Pennut ovat käyneet metsäretkellä nyt joka päivä. Automatka lähimetsään on lyhyt, vain noin kymmenen minuuttia, ja sekin on mennyt odotettua paremmin. Ei yhtään oksennusta ja huutokin on aina loppunut puolimatkassa. Kotiparkkiksella autohäkistä löytyy kasa nukkuvia pentuja.

Videopätkä pentujen ensimmäiseltä metsäretkeltä
http://youtu.be/Z1wZ_JbZJvg

Pupsit on päivää vaille kuusi viikkoa ja niiden elämässä on ollut paljon uusia asioita, kuten aktivointilelut. Pennut sekosivat täysin. Siis ruokaa joka on lelu eli lelu joka on ruokaa! Mikä voisikaan olla pienen (ahneen) porokoiran mielestä parempaa!

Ihan yhtä suurta intoa ei aiheuttanut kaulapannat, joita päätin kokeilla tänään kesken jo vähän väsähtävän iltavillin. Ilmassa oli hieman draamaa. Viidessä minuutissa pannat kuitenkin unohtuivat, iltaralli jatkui ja kohta pennut sippasivat nukkumaan pitkin olkkarin lattiaa.

Pantaslaagi
http://youtu.be/MVC0oFrzNDc

Pennut ovat kaikenkaikkiaan melko sopeutuvaisen ja mukavan oloinen porukka. Ne eivät juurikaan rääy ja huuda huvin vuoksi tai turhautumista aitauksessaan. Leikkiessään ne osaavat kyllä pitää korviahuumaavaa meteliä, mutta muuten ne ovat melko hiljakseen. Pennut viettävät yöt ja lepohetket omassa aitauksessaan, ja tietenkin silloin kun ihmiset eivät ole paikalla vahtimassa niiden touhuja. Muuten ne saavat viipottaa pitkin keittiötä ja olohuonetta. Yöt ne nukkuvat pääasiassa hiirenhiljaa, joka on hämmästyttävää! Aamuisinkin voi ostaa lisää uniaikaa viskaamalla pentuaitaukseen tuhdin aamupalan. Syötyään itsensä ähkyyn pennut nukkuvat yleensä vielä pari tuntia tyytyväisinä. Tänäänkin ne heräsivät leikkimään vasta yhdeksältä (olin seitsemältä käynyt ruokkimassa ne). Hyvä pupsit, pitäkää tää linja!

Kutistuiko sänky vai suureniko koira?41vrk-bardarbunga-normal.jpgkatla-normal.jpg

MrBig on varsinainen tättähäärä. Se on aina ensimmäisenä hereillä ja viimeisenä hereillä ja painelee häntä tötteröllä menemään. Se puree kuin pieni perkele ja raivoaa sen eteen ilmaantuneille esteille kuten seinille. Toisaalta se on ihan mahdoton sylipoika, joka pusuttelee ja tykkää olla ihmisen lähellä. Metsässä se irtoilee mun hermojen kannalta vähän turhan kauas itsevarmana, että alle kuusiviikkoinen pieni porokoirapoika pärjää kyllä suuressa maailmassa. Kun huutelen pennupennupennu, se tulee täysiiiiii takaisin luo. Mainio pienimies! MrBig on selvästi pentueen vilkkain, joka huomaa ihan kaiken. Se tiirailee lentokoneita taivaalla, reagoi äkillisiin koviin ääniin nopealla väistöllä ja sitten tulee suoraan äänenlähteen luo tutkimaan asiaa (ja yleensä päätyy puremaan pölynimuria/lattialle pudonnutta kattilankantta/jne). MrBig on puuhakas tyyppi, joka tarvitsee jämäkän kodin, joka tarjoaa paljon tekemistä. Onneksi se osaa myös rauhoittua nukkumaan minne tahansa, vaikka keskelle keittiön lattiaa, metsään tai autohäkkiin.

Morris on suloinen, kiltti, iloinen ja rakastaa kantaa asioita suussa. Suuttuessaan Morriksesta kuoriutuu varsinainen Äijä, joka pistää kampoihin puoli kiloa painavammalle veljelleenkin pelkällä asenteella. Mutta yleensä Morris ei suutu mistään, koska Morriksella on vain kivaa ja ihanaa ja hauskaa.

Eyjafjalla on tytöistä kiltimpi, vilkkaampi ja pienempi. Se tuo mieleen Katlan edellisen pentueen nartun Haikun, joka on ehkä hauskin tuntemani koira. Eyjafjalla on rohkea pieni eläin. Tähän mennessä se on toipunut uusista asioista pennuista nopeiten ja on aina ensimmäisenä tutkimassa asioita, kuten lattialle aseteltuja uunipeltejä ja muita rämiseviä liukkaita alustoja. Muutkin pennut ovat parissa minuutissa selvittäneet kaikki niille keksimäni "haasteet", mutta Eyjafjalla on aina ensimmäisenä ja sen toiminta on harkitun ja järkevän oloista, eikä pelkkää sinkoilua.

Bardarbunga on pennuista vakavin. Se vetää herneet nenään helpoiten ja raivoaa milloin millekin - se tuo siis elävästä mieleen Katlan pikkupentuna! Bardarbunga on oikea herhiläinen saadessaan hepulin ja puree aivan valtavasti. Toisaalta se on pentueen rauhallisin, nukkuu eniten ja puuhaa jotain omaa juttuaan (joka yleensä liittyy ruokaan tai huonekalumuotoiluun). Paljastetaan vielä loppuun salaisuus: Bardarbunga jää kotiin ja sen nimi on Hekla.