Tämä vuosi on ollut täynnä surullisia uutisia. Heinäkuussa sain tiedon, että Salkan veli "Tsaro" Naavaneidon Sarastro on kuollut ihan yllättäen. Naavaneidon S-pennut ovat minulle läheisiä, koska ne syntyivät meillä ja olen yrittänyt seurata niiden kuulumisia vuodesta toiseen.

Sysiväikeen ensimmäisen lapinkoirapentueen Linnunpoikien isä "Topi" Iki-Wanhan Shemeikantaivas lopetettiin lokakuussa sen kunnon yhtäkkiä romahdettua. Topilla oli vuosien varrella ollut pari epilepsiatyyppistä kohtausta. Nyt ne palasivat, voimakkaina ja muutama peräjälkeen. Topin oli aika lähteä.

Marraskuussa Sysiväikeen Kangaskiuru "Stella" seurasi isäänsä. Stellalla oli laajalle levinnyt ienkasvain, eikä mitään tehtävissä. Linnunpojista parkki uros Kanelisieppari "Kaneli" lopettiin jo maaliskuussa pitkään jatkuneiden vaivojen takia, joille ei ikinä oikein löytynyt diagnoosia laajoista tutkimuksista huolimatta. Kaneli vain laihtui ja väsyi ja hiipui hiljaa pois, kunnes oli pakko luovuttaa.

Näiden kasvattieni ja Topin lisäksi aivan liian usein joudun lukemaan suru-uutisia tutuista koirista. Usein pysäyttää sekin, että moni lähtijä on omia kärttytätejäni nuorempi. Salka on vanhentunut selvästi tämän vuoden aikana. Senkin kohdalla on itsestään selvää, että vuosia on jo roimasti enemmän takana kuin edessä. Onneksi koirat eivät itse murehdi päiviensä määrää.

Naavaneidon%20Salka-2.jpg