Puhelimeni päätti asentaa askelmittarisovelluksen kysymättä mielipidettäni asiasta, eikä anna poistaa sitä sitten niin mitenkään. Puhelin ilmoittelee nyt iloisesti (ja jokseenkin hämäävästi) tekstiviestin merkkiäänellä kilautellen tallentaneensa automaattisesti milloin mitenkin paljon kävelyä ja lähettelee minulle kannustavia viestejä, että olen "saavuttanut asettamani vuorokausitavoitteen!" Ainoa todellinen tavoitteeni on keksiä miten sovelluksen saisi pois päältä. En tiedä miten tarkka tai luotettava askelmittari puhelin oikein on, mutta näyttäisi siltä, että 10000 askelta tulee täyteen niinä päivinä kun "en tehnyt mitään" ja pidempi lenkki nostaa askelmäärän helposti tuplaksi. En tiedä pitäisi tän vempeleen olla motivoiva vai pelkästään ärsyttävä.

Ostin teinikoirille 9 kertaa ohjattuja agilitytreenejä, sunnuntai-iltapäivisin Sporttikselle Sanni Huusson valmennukseen. Hän on ihan tuntematon kouluttaja minulle. Oli varsinainen heräteostos taas. (Samalla heräteostos-nettishoppailukierroksella ostin tassuhaavasuojatossuja ja opaskirjan kävelyreitille Portugalista Espanjaan.) Teinikoirat eivät osallistuneet ekalle treenikerralle, koska Heksun tassuhaava on edelleen sen verran auki, etten uskalla juoksuttaa sitä keinonurmella, ja lisäksi samalle illalle oli jo aikaisemmin buukattu Nina Mannerin treenit. Lainasimme siis kaverini koiria Sannin treeneihin. Rata vaikutti sinällään ihan kivalta, ja siinä olisi ollut vähän pureksittavaa Flopallekin. Nyt keskityin tekemään möllikoiran kanssa paria pätkää.

Jatkoimme suoraan Ninan treeneihin, jossa Flora sai tehdä ratatreeniä. Olimme myöhässä, joten en ehtinyt rataantutustumiseen vaan kokeilin mennä musta tuntuu -visiolla tutustumatta rataan muuten kuin katselemalla kentän laidalta. Eihän se nyt ihan mennyt, mutta melkein. Olin etukäteen esittänyt toiveen, että radalla olisi kääntymistä, ja sitä saatiin koko rahan edestä. Flopan mielestä ihan paskaa. Flopan mielestä agility on laji, jossa juostaan täysii ja suoraan ja mielellään unohdetaan kaikenmaailman kontakteille-pysähtymis-hömpötykset täysin. Se periaatteessa osaa kääntyä ihan hyvin ja kääntyykin jos mun ohjaus on ajoissa ja sen jälkeen saa taas baanata, mutta jos yhtään olen hidas tai huolimaton, se kostaa heti lähtemällä kaarrattamaan minne sattuu eikä tule seuraavaan ohjaukseen enää ollenkaan. Useammasta peräkkäisestä mutkasta vauhti hiipuu toivottoman hitaaksi. Jostain pitäisi saada draivia kääntymisiinkin. Nina ehdotti opettaa selvä sanallinen vihje kääntymiseen ja tehdä paljon vihje+käännös+palkka treeniä, joka nostaisi kääntymisen odotusarvoa. Flopalle on syötetty varmaan sata kiloa makkaraa sen elämän aikana kääntymisestä. Mutta ei kai siinä mitään, jatketaan vielä toiset sata kiloa, jos siitä olisi jotain hyötyä. Putki-puomi-erottelu oli hyvä ja kepit tasavarmat.

Mun omaa iloa agilitystä on vienyt se, etten enää pääse harrastamaan Katlan kanssa. Flora on parhaimmillaankin hetkittäin aika turhauttava harrastuskoira, lähinnä sen puutteellisen hermorakenteen takia. Onhan se parhaimmillaan ihan kelpo harrastuskaveri ja se kuitenkin tykkää kovasti treenaamisesta, mutta en löydä sen kanssa samanlaista yhteyttä kuin Kattiksen kanssa tehdessä. Muutenkin surettaa, että Katlan pelastuskoiraura tyssäsi "kesken" ja olen joutunut luopumaan minulle tärkeästä harrastuksesta kokonaan. Koirat selvästi kaipaavat etsintätreenejä, mutta en saa itsestäni irti järkätä kaveriporukalla hupitreenailuja, kun se muistuttaa liikaa kaikesta siitä, jota haluaisin tehdä, mutta joka ainakin toistaiseksi on saavuttamatonta.

Ohjatut tokotreenit on talvitauolla ja niin on näköjään omat treenit muutenkin. Ei olla tehty sitten niin yhtään mitään. Pistin savulampaatkin pakastimeen. Toivorikkaana valmiiksi pilkottuina treeniannoksina, mutta siellä ne nyt makaa ja noutokapula on jossain vaatehuoneen perukoilla.

Kävimme "sukulaisissa" eli tapaamassa Katlan veljeä ja veljenpoikaa. Lenkillä Heksu löysi kuolleen, jäätyneen jäniksen ja söi siitä ilmeisesti ihan kelpo osan. Kaksi päivää myöhemmin se oksensi olkkarin matolle hyvin muhennetun jäniksennahan karvoineen päivineen. Loput pupujussista ilmeisesti suli vähän paremmin.

Kotinurkilla rusakot olivat pari viikkoa näkymättömissä, lienevätkö säikkyneet vuodenvaihteen pommituksia. Eilen kävin pissattamassa koiria ennen yövuoroon lähtöä ja päästin Katlan irti tyhjän tontin kulmalla (Teppiksen mielestä hihnassa pissaaminen on moukkamaista). Eiköhän suoraan kuonon edestä lähtenyt rusakko loikkimaan. Kattis, selvästi ilahtuneena, pinkaisi perään ja rusakko kiihdytti kadun poikki omakotitalon pihaan. Kattis kilttinä koirana pysähtyi avoimelle portille pohtimaan mitä tehdä, kun pihoihin ei saa mennä ilman lupaa.

Joku aika ennen vuodenvaihdetta olimme koko perhe päiväkävelyllä. Päätimme päästää koirat hetkeksi irti lähimetsän reunassa ja juoksuttaa niitä rinteessä meidän väliä. Katlan mielestä tämä on aina ollut hauskin mahdollinen leikki. Koirat kävivät useaman kerran jotain tusaamassa ison tuuhean kuusen alla, kuvittelin että siellä on jotain pupunkakkaa tai muuta kiinnostavaa. Tulivat aina nimittäin pienen touhuamisen jälkeen luokse ja juoksivat sitten uudestaan matkaan. Aikamme koiria juoksutettuamme kuusen alta luikki pakoon vitivalkoinen metsäjänis. Se poistui niin sanotusti vähin äänin takavasemmalle. Mun hurjat saalistajat olivat siis käyneet kuusen alla tökkimässä jänistä, mutta kun se ei juossut pakoon, olivat ne jättäneet sen rauhaan, kunnes kävivät taas uudestaan kokeilemassa joko se juoksisi, jotta sitä voisi jahdata. En sitten tiedä olisi jänis niin fiksu, että tajusi pysyä paikoillaan, vai niin tyhmä, että jähmettyi kauhusta.