torstai, 12. tammikuu 2017

Flopa ei käänny ja pari tarinaa pitkäkorvista

Puhelimeni päätti asentaa askelmittarisovelluksen kysymättä mielipidettäni asiasta, eikä anna poistaa sitä sitten niin mitenkään. Puhelin ilmoittelee nyt iloisesti (ja jokseenkin hämäävästi) tekstiviestin merkkiäänellä kilautellen tallentaneensa automaattisesti milloin mitenkin paljon kävelyä ja lähettelee minulle kannustavia viestejä, että olen "saavuttanut asettamani vuorokausitavoitteen!" Ainoa todellinen tavoitteeni on keksiä miten sovelluksen saisi pois päältä. En tiedä miten tarkka tai luotettava askelmittari puhelin oikein on, mutta näyttäisi siltä, että 10000 askelta tulee täyteen niinä päivinä kun "en tehnyt mitään" ja pidempi lenkki nostaa askelmäärän helposti tuplaksi. En tiedä pitäisi tän vempeleen olla motivoiva vai pelkästään ärsyttävä.

Ostin teinikoirille 9 kertaa ohjattuja agilitytreenejä, sunnuntai-iltapäivisin Sporttikselle Sanni Huusson valmennukseen. Hän on ihan tuntematon kouluttaja minulle. Oli varsinainen heräteostos taas. (Samalla heräteostos-nettishoppailukierroksella ostin tassuhaavasuojatossuja ja opaskirjan kävelyreitille Portugalista Espanjaan.) Teinikoirat eivät osallistuneet ekalle treenikerralle, koska Heksun tassuhaava on edelleen sen verran auki, etten uskalla juoksuttaa sitä keinonurmella, ja lisäksi samalle illalle oli jo aikaisemmin buukattu Nina Mannerin treenit. Lainasimme siis kaverini koiria Sannin treeneihin. Rata vaikutti sinällään ihan kivalta, ja siinä olisi ollut vähän pureksittavaa Flopallekin. Nyt keskityin tekemään möllikoiran kanssa paria pätkää.

Jatkoimme suoraan Ninan treeneihin, jossa Flora sai tehdä ratatreeniä. Olimme myöhässä, joten en ehtinyt rataantutustumiseen vaan kokeilin mennä musta tuntuu -visiolla tutustumatta rataan muuten kuin katselemalla kentän laidalta. Eihän se nyt ihan mennyt, mutta melkein. Olin etukäteen esittänyt toiveen, että radalla olisi kääntymistä, ja sitä saatiin koko rahan edestä. Flopan mielestä ihan paskaa. Flopan mielestä agility on laji, jossa juostaan täysii ja suoraan ja mielellään unohdetaan kaikenmaailman kontakteille-pysähtymis-hömpötykset täysin. Se periaatteessa osaa kääntyä ihan hyvin ja kääntyykin jos mun ohjaus on ajoissa ja sen jälkeen saa taas baanata, mutta jos yhtään olen hidas tai huolimaton, se kostaa heti lähtemällä kaarrattamaan minne sattuu eikä tule seuraavaan ohjaukseen enää ollenkaan. Useammasta peräkkäisestä mutkasta vauhti hiipuu toivottoman hitaaksi. Jostain pitäisi saada draivia kääntymisiinkin. Nina ehdotti opettaa selvä sanallinen vihje kääntymiseen ja tehdä paljon vihje+käännös+palkka treeniä, joka nostaisi kääntymisen odotusarvoa. Flopalle on syötetty varmaan sata kiloa makkaraa sen elämän aikana kääntymisestä. Mutta ei kai siinä mitään, jatketaan vielä toiset sata kiloa, jos siitä olisi jotain hyötyä. Putki-puomi-erottelu oli hyvä ja kepit tasavarmat.

Mun omaa iloa agilitystä on vienyt se, etten enää pääse harrastamaan Katlan kanssa. Flora on parhaimmillaankin hetkittäin aika turhauttava harrastuskoira, lähinnä sen puutteellisen hermorakenteen takia. Onhan se parhaimmillaan ihan kelpo harrastuskaveri ja se kuitenkin tykkää kovasti treenaamisesta, mutta en löydä sen kanssa samanlaista yhteyttä kuin Kattiksen kanssa tehdessä. Muutenkin surettaa, että Katlan pelastuskoiraura tyssäsi "kesken" ja olen joutunut luopumaan minulle tärkeästä harrastuksesta kokonaan. Koirat selvästi kaipaavat etsintätreenejä, mutta en saa itsestäni irti järkätä kaveriporukalla hupitreenailuja, kun se muistuttaa liikaa kaikesta siitä, jota haluaisin tehdä, mutta joka ainakin toistaiseksi on saavuttamatonta.

Ohjatut tokotreenit on talvitauolla ja niin on näköjään omat treenit muutenkin. Ei olla tehty sitten niin yhtään mitään. Pistin savulampaatkin pakastimeen. Toivorikkaana valmiiksi pilkottuina treeniannoksina, mutta siellä ne nyt makaa ja noutokapula on jossain vaatehuoneen perukoilla.

Kävimme "sukulaisissa" eli tapaamassa Katlan veljeä ja veljenpoikaa. Lenkillä Heksu löysi kuolleen, jäätyneen jäniksen ja söi siitä ilmeisesti ihan kelpo osan. Kaksi päivää myöhemmin se oksensi olkkarin matolle hyvin muhennetun jäniksennahan karvoineen päivineen. Loput pupujussista ilmeisesti suli vähän paremmin.

Kotinurkilla rusakot olivat pari viikkoa näkymättömissä, lienevätkö säikkyneet vuodenvaihteen pommituksia. Eilen kävin pissattamassa koiria ennen yövuoroon lähtöä ja päästin Katlan irti tyhjän tontin kulmalla (Teppiksen mielestä hihnassa pissaaminen on moukkamaista). Eiköhän suoraan kuonon edestä lähtenyt rusakko loikkimaan. Kattis, selvästi ilahtuneena, pinkaisi perään ja rusakko kiihdytti kadun poikki omakotitalon pihaan. Kattis kilttinä koirana pysähtyi avoimelle portille pohtimaan mitä tehdä, kun pihoihin ei saa mennä ilman lupaa.

Joku aika ennen vuodenvaihdetta olimme koko perhe päiväkävelyllä. Päätimme päästää koirat hetkeksi irti lähimetsän reunassa ja juoksuttaa niitä rinteessä meidän väliä. Katlan mielestä tämä on aina ollut hauskin mahdollinen leikki. Koirat kävivät useaman kerran jotain tusaamassa ison tuuhean kuusen alla, kuvittelin että siellä on jotain pupunkakkaa tai muuta kiinnostavaa. Tulivat aina nimittäin pienen touhuamisen jälkeen luokse ja juoksivat sitten uudestaan matkaan. Aikamme koiria juoksutettuamme kuusen alta luikki pakoon vitivalkoinen metsäjänis. Se poistui niin sanotusti vähin äänin takavasemmalle. Mun hurjat saalistajat olivat siis käyneet kuusen alla tökkimässä jänistä, mutta kun se ei juossut pakoon, olivat ne jättäneet sen rauhaan, kunnes kävivät taas uudestaan kokeilemassa joko se juoksisi, jotta sitä voisi jahdata. En sitten tiedä olisi jänis niin fiksu, että tajusi pysyä paikoillaan, vai niin tyhmä, että jähmettyi kauhusta.

keskiviikko, 4. tammikuu 2017

Kävelystä ja savulampaasta

Vuodenvaihe on kai perinteisesti aika, jolloin blogeissa summataan edellisen vuoden onnistumiset ja listataan alkavan vuoden suunnitelmat ja tavoitteet. Säästän teidät kummaltakin, ainakin pääosin. Vuoden pääasiallinen tavoite on kävellä paljon ja kisata agilityssä enemmän kuin viime vuonna (jolloin taisin kisata kolme kertaa).

Tämä kuva olkoon oppaani kävelyretkillä20140505_122116.jpg

Kumpikin suunnitelma lähti loistavaan alkuun, kun ensin ostin Heksulle ja Flopalle alkuvuodelle liudan agilitytreenejä ja ilmoitin Flopan kisoihin, ja sitten reippailin koirien kanssa yli 20 kilometriä samana päivänä. Sen jälkeen mulla onkin nyt yksi ontuva koira (Kattis, jonka viime keväinen jalkavamma ei kestänyt agitreenejä, epiksiä, hiekkamontturallia ja pitkää lenkkiä), yksi verta vuotava koira (Heksu, jonka anturasta leikkautui irti iso pala lenkillä), yksi selkäänsä oireileva koira (Fauna, joka on ollut jumissa jo pidempään ja jota on juoksutettu hierojalla viikottain), yksi muuten vaan vanha koira (Salka, jolla ikä alkaa saada Pienen Ruskean kiinni) ja sentään  - toistaiseksi - yksi ehjältä vaikuttava koira. Tosin sille Flopalle suunnitellulle (ja maksetulle) kisapäivälle työvuorosuunnittelu ilahdutti minua räimäisemällä ylimääräisen työvuoron siihen. Katsotaan saanko vaihdettua pois. Vuorotyö ja koiraharrastaminen ei ole toimiva yhdistelmä.

Ostin itselleni mielenrauhaa maksamalla Liesjärven kansallispuistoon varaustuvan reilun viikon päähän ajatuksena mennä reippailemaan ja nauttimaan lappalaisten kanssa. Sen jälkeen ne toki kaikki siis rampautuivat, ja kun talvikin vihdoin tuli etelään, ei vinttikoiratkaan taida haluta lähteä pakkaseen mukaan.

Katso, vanha kuva söpöstä pikku-Flopasta!
flora-tammikuu2.jpg

Jo maksetut agilitytreenit eivät onneksi mene ihan hukkaan, koska sain lainaan kaverini porokoiran Rhoon ja beecee-teinin Verson. Ilmeisesti ei pilattu koiria kerralla vielä riittävästi, koska saan lainata niitä uudestaan sunnuntaina. Hullun rajatilacollien kanssa mölliaksan tekeminen oli yllättävän viihdyttävää.

Täytyy vissiin laskea rimaa näiden tavoitteiden suhteen, kun ei tämä kävely ja agility omilla koirilla nyt taida onnistua. Ostin päiväysvanhaa savulammasta ja pilpustin paloiksi ja ilmoitin porokoirille, että olisi noutokapulan pitämisen syytä alkaa maistumaan. Vaikka sitten savulampaalle. Nyt pidän sormet olkapäitä myöten ristissä ja toivon, että Flo pysyy aksakunnossa. Muuten joudun opettamaan senkin noutamaan, ja se on vuori, joka saattaa ylittää mun koirankoulutukselliset kyvyt moninkertaisesti.

tiistai, 20. joulukuu 2016

Tervepä terve

Hekla ja Tyyne (S. Askja Hämäränotus) kävivat Sari Jalomäen tarkassa syynissä. Kumpikin sai silmien ja polvien osalta terveen paperit. Tyynellä on pieni ppm-rihma ja Heklalla löytyi vanha (luultavasti pentuaikainen), mutta hyvin parantunut arpi sarveiskalvolta. Äitinsä tyttö, Katlallakin on silmissä vanhoja "taisteluarpia". Polvet tytöillä oli napakat, kuten pitääkin.

Näiltä osin ja muutenkin siis terveyden suhteen pentusuunnitelmat tytöille voivat siis jatkua. Ensi vuoden loppupuolella on toivottavasti pikkutyynejä tarjolla.

torstai, 8. joulukuu 2016

Niitä näitä ja pari maksutonta mainosta loppuun

Syksy on edennyt jo talven puolelle ilman sen kummempaa mainitsemisen arvoista tapahtumaa. Koirat ovat pysyneet jotakuinkin ehjinä, mitä nyt Kattis ontuu keväällä loukkaamaansa jalkaa raskaamman rasituksen kuten agitreenien jälkeen, joten se on harmikseni pysyvästi siirtynyt eläkeläisjoukkoihin. Mielenvirkistykseksi tokoillaan, tosin en tiedä onko se enemmän tuskien taival kuin mikään kepeä hupi - nouto-ongelma tuntuu olevan loputtoman piinan aihe. Lisäksi Kattis on käynyt paijailtavana parissa hoitolaitoksessa Kennelliiton Kaverikoira-toiminnan kautta.

Kerrankin kaikki samassa kuvassa (lokakuu)oma-lauma-102016.jpg

Pinkkis on syönyt kesästä asti gabapentiinia ylläpitoannostuksella. Saa varmaan syödäkin koko loppu elämänsä. Kesällä sillä oli epämääräistä oireilua, joka lopulta jäi diagnoosia vaille ja oireetkin katosivat muutamassa viikossa. Ehdimme jo tutkituttaa sitä sen verran monen satalappusen edestä, että tulipahan tehtyä "vähän laajempi senioritarkki" (mm. laajat ultrat sisäelimistä, cushingintautiepäilyn takia rasitustesti, verikokeita tolkuttomasti). Lopulta todettiin, että ei siitä mitään korjattavissa olevaa vikaa löydy, kummalliset veriarvotkin palautuivat itsekseen viitearvoihin ja kipulääkityksen aloittamisen jälkeen oireet (syöminen ja läähättäminen sekä lisääntynyt juominen) katosivat. Kyllähän sen liikkeissä näkyy jo vanhuus ja se hieman raahaa takajalkojaan niin, että keskimmäiset kynnet ovat kuluneet ihan nysiksi. Muuten se on jotakuinkin reipas ja pirteä, puolikuuro ja raivostuttava kaikin puolin.

Ja jokseenkin karvanlähtöinen loppusyksystäsalka-092016.jpg

Mummot ilta-auringossa Tammisaaressa (lokakuu)mummot-iltaauringossa-102016.jpg

Hoitokoiriakin on taas ollut tupa täysi, tosin hieman vähemmän kuin vaikkapa viime vuonna. Nykyisen asuntomme naapurit eivät ole ihan niin koiramyönteisiä kuin aikaisemmat naapurimme, joten koirista tulevat äänet on pyritty minimoimaan ja hoitokoiriakin on otettu vain harkiten. Lähinnä omat kasvatit ja sijoitusnartut on tarvittaessa majailleet meillä tovin. Omakotitalo riittävällä tontilla on haussa.

Haiku ja Hämy oli hoidossa niiden emännän ulkomaanmatkan ajan. Vastaantulijat kyselivät minulta erotanko koirat toisistaan "kun ne on niin samannäköisiä". En kyllä ymmärrä, miten kukaan saa näistä samannäköisiä, kun yksi on pitkäkarvainen, yksi iso, kaksi pientä, yksi kippurahäntä ja jokainen ihan eri värinenkin!

Neljä marjaa lokakuussakat-hek-haiku-hamy-102016.jpg

Vapaapäivinä olen yrittänyt ehtiä ja jaksaa metsään koirineni. Kaupunkiasumisen ja pimeiden syysiltojen tympeitä puolia on ikuiselta tuntuva katulenkkeily hihnassa. Kyllä ihmisen (ja koiran) pitää päästä metsään!

metsassa-10-2016.jpg

Hullu Koiranainen -specialhukona-special-092016.jpg

Metsälenkkeilyn olennainen osa on hyvä seura ja kahvit. Meidän lenkeillä ei varsinaisesti kansanterveyttä edistetä, kun yleisin eväs taitaa olla berliininmunkki.

flopa-retkella-102016.jpg

Pari kertaa on käynyt tuuri somessa olleissa arvonnoissa. Tytöt voittivat Hurttan facebook-sivujen kautta laatikollisen Racinelin herkkuja ja puruluita. Näistä riitti parin viikon treeniherkuiksi ja iltaisin järsittäväksi kotisohvalla. Hurttan kaikki tuotteet eivät aina ole olleet ihan täysin mun makuun, mutta parhaat heijastinliivit ikinä on olleet Hurttan micro vest. Harmi vaan, että juuri sen valmistus on lopetettu. Uusissa koirantakeissa on pari mallia, joita kyllä himoitsisin vinttikoirille. Kunhan tulevat nettikauppaan niin taidanpa käydä shoppailemassa osoitteessa https://www.hurtta.com/fi_fi/ Myös Dazzle-valjaita haluaisin kokeilla Heklalle, harmi vaan kun sillä on jo kahdet aivan käyttökelpoiset valjaat...

hurtta-ruokapaketti-082016.jpg

Vielä parempi mäihä kävi QwiDog Handmaden arvonnassa, kun sain valita haluamillani mitoilla ja väreillä paracordista punotun hihnan! Shoppailun ilohan siitä iski ja tilasin samalla hihnaan sopivan pannan, jotta sain Heklalle nätin violetti-mustan setin. Katlalla on entuudestaan oranssista heijastavasta narusta tehty paracord-panta, joten ostin sitten samalla vielä sillekin heijastavan oranssi-mustan hihnan. Nyt on porokoirille tyylikkäät hihna-pantasetit kovempaankin käyttöön! Nettikauppa, josta saat omallekin sessellesi haluamasi tuotteet, löytyy osoitteesta http://www.qwidog.fi/

heksu-panta2-082016.jpg

Nämä on ihanat! Kevyet, nopeasti kuivuvat ja vesipestävät. Etenkin oranssi heijastimellinen on pimeällä aivan loisto-ostos, kyllä nimittäin näkyy.

heksu-panta-102016.jpg

torstai, 13. lokakuu 2016

Pimeää tokoilua

Elokuun Korrien viikonloppukurssin jälkeen lupasin itselleni kokeilla kuukauden verran tokoilua, jos vaikka löytäisin itsestäni sisäisen tokoihmisen. Ihan ei tavoite täyttynyt, mutta jonkunlainen pimeä tokotäti pääsi puolivahingossa syntymään, koska kumpikin porokoira on niin liikuttavan riemastunut tokon treenaamisesta. Hetken mielijohteesta liityin myös Järvenpään koirakerhoon ja ilmoitin Katlan ja Heklan tokoryhmään. Heksu pääsi aloittelevien tokoilijoiden treeneihin ja Katla kisaaviin. Treenit ovat keskiviikkoiltaisin kätevästi peräjälkeen. Nyt syksyn edetessä illat pimenevät niin, että onneksi kentällä on sentään valot - ei tarvitse ihan kirjaimellisesti olla aivan umpipimeä tokotäti. Mitään yletöntä intoa treenailla yksin en vieläkään ole löytänyt, mutta yritän sentään pari kertaa viikossa aina jotain pientä tehdä. Tällä vauhdilla koirat ovat koevalmiita jos Lappalaiskoirien erkkarin yhteydessä pidettävään toko-kokeeseen vuonna 2024. Onneksi mulla on vapaavuorokortti hallille talveksi, niin ei tarvitse aina treenata kylmässä ja pimeässä (kunhan vaan malttaisi hallilla treenata tokoa, eikä harhautuisi houkuttelevien agilityesteiden pariin).

Toiset sen sijaan ovat vähän ahkerampia treenaajia, jonka ansiosta Heksun veli Ärjä kävi viime viikonlopun erkkarissa pokkaamassa tokon alokasluokasta ykköstuloksen ja toisen sijan. Onnea Salla ja Ärjä!

 

Lyhyt yhteenveto siitä, mitä kaikkea me ei osata (13.10.):
HEKSU perusasento suht ok, seuraamisesta ei oikeastaan hajuakaan vielä, maahanmeno ok, istumisesta joku käsitys, kaukojen tekniikaksi takajalat-pysyy-paikoillaan, on se pari kertaa nostanut kapulan maasta, kerran treenattiin suuntakäskyjä ja merkin se osaa kiertää pienellä vartaloavulla.
KATLA perusasento vähän edistää, seuraaminen suht ok, istu-maahan kaket suht ok, seisomisessa pomppaa kummallisesti sivulle, liikkeestä menee maahan ok, seisominen ja istuminen ihan arpomista, nouto joskus joo joskus ei, merkinkierto hirveää keulimista ja huutoa, paikallaolot ok pl. että istumisesta AINA, siis ihan aina, heittää maihin liikkeen lopussa kun liikkuri sanoo mitä tahansa (en tajua miksi), maaten paikkis ok