Hekla kävi taas paimennustreeneissä. Tästähän alkaa tulla tapa. Viime päivien (viikkojen...) jatkuva sade oli tehnyt kaikista aitauksista mutavelliä ja pelloista järviä, joten treenattiin sisällä pienessä hallissa. Paikka oli Heklalle selvästi vaikeampi kuin ulkoaitaukset, joissa ollaan aikaisemmin oltu. Se tuntui vähän ihmettelevän, että miksi näitä täällä hallissa pitäisi paimentaa, tuossahan ne on nätisti tallessa koko ajan.

Ensimmäisen kierroksen tein koira liinassa ja poispäinajona. Lähinnä muistuttelin käytöstavoista ja sopivasta etäisyydestä. Heklan mielestä vähän tylsää, mutta kävelytetään nyt sitten näitä villatukkoja jos kerta haluat. Kokemattomuus näkyi tilanteissa, joissa koira ajautui liian lähelle ja lampaat jäivät jumittamaan. Hekla olisi halunnut korjata ongelman karjaisemalla pari kertaa ja syöksymällä päin, kun ei sillä oikein vielä muuta ratkaisua ollut. Pari muistutusta liinasta, että lampaita ei lähestytä huutaen eikä laukalla riitti, ja se alkoi itse tarjoamaan painostamista kauempaa tai lampaiden taakse kiertämistä (jolloin lampaat lähtevät taas kiltisti kävelemään). Aika hyvä oivallus ei niin kauhean fiksulta porokoiralta.

Toisen kierroksen tein koira vapaana kuljetellen itse lampaita mukanani ja Hekla sai huolehtia, etteivät lampaat unohdu mihinkään tai karkaa mun edelle. Verrattuna aiempiin kertoihin Heksu oli paljon rauhallisempi, mutta samalla sen kiinnostus uhkasi välillä herpaantua. Tajusin onneksi vähän kiristää vauhtia ja kävellä hieman reippaammin, joka toimikin hyvin. Myös se, että vain pysähdyn jos koira unohtuu ja odotan, että se liikkuu taas ja painaa lampaat liikkeelle ja lähden sitten jatkamaan, tuntui herättelevän koiraa, että tässä on oikeasti nyt joku syy miksi se on mukana.

Lappalaiskoirille on kaiketi aika tyypillistä, että pienessä tilassa ja hyvin rauhallisessa tahdissa ne eivät oikein innostu. Ne paimentavat silloin kun sille on tarvetta, ja tuntuvat ajattelevan, että mitä sitä suotta hötkyilemään silloin kun siihen ei ole mitään erityistä syytä. Yhtä hyvin voi vaikka maistella kakkaa...

Täytyy myöntää, että mun ennakkoluulot harrastuspaimennusta kohtaan ovat vähentyneet näiden meidän treenikertojen myötä. Lampaat vaikuttavat ihan rennoilta ja tyytyväisiltä, eikä koirien anneta juoksuttaa niitä yhtään - ainakaan näissä paikoissa, joissa minä olen nyt käynyt. En edelleenkään usko, että lappalaiskoirat ovat erityisen kelvollisia lammaspaimeniksi työkäyttöön, mutta harrastelutasolla niissä voi riittää ominaisuuksia ihan perushommiin kuten lampaiden kokoaminen, kuljettaminen ja pitäminen aloillaan. Kouluttamista se toki vaatii eikä näillä ole monia "nummipaimenten" sisäsyntyisiä ja helposti tarjoamia toimintamalleja, mutta kai pienestä porokoirastakin jotain saa kaivettua irti. Jos lapinporokoira halutaan pitää paimenkoirarotuna ja työkäyttöön kelpaavana rotuna, on lammaspaimennus ehkä paras korvike alkuperäiskäytölle porotyössä, jolla voi edes vähän arvioida koirien luontaisia taipumuksia paimenkoiraksi. Täällä etelässä kun ei poroja ole, niin jotenkin täytyy voida todentaa, onko koiralla kiinnostusta paimennettavia eläimiä kohtaan, luontaista laumanlukutaitoa, kestävyyttä työhön ja halua ottaa ihmiseltä ohjeita vastaan.