(Huhtikuun loman jatkokertomus. Eka osa löytyy kun plärää pari postausta taaksepäin.)
12-vuotiaan ja jo vähän köpön koiran ottaminen mukaan lomalle, jossa on tarkoitus lumikenkäillä umpihangessa tunturissa, ei välttämättä ole kaikkein parhaita ideoita. Vatvoimme jonkun verran voiko Salkaa ottaa mukaan reissuun, mutta lopulta sentimentaalisuus voitti: pitäähän sen nyt päästä vielä kerran Lappiin! Päätimme, että teemme päiväretket Salkan jaksamisen mukaan.
Pelko oli turha. Kaupungissa, hihnassa, lähes kuolemaa tekevä, hitaasti raahustava koira jäi Keravalle ja mukaan Lappiin meille tuli täyttä laukkaa tunturinkuvetta viilettävä villieläin.
Retkeilypäiviin osui mahtava sää. Hanki kantoi koiria ja lumikenkäilijää hyvin. Aurinko pilkisteli välillä. Maanantaina suuntasimme Aakenustunturille ja vietimme mukavat kahdeksan tuntia kiertäen tunturin laet, syöden eväitä ja katsellen koirien ilakointia.
Kuuden tunnin jälkeen Salka malttoi levätä hetken
Tiistaina päätimme lähteä Pallakselle silläkin uhalla, että hukumme turistilaumoihin. Sää oli onneksi erittäin vaihteleva. Parinkymmenen minuutin välein tunturin yli pyyhkäisi sankka lumirintama lähes myrskytuulen saattelemana. Sää ilmeisesti pelotti muut kulkijat pois rinteeltä. Myrskyrintamien välissä paistoi huikaisevan kirkas aurinko. Pakkasta ei ollut kuin pari astetta, joten tuulesta huolimatta ei ollut liian kylmä.
Hämy keksi ikiliikkujan: se tömäytti tassuillaan pienen kökkäreen lumesta liikkeelle. Lumikökkö kieri vinhaa vauhtia kantohangella ja pikkukoirat ryntäsivät sen perään. Saatuaan kökön kiinni tai hukattuaan sen, ne palasivat aina mun viereen ja laittoivat uuden jäänpalan liikkeelle. Innostuin heittelemään niille taskusta löytyneitä kuivaruokanappuluita rinnettä alas. Salkakin riehaantui jahtaamaan raksuja, kunnes sen takajalat oli pettää alta ja tajusin lopettaa. Ei ehkä ihan järkevintä kuntoliikuntaa mummokoiralle, juosta jyrkkää rinnettä ees taas kymmeniä kertoja.
Sankimmat lumimyräkät veivät näkyvyyden täysin. Huuranhaltia oli luontaisessa elementissään.
Ei kiivetty Taivaskeron huipulle asti. Tai ehkä kiivettiin, vaikea sanoa kun näkyi vain valkoista ja harmaata.
Hämyn ja Heksun mielestä tämä oli paras loma ikinä. Minä suunnittelin, että eläkeiässä tulen pariksi viikoksi Pallakselle asumaan hotelliin ja köpöttelemään keväthangille. Varmaan mulla on silloinkin mukana joku pieni ruskea mummokoira tai nykyisten porokoirieni jälkeläinen. Kävimme hotellin ravintolassa syömässä. Tarkkailin muita päivällisvieraita. Totesimme olevamme vielä keskimääräistä vierasta huomattavasti nuorempia. Pari lapsiperhettä oli, muuten vieraat näyttivät kaikki eläkeiän saavuttaneilta. Hetkeksi riemastuin kun syömään tuli kaksi suunnilleen meidän ikäistä miestä, mutta sitten huomasin Pallaksen Pöllöt -paidat. He olivatkin hotellilla töissä olevia oppaita.
Keskiviikkona suunnattiin takaisin etelään. Kotimatkalla katseltiin peltoja täplittäviä joutsenia ja viikon aikana tuulen mukana tulleita kurkia. Etelässä oli kevät jo täydessä tohinassa, peipot mekkaloi ja sinitiaiset säntäilivät pesimäpuuhissa. Hyvä hetki alkaa miettiä, milloin voisi seuraavan kerran lähteä pohjoiseen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.