KATin alkeiskurssi oli ja meni. Tarkalleen ottaen kurssi päättyi juhannusviikolla. Alkeiskurssin vetäminen on pääosin hauska kokemus ja sain onneksi työvuorotkin soviteltua sen mukaan, että ehdin kentälle, vaikkakin väliollä suoraan töistä. Alkukesän sateinen ja kylmä sää ei hellinut juurikaan tiistai-iltoja, mutta iloiset alkeiskurssilaiset tsemppasivat hienosti siitä huolimatta! Kurssilla opeteltiin ihan agilitykoiran perustaitoja kuten targetille irtoamista, esteiden hakemista ja perusohjauksia kuten valssi ja persjättö. Kepeistä tehtiin aivan alkeita ja kontakteja opeteltiin Sirpan johdolla parilla kerralla kontaktiboksien ja -lautojen kanssa. Toivottavasti kurssilaisetkin tykkäsivät harjoituksista ja saivat vähän käsitystä siitä, mihin aksan alkeisopetuksen tulisi pyrkiä. Näin koirankoulutusorientoituneena ja koiriin hurahtaneena himoharrastajana on välillä ihan terveellistä yrittää selittää niitä koirankoulutuksen perusteita ihan "tavisihmisillekin", kurssilla kun oli mukana muutama siihenkin kategoriaan asettuva. Muistuu hyvin mieleen, että ihan kaikki eivät vahvista koiralleen pennusta asti asioita, joita itse pitää pennun perustaitoina, ja useimmille ihmisille käsitteet kuten "vahviste" tai "sheippaus" ovat hepreaa, ellei niitä ensin selitä. Oma kaveripiiri kun koostuu lähinnä Hulluista Koiranaisista, pääsee välillä hämärtymään käsitys siitä, mikä on normaalia keskustelua ja mikä pienen harrastajajoukon jargonia.
Omien koirien treenit ja kesälomasuunitelmat etenivät siihen malliin, että ilmoitin viimeisenä mahdollisena ilmoittautumispäivänä kaikki omat piskit Saariselän Yöttömän Yön agilitykisoihin. Vielä tässä vaiheessa en ollut ollenkaan varma uskaltaisinko lopulta viedä Floraa radalle vai en, mutta pakko oli ilmoittautua ja jättää portti auki. Faunan suhteen jännitimme aloittaako se juoksut ennen kisoja ja joutuisi siksi jäämään pois. Katlankaan juoksuja ei näkynyt, joten ainakaan astutusreissu ei osuisi juuri samalle viikonlopulle. Näillä spekseillä varasimme huoneiston Saariselältä, veimme kissat ja Salkan vanhemmilleni Haminaan hoitoon, pakkasimme muut koirat ja tolkuttomasti tavaraa autoon ja suuntasimme kohti pohjoista.
Paitsi että meidän elämässä ei mikään ikinä suju ihan niin jouhevasti. Tajusin viisi päivää ennen lähtöä, että Flo ei ole tehnyt keinua osana rataa vielä ollenkaan. Onneksi sopivia vapaavuoroja oli tarjolla, joten joka ilta suuntasimme kentälle, viritille keinun, pari estettä, palkkakipon ja avustajan paikoilleen ja opettelimme jarruttamaan ennen keinua. Homma alkoi parin illan jälkeen näyttämään todella lupaavalta. Flo painatti keinulle täysiiiii, jarrutti ja luisui kontaktille, pysähtyi 2on2off ja odotti palkkaa. Ei tarvinnut hidastaa keinua, avustajan ei tarvinnut pitää kättä edessä "hidasteena", kontaktit piti ja kaikki jees! Kunnes tiistaiaamuna tajusin, että olemme treenanneet vain Agimetin metallisella keinulla. Entä jos kisapaikalla onkin vaikka vanhemman mallinen puinen keinu? Illalla siis koira autoon, Ristarille ja puukeinulla samat kuviot. Hyvin arvasin: puukeinu on liukkaampi ja Flopahan lenteli sieltä pari ekaa yritystä miten sattuu kun liukujarrutus ei toiminutkaan! Onneksi se ei moisia säiky vaan otti uusinnan yhtä iloisesti. Kymmenen minuutin treenin jälkeen olin tyytyväinen keinun suorittamiseen erilaisilta esteiltä sinkaisten ja päätin, että nyt riittää, loppu jääköön herran haltuun.
Valmiina lähtöön!
Torstaiaamuna starttasimme vain tunnin suunnitellusta myöhässä. Koiraveräjäkin oli valmistunut jo edellisen vuorokauden puolella (23:58), joten koirilla oli lokoisat oltavat takakontissa myös pysähdysten aikana, kun tuuletus pelasi, koska takaluukkua pystyi vihdoin pitämään kokonaan auki ilman pelkoa koirien karkaamisesta. Menomatkan huippuhetket taisivat olla maasta löytynyt munkki (Kattis), uiminen Simojoessa (Flo) ja sinisuohaukan ohilento (minä).
Missä me ollaan, häh?
Illalla olimme Napapiirillä perillä sopivasti, että mökkikylän viereinen huoltoasema ei myynyt meille enää saunakaljoja (21:02) vaan jouduimme saunomaan kuivin suin. Sen verran pitkä päivä ja pitkät piuhat, että en ihan heti ymmärtänyt miksi myyjätyttö vain totesi, että "mä en myy näitä teille". Iltalenkillä nuuskittiin kovasti poronhajuja (ja kakkoja) ja viihdytettiin mökkikylän turisteja. Yö sujui erittäin lämpimissä merkeissä muuten varsin tyylikkäässä ja siistissä mökissä, josta puuttui vain hyttysverkot ikkunoista tai ilmastointi. Sisällä oli varmasti yli 30 astetta, josta Fauna tykkäsi ja me muut läkähdyimme.
Aamulla jatkoimme turistien viihdyttämistä kuvaamalla koiria Santaparkin respan edustalla, kuten kunnon turistit konsanaan. Koirat eivät niin arvostaneet tätä, mutta mukavan ruotsalais-thaimaalaisen pariskunnan avustuksella saimme asianmukaiset otokset.
[KUVA tulee joskus...]
Pikataival Saariselälle ja olimme perillä heti puolen päivän jälkeen. Onneksi saimme avaimet huoneistoomme heti, joten pääsimme purkamaan tavaravuoren autosta. Käytimme koirat pienellä kävelyllä ja uhkarohkeati haukkumisen tms. uhallakin jätimme ne keskenään ja käskimme nukkumaan päikkärit. Itse suuntasimme syömään ja ruokaostoksille.
Lappilaista perinneruokaa?
Ehdimme vielä osallistua päikkäreille ennenkuin piti lähteä tutustumaan kisapaikkaan ja ilmoittautumaan. Onneksi paikalta löytyi heti tuttuja kaikkiin kisaluokkiin, joten vertaistukea ja kanssajännittäjiä riitti.
Viikonlopun kisaurakan aloitti Flopa. Sitä jännitti ihan hirveästi ja pelkäsin, että siltä puristuu silmät pois päästä tai se saa sydärin, mutta ihme kyllä se kasasi itseään juuri riittävästi, että se saavutti kaikki asettamani tavoitteet: 1. Se pysyi lähdössä 2. Se otti kontaktit 3. Se ei karannut rähisemään kenellekään. JEE! Mistään muusta ei sitten kannatakaan puhua. Hetkittäin se teki agilityä, hetkittäin haahuili ties missä ja tuloksena taisi olla jotain RV20 ja Av ties mitä, jolla hivenen koomisesti saatiin kolmas sija. Viikonlopun loput radat olivatkin sitten HYL, mutta tavoitteet pidettiin! Pientä parannustakin mielentilaan nähtiin välillä, mutta oli se pääasiassa aika kuutamolla, keskittyi ihmettelemään yleisöä, ratahenkilöitä ja ties mitä. Jätin sekä lauantaina että sunnuntaina vikat startit väliin, koska pitkät päivät ja jännittäminen selvästi väsyttivät Flopsania kovasti. Vaikka tuloksilla ei juhlittu, olin tyytyväinen, että uskalsin lähteä kokeilemaan kisaamista ennenkuin kynnys kasvoi liian suureksi. Pääsin myös aidossa Saariselän hengessä uusimaan aivan karmean lentokeinun (ainoa kerta kun kontaktit lipesi, ne lipesi sitten tyylillä...) ja jatkamaan silti rataa ihan tuomarin luvalla, jotta koiralle jäi hyvä mieli. Flo keräsi positiivista huomiota yleisöltä olemalla kummallinen ja söpö, tietty.
Eka kisastartti ikinä! En tiedä kumpaa jännitti enemmän, mutta pakka ei pysynyt kasassa ja sen kyllä huomaa. Mutta me oltiin sisäisiä voittajia, koska uskallettiin yrittää.
Toka rata ja oooooops Flopa lähteeeeeeeee!
Robin ja Fauna urakoi kakkosissa kuusi rataa. Yhtään nollaa ei valitettavasti tulokseksi saatu, paljon femmoja sen sijaan kyllä ja jokunen palkintosija. Nyt on toisessakin autossa Saariselän kisamuistona husky tuulilasissa (Fau voitti sellaisen myös viime vuonna). Faunalla oli tosi hyvä draivi, se kulki ja kuunteli. Toki sunnuntaina näkyi jo väsymys, myös ohjaajalla joka ohjasi mm. koiran pois kepeiltä niin että tuomarikin heristeli sormeaan. Faunalta jätettiin sunnuntain kaksi vikaa rataa pois kun löysimme hotellihuoneen lakanoista epäilyttävän veriläntin. Jep jep, se oli sitten vaivihkaa aloittanut juoksun jossain välillä vaikka olimme sitä kytänneet ja testailleet useaan otteeseen. Tässä kohtaa tietenkin ilmoitimme sen poissaolevaksi ja Fau vietti loppupäivän sohvalla jalat kohti taivasta.
[Faun videoita tulee myöhemmin]
Katla kisasi kolmosissa kahdeksan rataa. Tuloksena ohjaajan tyhmäily-hylkyjä, jokunen kontaktifemma, yliaikanolla ja nolla. Eniten jäi harmittamaan perjantain femmarata, joka nollana olisi ollut voittonolla ja serti... Mutta jossittelu ei tässä lajissa auta, vaikka kaikki kaveritkin luulivat vielä radan jälkeen että nolla tuli eikä kukaan huomannut tuomarin tuomitsevan. Pääasiassa koira kulki odotetusti, välillä vahdikkaammin ja välillä turhattavan hitaasti. Mun ohjaus oli ihan hukassa ja teki mieli lähinnä hakata päätä kelohonkaan ja lopettaa koko harrastus. Sen verran monta kolmossijaa käytiin pokkaamassa, että toinen tuomareista tuli vielä erikseen kommentoimaan "erityisen kivaa porokoiraa" ja "hienoja ratoja", että ehkä me vielä yritetään.
Pari videota Kattiksen radoista, eli epämääräistä räpellystä, tumpelo ohjaaja ja hidas koira.
[lisää videoita tulee myöhemmin]
Kisat olivat taas kivat, seura loistavaa, tunnelma leppoisa ja en voi kuin erittäin lämpimästi suositella Saariselän kisoja kaikille agilityn harrastajille, vaikka lauantain lämpötila olikin n. +6C ja välillä tuli vettäkin. Ja koska Kattis ei halunnut jäädä Faunaa huonommaksi, aloitti sekin sunnuntai-iltana juoksut... Melkoinen ajoitus!
Varusteet kunnossa, kotimatka voi alkaa
Kotimatkalle lähdimme vasta maanantaina ja matkaa tehtiin pidemmän kaavan kautta. Ensin pysähdyttiin uittamaan koiria Kitisessä, sitten ihmeteltiin Sodankylän markkinoita ja pisin pysähdys tehtiin Ranualla. Koirat joutuivat fiilistelemään eläintarhaeläimen elämää Ranua Zoon koiraparkissa sillä välin kun me pällistelimme jääkarhuja, ilveksiä ja muita otuksia.
Aitauksessa 5 näemme kolme hyvin harvinaista etelänkoiraa, Canis nylandensis
Sudet pysyivät tiukasti piilossa, joka vähän jäi harmittamaan. En erityisemmin pidä eläintarhoista, siis villieläinten pitämisestä häkeissä, mutta joitain puutteista huolimatta Ranuan eläintarha oli positiivinen kokemus. Naureskelimmekin ennen puistoon menemistä, että mitähän lipunmyyjä ajattelisi, jos ensin tenttaisin "näkeekö ne eläimet varmati" ja sitten perään, että "niin siis mä en tule jos ne näkee, mä haluan että niillä on mahdollisuus halutessaan olla myös piilossa!"
Saukot on ihan parhaita
Ranualta jatkettiin jälleen yhden huoltoasemapizzan kautta Vuokattiin ja Katinkultaan yöksi. Mukavan koiramyönteinen paikka. Saimme hotellihuoneen läheltä ulko-ovea, koirille oli huoneessa vesikupit ja herkut odottamassa, ja respan tyttö merkkasi meille aluekartaan hotellihuoneen lisäksi koirapuiston ja koirien uimarannan ihan kysymättä. Pitkän päivän uuvuttamina käytiin vain hotellin kulmassa pissattamassa koirat, ruokittiin ne ja kömmittiin puhtaisiin valkeisiin lakanoihin nukkumaan. Koirat tosin oli meitä nopeampia ja valtasivat sekä sängyn että sohvan niin, että hetken epäilimme, että meille jää vain lattiapaikan. Mutta jälleen sopu sijaa antoi eli vinttikoiran voi kammeta vähän syrjemmälle ja yrittää itse mahtua johonkin koloon nukkumaan.
Hyvää yötä, Vuokatti kuittaa
Aamulla oli tarjolla kylpylää meille ja uimarantaa koirille. Koirille oli varattu kävelyreitin varresta pieni hiekkaranta, jossa mahtui vähän spurttailemaan, kaivamaan ja uimaan.
Flopien uimaranta. Nih!
Ajelimme rauhassa pitkin Itä-Suomea kohti Haminaa pysähdellen välillä syömään ja veryttelemään. Pisin pysähdys tehtiin vasta Kymenlaaksossa, kun päätimme käydä ihmettelemässä Salpalinja-museota, joka on siis käytännössä paljon kivia ja vanhoja bunkkereita metsässä.
Panssarivaunuesteet ei ole koirille edes hidaste
Paikallinen maanomistaja ylläpitää yhtä 20 miehen korsua, jonka ovet ovat satunnaisesti auki paikkaan tutustuville. Meillä kävi tuuri, joten koiratkin saivat fiilistellä sotakoiran elämää kosteassa ja synkässä korsussa. Rauniolla ja mitä ihmeellisimmissa paikoissa treenanneita koiria ei hätkäyttänyt pimeä, jyrkät portaat tai mikään muukaan.
Sänky oli Katlan mielestä turhan askeettinen
Perillä Haminassa meitä odotti ruoka, sauna ja erittäin ilahtunut Salka. Vimpa ja Arhippa olivat vähän nyreissään, niinkuin kissat nyt osaavat olla, jos elämässä on ollut muutoksia. Nopeasti nekin leppyivät parin kananpalan ja pienen valjastelun parissa.
Vimpaa suututtaa, koska se ei saa mennä talon alle
Jatkoimme lomailua vielä pari päivää "mökkeillen" vanhalla maatilallamme, kunnes oli pakko suunnata kotikulmille. Superkiva reissu! Kotimatkalle otimme tietysti mukaan myös Haminassa lomailleet kissat ja Salkan, joten auton pakkaaminen muistutti hieman jonkinlaista palikkatestiä.
Tossa päällä olisi vielä tyhjää tilaa!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.