Lähdimme joulunviettoon maalle jo pari päivää ennen jouluaattoa, äitini, minä ja koirat. Ensimmäiset muutama tunti sujui kuten suunniteltua: kävin kaupassa, laittelimme paikkoja kuntoon, söimme ja taisi siinä mennä pari lasia viiniäkin samalla. Päätimme laittaa joulukuusen jalkaa ja tuoda sisälle, joten äiti lähti edeltä talliin etsimään kuusenjalkaa. Päästin koirat pihalle ja menin kohta perässä. Katla vilahti edeltäni taliin ja ryntäsi suoraan lattialla olleeseen rotanmyrkkykippoon herkuttelemaan.
On vaikea sanoa, kuinka paljon se ehti myrkkyä syödä, sillä se ei montaa sekuntia ehtinyt siinä olla ennenkuin vienosti vihjaisin että moisen toiminnan saisi keskeyttää (käytännössä mun huuto saattoi hyvinkin kuuloa kirkolle asti kolmen kilometrin päähän). Kuitenkin se tyhjentää ruokakuppinsakin noin kolmessa sekunnissa, joten tähän aikamäärään ei oikein kannatta luotttaa. Kiikutin maiskuttelevan koiran kavereineen sisälle, heitin loput takkahuoneen puolelle ja vähän ihmettelevän Katlan keittiöön, ja aloin penkomaan kaappeja suolapaketin toivossa. Löytyihän sieltä vähän koppurainen purkin pohja, josta sitten vedellä höystettyjä könttejä tungin Katlan kurkusta alas. Kovin ilahtunut se ei ollut tästä käsittelystä, mutta tavoite saavutettiin ja hetken kuluttua Kattis oksensi oikein komeasti sinistä kaurahiutalevelliä pitkin keittiön mattoja. Ja perään ruskeita siankorvanpalasia, ja lopuksi vielä keltaista sappilimaa. Tyytyväisenä suoritukseen nakkasin iloisenkirjavat matot kylppärin puolelle, marssin autoon hakemaan koirien EA-laukun ja kaadoin sieltä purkillisen lääkehiilitabletteja Katlan ruokakuppiin ja nakkasin lattialle. Ahne pieni paskiainen söi ne hiilitabletit varsin hyvällä ruokahalulla...
Tässä vaiheessa mulla alkoi verenpaine jo hieman laskea ja kaivoin puhelimen esiin ja soittelin läpi kaikki pikavalinnoista löytämäni päivystävät eläinlääkärit läpi, kunnes vihdoin tärppäsi ja meidän vakio eläinlääkäriasema Keravalta vastasi. Sain ohjeeksi hankkia K-vitamiinipillereitä, jotka kaikeksi onneksi ovat apteekeista poistumassa oleva tuote, eikä niitä välttämättä enää saa juuri mistään. Toinen vaihtoehto olisi sitten etsiä päivystävä eläinlääkäri ja saada resepti injektoitavalle K-vitamiinille. Seuraavaksi hankin numerotiedustelusta kaikkien lähialueen apteekkien numerot, joista yksikään ei tietysti ollut auki arki-iltana klo 20. Lähin avonainen apteekki olisi ollut Kotkassa parinkymmenen kilometrin päässä, mutta sielläpä ei ollut K-vitamiinia. Tässä vaiheessa päätin luovuttaa ja odottaa aamuun, sillä eläinlääkäri oli puhelimessa sitä mieltä, että koska koira on heti oksetettu, voi lääkityksen aloittamisen kanssa odottaa yön yli.
Katla oli illan vähän huonovointisen oloinen, mutta epäilen sen johtuneen enemmänkin suolasta ja oksettamisesta kuin rotanmyrkystä. Ruokansa se söi kyllä ihan yhtä ahneesti kuin aina. Yö oli vähän levoton, kun heräilin tökkimään koiraparan ikeniä varmana, että sillä on massiivinen sisäinen verenvuoto ja se kuolee just kohta heti välittömästi, mutta aamun valjetessa Kattis oli edelleen erittäin tukevasti tässä maailmassa ja halusi ruokaa, leikkiä lumessa ja säntäillä sinne tänne. Reippailin aamutuimaan tunnin verran illalla sataneen parinkymmenen sentin lumikerroksen pois ja ajelin sitten kiertämään kaikki lähialueen avoimet apteekit, josta sain kun sainkin kaksi purkkia sopivia K-vitamiineja. Tämän jälkeen soittelin Robinille ja patistin käymään kokeilemassa Keravan apteekit, ja kun niistä löytyi vielä toiset kaksi purkkia, oli 10 päivän kuuri kasassa.
Nyt, melkein kaksi viikkoa myöhemmin, Kattis voi oikein hyvin. Se on syönyt innokkaasti lääkkeensä (mikä yllätys...), ei ole missään vaiheessa oireillut mitenkään, ja kun kävimme viime viikolla eläinlääkärin tarkistettavana, ei lääkäri tuntunut löytävän koirasta mitään vikaa. Perjantaina menemme vielä otattamaan kontrolliverikokeen, josta näkee toimivatko Kattiksen veren hyytymistekijät normaalisi vielä K-vitamiinikuurin loputtuakin, Luultavasti selvittiin säikähdyksellä, mutta kyllä se olikin melkoinen säikähdys! Tämä vahinkohan pääsi tapahtumaan, koska isäni oli syksyllä laittanut rotanmyrkkyä talliin, jonne sitä ei yleensä ole laitettu. Äiti ja minä taas emme tästä tienneet, eikä äiti huomannut purkkia kun meni edeltä etsimään kuusenjalkaa. Normaalistihan tuo talli on kahden suljetun oven takana eikä koirat sinne mitenkään pääse, mutta ilmeisesti isä ei tullut ajatelleeksi mitä tapahtuu, jos ovet avataan kun koirat ovat paikalla... Ehkä opimme taas jotain.
Vastaisen varalle (jos jollekin muulle sattuu samanlainen vahinko), laitan tähän vielä ohjeet miten toimia jos koira syö rotanmyrkkyä:
-okseta koira heti, jos myrkyn syömisestä on alle 6 tuntia aikaa (koiran voi oksettaa pöytäsuolalla, josta muotoillaan pienen vesitilkan kanssa palloja, jotka tungetaan mahdollisimman syvälle koiran kurkkuun. Porokoiran kokoiselle koiralle voi antaa n. 2 ruokalusikallista ja uudet 2 ruokalusikallista 10 minuutin päästä, jos eka satsi ei riitä. Jos koira ei oksenna, niin liika suola voi aiheuttaa natriummyrkytyksen. Turvallisempi oksettamisaine on 5 prosenttinen vetyperoksidi, jota saa apteekista. Tätä kannattaa jokaisen koiranomistajan pitää lääkekaapissa valmiina).
-syötä koiralle ohjeenmukainen määrä lääkehiiltä. Tämä sitoo mahalaukussa ja suolistossa olevia myrkkyjä ja vähentää niiden imeytymistä.
-soita eläinlääkäriin ja kysy lisäohjeita. Jos on vähänkään epävarma, kannattaa vielä koira tarkistettavaksi.
-K-vitamiinikuuri toimii tehokkaana vasta-aineena yleisimpien rotanmyrkkyjen vaikuttavalle aineelle, warfariinille. Jos mahdollista, tarkista rotanmyrkkypaketista mitä myrkkyä se sisältää ja miten suuren pitoisuuden, ja kerro tämä tieto eläinlääkärille.
Jotain hupiahan tästäkin episodista oli pakko repiä, joten uutena vuotena meillä tarjottiin rotanmyrkkykeksejä, eli kauralastuja jotka on värjätty sinisellä elintarvikevärillä muistuttamaan rotanmyrkystä leivottuja.
Maistuiskos sullekin?
Ai että mikä Christmas Factor? Rotanmyrkyn vaikuttava aine warfariini estää veren normaalien hyytymistekijöiden toiminnan, aiheuttaen näin sisäistä verenvuotoa johon myrkkyä syöneet eläimet sitten kuolevat. K-vitamiinit taas ovat osa veren normaaleja hyytymistekijöitä. Sattumoisin erästä näistä K-vitamiineista, K-6:tta, kutsutaan myös "The Christmas Factoriksi" erään pienen Christmas-nimisen pojan mukaan, joka sairasti tuon 6-faktorin aiheuttamaa hemofiliaa. Vaikka warfariini ei olekaan 6-faktorin vaan nimenomaan K1 ja K2-vitamiinien kohde, oli toi nimitys vaan liian sopiva jättääkseni sen käyttämättä.
Laitetaan tähän perään pari kuvaa joulunvietosta sitten vielä. Ihan ei oltu sairastuvalla kuitenkaan koko aikaa...
Kahvi maitovaralla, kiitos! Ja ottaisin yhden tuollaisen vihreän pallon ja sellaisen luumuviinerin myös. (Katla)
Salka chillaa joulukuusen alla
sillä välin keittiöapulaiset on täydessä työn touhussa
Valmista tuli, tervetuloa alkupaloille!
Ruuat jälkeen jaettiin lahjoja, tietysti. Salka sanoo, että joulupukkia ei voi olla olemassa, koska maailmassa on niin monta kristittyä perhettä, että jos joulupukki toisi kaikkien niiden lahjat, se käristyisi atomeiksia alta kahdessa nanosekunnissa liikkeelle lähtönsä jälkeen, vaikka otettaisiin huomioon aikavyöhykkeet ja se, että osassa maailmaa lahjat tulee jo aattoiltana, osassa vasta yöllä tai joulupäivän aamuna. Laskin äsken ihan itse, sanoo Salka.
Mutta ei se haittaa, kiltit ja vähän tuhmemmatkin lapset saa silti lahjoja jouluna.
Katla sai ison paketin, josta paljastui dinosaurus tai kirahvi. Lajintunnistus on vielä vähän kesken.
Taiku sai monta, koska parasta on pakettien repiminen auki
Kuka ei kuulu joukkoon?
