hidasta vauhtia.

Leirin edetessä totesin, että Katla on teknisesti taitava, jos mä vain luotan siihen ja mun ohjaus on ajoissa, oikeassa paikassa ja selkeää. Yksinkertainen asia, jota en jostain syystä ole ikinä kunnolla tajunnut, on että ohjauksen pitää olla valmis ennenkuin koira on kontaktiesteellä kontaktialueella. Etenkin mun valssaukset kontaktiesteillä on olleet mallia koira on kontaktilla, minä pyörin paikoillani. Kummasti sekä koiran kontaktivarmuus että vauhti parani, kun se mun valssin tuli jo koiran ollessa esteen harjalla ja ohjaus oli valmis kun koira laskeutui kontaktilta. Koira tiesi jo mihin matka jatkuu ja minä en sössinyt vetämällä sitä alas kontaktilta pyörimiselläni. Jotenkin tuntuu, että olen ehkä kuullut tämän aikaisemminkin (no shit?), mutta jostain syystä se oikea rytmi ei löytynyt ennenkuin kävin saunantakana pieksemässä itseäni nokkospusikolla pikkupäissäni. Kuvainnollisesti. Saunassa kävin kyllä oikeastikin ja taisin loppuillasta olla myös pienesti päissä.

Pientä onnistumisenriemua sain sylkkäreistä ja poispäinkäännöksistä. Ne on aina olleet mulle hirveän vaikeita ja jokseenkin mahdottoman tuntuisia. Ekaa kertaa sain ne toimimaan silleen etäisesti vähän sujuvantapaisesti radalla. Samalla kuin koira lähti vauhdista sylkkäriin sain myös pienen ahaa-elämyksen koskien linjauksia useita esteitä ennen varsinaista ansapaikkaa. Voi pojat. Ja tytöt ja tumpelot ohjaajat. Myös layeroinnit meni kuin vettä vaan, no ei ehkä ihan ekalla kerralla mutta heti sitten kun mä sain oman liikkeen ja sen kuuluisan rintamasuunnan kohdilleen. Nyt lupaan ja vannon, että jos ensi viikon kisaradoilla on kohta jossa voin valita koiran lähestymislinjan, hyppysuunnan ja lyhyimmän reitin huomioiden luontevasti sylkkärin tai layeroinnin, niin virheiden uhallakin yritän. Ei vaan TEEN SEN. Pysymällä omalla mukavuusalueella ei opi uutta, toistaa vain jo osaamaansa.

Linjat hukassa ja rytmi hakusessa, koirakin on hidas, mutta hei, me sentään yritetään!

 

Flora oli vain hengailemassa mukana ja sai perjantaina rallata putki-minihyppyradan (no, se meni suurimman osan esteitä ihan oikein, paikoitellen jopa omaan tasoonsa nähden tosi hienosti). Lauantaina se oli ihan off, joten jätimme treenaamisen lyhyeen, epäonnistuneeseen yritykseen. Sunnuntaina päästin sen hetkeksi radalle ja Flo olikin taas aivan täynnä menoa ja intoa, joten tein pienen pätkän hyppyjä, putkea ja pussia. Flo oli aivan super. Olisipa sillä aina tollainen draivi treeneissä.

Fauna osallistui Robinin kanssa ja pääsi työstämään paljon ongelmakohtia. Ne pätkän joita ehdin nähdä (olimme eri ryhmissä), näytti varsin hyödyllisiltä. Faunan lukkariin lisätään nyt välipalkat, kääntymisharjoittelu, ohjaajaa kohti juokseminen ja layerointi. Ohjaajalle TAAS olennaisinta olisi ennakoida ja olla ajoissa! Fauna on hyvin signaaliherkkä ja sen vauhti loppuu kuin seinään, jos se ei ihan koko ajan tiedä mihin se on menossa. Jo ennen edellistä estettä pitäisi olla selvittä linja seuraavalle. Esteiden ohjaaminen sinällään on turhaa, koiran tehtävä on suorittaa esteen, jotka ovat sen linjalla ja ohjaaja ohjaa vain linjaa - näinhän se menee!

Salka viettää viikon lomaa landella vanhempieni hoivissa. Oli käynyt sieniretkellä ja nähnyt krokotiilin joessa. Ilmankos se ei ikinä halua uida.