Tai älkää sittenkään sitä poliisia. Se nimittäin kävi jo, ja ne veivät sen vähäisenkin ilon, joka melkein saatiin.

Meillä on juoksuaika. Ihan en ymmärrä tätä nimitystä, koska aina kun ihmiset alkaa höpisemään juoksuajasta, ne alkaa myös vaikerrella, väännellä käsiään, tarkistaa hysteerisesti takapihan portin lukkoa ja viritellä jos jonkinlaisia hihna-valjas-et-vaan-karkaa-minnekään systeemejä. Juoksentele nyt siinä sitten, kun päivät pitkät ollaan narunjatkeena tai kotisohvalla. Metsälenkitkin käy vähän lapojen päälle, kun tuossa viiden metrin fleksissä saa hyvän alkuvauhdin ja sen jälkeen riippana on viiskytkiloa ihmistä. Vaikka yritän sanoa nätisti, että josko laskisit irti niin olisi tää juoksuaika vähän helpompaa juosta, niin nuo on ihan järkkymättömiä. Pörröakat on ihan laamoja ja ne vaan nököttää nenä jonnekin tuppaaseen tungettuna leuat väpättäen pissahajuja imppailemassa, eikä tahtoisi liikkua mihinkään. Salka menettää sen vähänkin huumorintajun jota sillä yleensä sentään pilkahtelee jostain, ja pannan lisäksi sillä taitaa kiristää melkoinen vanne pään ympärillä. Vinttipimeenäkoira kitisee, että älkää nyt saatana pysähdelkö joka kiven ja multakokkareen kohdalla, ettekö tajua että sataa vettä ja on kylmä kuin ydinlaboratorion pakastimessa. Ja sitten se astuu sattumanvaraisesti kaikkia, ja vuoron perään vinkuu että Kattis astu mua nyt just heti ja seuraavaksi rähisee että pois ipana mun ilmatilasta. Diiva on diiva on diiva, mutta voisiko se edes joskus olla hivenen johdonmukainen?

Tätä me siis joudutaan kestämään, narun jatkeena vailla mitään hauskaa. Jostain syystä pörröakat sen sijaan saa kyllä rallatella vapaanakin, ja Salka juoksee ympyrää ja ilkkuu. Toooosi aikuismaista. Niin että kutsukaa nyt ne eläinsuojelijat ja veeveeäffät tänne vapauttamaan meidät! Tai EDES hankkimaan pari uroota meidän viihdykkeeksi.

Iltana eräänä meinasi jo käydä flaksi. Kepo lähti viemään iltapissalle ja matte jäi sohvalle kuolaamaan tyynyä (ja se väittää, että minä kuolaan ällöttävästi?). Salka toikkaroi tuossa lähipuskassa ja me muut oltiin uppuduttu aivan harvinaisen herkulliseen ruohonkorteen, kun jostain ilmaantui paikalle aivan jumalaisen tajuttoman mielettömän ihana ja komea musta uroo. Se siinä veteli korviaan suippuun ja ehdotteli kahdenkeskistä illallista tai vaikka jotain viiden kimppakivaa, mutta jostain syystä kepon tiukkapipoisuus sai taas ihan uuden ilmenemisen ja se kävi rähjäämään ja uhoilemaan. Ei vissiin ego kestänyt kilpailijaa paikalla. Kepo sitten soittamaan matelle että tuutko tänne ja eipä mennyt kuin nanosekunti kun matte tukka pystyssä, risoissa verkkareissa ja törkeän rumassa toppatakissa ryntää paikalle hihnaa heilutellen ja rääkyen murhaa, kostoa ja kaikenlaista jostain siveyslupauksista, joita en kyllä muista tai ainakaan myönnä tehneeni. Meinasin kuolla häpeästä. Ja oikeesti, siis ihan oikeesti - joku oli kutsunut paikalle poliisin,

Onhan se kiva, että on huolehtivat vanhemmat ja kotiintuloajat ja kotona rajoja ja rakkautta, mutta kamoon, mä olen jo melkein aikuinen joten antakaa mulle nyt vähän omaa vapautta... Edes sen yhden kerran kun löydän poikaystävän, joka oli vartavasten tullut mua riiaamaan, niin eiköhän heti ole paikalla vanhemmat ja kaitsijat, esiliinat ja poliisit, puolet naapurustoa ja valot kaikissa ikkunoissa. Vähän on vaikeeta päästä tunnelmaan.

Matte sitten pyydysti mustan uroon hihnaan ja roijasi poliisin maijan takakonttiin. Veivät putkaan yöksi, kuulemma. Minä en sitten ikinä muuten enää mene koirapuistoon, koska kunhan tää juttu leviää, niin johan mulle nauraa villakoiratkin. Äitis tulee paikalle ja passittaa poikaystävän poliisin hoiviin... Pelastakaa porokoirat häpeäkuolemalta, jooko?

 

t.Katla