Blogi on taas ollut retuperällä. Mitään kummempaa ei viime aikoina ole kyllä tapahtunutkaan. Joulun tienoolla koirat viettivät lomaa isäntäväestä sukulaisissa sillä välin kun isäntäväki huiteli pitkin Brittien saaria etelästä pohjoiseen. Onnistuimme välttelemään pahimmat myrskyt (pysymällä museon suojissa) ja tulvat (mitä nyt vähän tuli vettä bussiin sisälle) ja uskonnolliset herätykset (Holy Island of Lindisfarne yritti kyllä parhaansa: ensin sekosi iphone ja alkoi soittamaan Nirvanaa - Come as you are - eikä suostunut lopettamaan, sitten kameraan iski errorkoodi "external power" ja lopulta nokialainen antoi periksi ja ryhtyi meditoimaan). Matka oli mukava ja tarjosi myös porokoiraterapiaa Arwon ja Kaikun muodossa  (nettisivut ja blogi, suosittelen! http://www.treenilinjaiset.net/ ). Katla oli kylässä tyttärensä luona ja vei vain yhden piparin lapsen kädestä, Salka ja Fauna olivat "mummolassa" Haminassa ja Flora äidin ja siskon hoivissa ja haettiin sieltä kaikkensa antaneena. Valitettavasti sen rauhallisuus kesti noin neljän tunnin päiväunien verran, sitten se oli taas täysin elpynyt. Kissat olivat kotimiehinä ja valittivat palvelun huonoudesta, kun hoitaja kävi vain kerran päivässä palvomassa, paijaamassa, ruokkimassa ja siivoamassa. Hyvää palvelusväkeä on niin vaikea löytää näinä aikoina, märisee Vimpa.

Reissusta tultiin lähes suoraan keräilemään koiria ja vuodenvaihtelua katseltiin Haminassa. Ikkunasta, kun ei ulos jaksettu matkaväsymyksen kourissa. Raketit eivät aiheuttaneet reaktioita koirissa, hyvä niin. Seurattuani useita vuosia paukkuaran koiran ahdistusta vuodenvaihteessa on tämä nykytilanne hermolepoa emännällekin.

Kattis kävi tammikuussa Kotkassa agikisoissa kirmailemassa kolme starttia. Ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Ekat kaksi starttia ei vaan kulkenut (niukasti yliaikaiset nollat) ja sitten hypärillä kulki ihan mihin sattuu (hylky). No, jos ottaa valeraskaana villasukan kanssa pesivän koiran kisoihin, kannattaako odottaa kovin kummoisia suorituksia?

Hakuilut on olleet aika vähäisiä nyt kun jostain ilmaantui talvi ja pakkanen. Parit pikkutreenit tehtiin tammikuun aikana.

Aksapuolella Flora on edennyt melko kivasti puomin kontaktien suhteen ja työn alla on nyt A-este. Alan olemaan toiveikas, että se oikeasti saattaa startata kisaradoillekin vielä tän vuoden aikana. Rimat on nyt olleet 50-55cm mutta noilla koikkaloikkakoivilla 60cm menisi ihan yhtä helposti. Suurin kysymysmerkki taitaakin olla vielä keinun opettaminen ja vireen pysyminen yllä, jos kisatilanne kovasti jännittää. Emäntää ehkä enemmän kuin koiraa, tosin.

Katlan kanssa on tehty tekniikkatreenejä ja juoksukontakteja yritetty parannella. Rehellisesti sanottuna Katlalla on Herran-haltuun-kontaktit, mutta pääasiassa ne pelittää nykyään aika kivasti! Kepeille on saatu hyvää itsenäisyyttä ja pystyn jo leijeröimään ja jättämään sen suorittamaan omia aikojaan niin ennen kuin jälkeen keppien. Ainoastaan avokulmasta keppien hakeminen on edelleen pienelle porokoiralle käsittämättömän monimutkainen matemaattinen toimitus, joka onnistuu satunnaisesti tai sitten ei.

Katlan agilityt tosin lensivät nyt määrittelemättömäksi ajaksi tauolle, kuten muutkin treenit, lenkkeily ja ylipäänsä kaikki, johon liittyy etutassut maahan. Keskiviikon treeneissä tehtiin välistävetosarjaa ja Kattis ilmeisesti laskeutui esteen tukijalan päälle niin, että kiljui ja ontui pahasti. Treenit loppui tietysti siihen ja nyt on menty muutama päivä levossa, tehden vain lyhyitä pissatuskävelyitä hihnassa. Selvä ontuminen loppui parissa päivässä, mutta pelataan nyt varman päälle ja lomaillaan vielä tovi. Jos oireet ei kokonaan katoa, tarvitaan jatkotutkimuksia, mutta nyt kaikki peukut, kannuskynnet ja muut ulokkeet (no ei ne!) ristiin että vaiva menee levolla ohi ja kyse on vain pienestä venähdyksestä eikä vakavammasta. Kauhukuvana mielessä pyörii jännevammat. Moroporolla keulii kyllä tässä kohtaa jo aika pahasti ja kohta ei tarvitsekaan huolehtia rasittaako se etujalkojaan, koska se liikkuu takatassuilla hyppien ja ilmassa lennellen.

Fauna mököttää, koska on pakkasta ja lunta, mutta innostuu agilityhallilla sekopäiseen riekkumiseen. Ilmeisesti meidän diagnoosi Froliceista oli oikea, sillä nyt se on palannut kokonaan entiseen ruokavalioonsa (pl. Frolicit, siis) ja on pysynyt oireettomana. Ontumistakaan ei ole ollut. Onhan se laama ja vihaa lenkkeilyä, mutta epäilen että syy löytyy katsomalla lämpömittaria.

Kaksulotteiset ja porokoira on käyneet pari kertaa pakkaspäivien iloksi Hyvinkään koirauimalassa pulikoimassa. Fauna vihaa, Katla ui kun käsketään ja alkujärkytyksen jälkeen Flora on alkanut harkitsemaan, että uimakoulussa saattaisi oikeastaan olla ihan kivaakin. Se tarvitsisi vähän motivoivampaa seuraa kuin Kärttyämmät.

Salka on armahdettu uimaretkistä ja viettää seurakoirasessen arkea. Hämmentävää kyllä, se on pari kertaa päässyt agitreenien lopuksi radalle ja sehän jopa juoksee ja tulee ohjaukseen mukaan, tekee puomin, A:n, kepit ja putket, hyppyjä jne. Aikoinaan kun yritin sen kanssa treenata, olisi ollut ihme saada se menemään kolme estettä tai edes katsomaan A:ta päin. Kummallinen eläin. Ensi viikolla meillä on 10 vuotta yhteistä elämää takana, enkä vieläkään ymmärrä Pienen Ruskean sisäisen maailman liikkeitä.