Aiemmin kesällä laitoin yleisön pyynnöstä pari kuvaa meidän takapihasta. Tällä kertaa aiheena on koirien kamat. Meillä kun on niitä kuulemma paljon, vaikka mun mielestä meille on hankittu ihan vain välttämättömät ja tarpeelliset.

Kuva puhukoon puolestaan.

Koiriemme arkikäytössä olevat releet
1919872.jpg

Tästä uupuu tietysti valopannat, heijastinliivit ja kaikenlaiset treenikamat. Mutta ei nyt mennä siihen :)

Tietynlainen hulluus on ehkä myös pitää olohuoneessaan lähes 600 litraa vettä. Pahoittelen surkeaa kuvaa, mä en vain osaa kuvata akvaariota.

Fau, Sal ja fisut iltavalaistuksessa
1919876.jpg

Juu juu, akvaariossa on toki auringonnousu- ja laskusimulaattorit, ja iltavalaistus on päivää himmeämpi. Nuo äärimmäiset tyylikkään kompostikehikot kuuluvat olennaisena osana meidän sisustukseen. Tällä erää ne ovat jäänteitä Katlan pikkupentuajalta ja niiden tarkoitus on pitää uteliaat koiranpennut poissa akvaarion takaa ja kaukana letkuista ja johdoista. Juuri nyt ne ei ehkä olisi tarpeelliset, mutta toivottavasti niitä kohta taas tarvitaan Allin pentujen takia, joten eipä niitä ole poiskaan viitsinyt ottaa. Tähän sopisi toki kuvat meidän muistakin kompostikehikkosisustusratkaisuista (kukkapöytä, työpöytä), mutta en taida esitellä ihan koko kotimme kaaosta kerralla ;)