Kattis kävi agirodussa porokoirajoukkueessa rilluttelemassa. Oli kuumaa ja aurinkoista, mutta hauskaa!

Hylkyhän siitä tuli

Katla on tänä kesänä vihdoin oppinut uimaan myös luonnonvesissä ihan kunnolla, eikä vain kastautumaan pikaisesti käskystä. Hyvinkään koirauimalassahan tätä taitoa on opeteltu, ja siellä uiminen sujuikin jo viime talvena varsin mallikkaasti. Kuumaan agirotupäivään toi viilennystä kävelyretki läheiseen venerantaan.

Katlalla ottaa lentävän lähdön kepin perään

Treenailtu ollaan jonkun verran agilityä ja hakua, mutta vähän on ollut lomailun meininkiä koirien kesässä. Kavereita on tavattu ja hengailtu niiden kanssa.

Koirakuiskaaja-Petra ja iloinen irtokoiralauma

Salka ja Kattis nujuaa Siuntiossa

Salkaa alkaa aina välillä höpsöttämään ja se haluaisi leikkiä Katlan kanssa. Katlaa kuitenkin vähän kauhistuttaa tiukkapiopisen tädin ennalta-arvaamattomat mielialanvaihtelut, joten se lähinnä tyytyy purulelun osaan ja antaa Salkan möyriä ja läpsiä tassuilla, ja heiluttelee nöyränä häntäänsä korvat lintassa.

Mulla on pientä koirankoulutuksellista ahdistusta ilmassa, kun en oikein tiedä miten etenisin ja mihin lajeihin panostaisin. Pelastuskoirahommat tuntuu olevan jonkinlaisessa umpikujassa. Kymmenen vuoden aktiiviharrastamisen jälkeen käy väkisinkin mielessä, että olisikohan aika pitää taukoa hakuharrastuksesta ja keskittyä jonkun aikaa vaikka kivoihin kisalajeihin kuten tokoon ja agilityyn, jotka voi olla ihan vain huvin kannalta, ilman sen suurempaa vastuuta? Pelastuskoiratoiminta on kuitenkin toisen ihmisen auttamista, ei vain koiraharrastamista. Oma osaaminen, onnistuminen ja omien/koiran puutteiden tiedostaminen voi olla jollekin elämän ja kuoleman kysymys, ihan kirjaimellisesti. Mitäs jos me vähän aikaa ihan vaan oltaisiin koiria ja tavan koiranomistajia, ja jätettäisiin nää "hiljaiset sankariteot" muille, uudemmille, innokkaammille ja osaavammille?

Toisaalta tuntuu hölmöltä lopettaa nyt, kun käsissä on kukakuinkin "valmiiksi" koulutettu, taitava ja osaava koira. Milloin koiraharrastamisesta tulee liian suuri velvollisuus, ja mistä tietää että se ei enää ole pelkästään kivaa?

Sisko ja sen veli

Kesään kuuluu myös perinteinen kesäretki Torpalle tapaamaan Katlan veljeä Kaikua ja porokoira-Arwoa. Kivaa oli taas, mutta myös hieman haikeaa. Edellisestä vierailusta lauma oli pienentynyt kahdella, kun sekä partacollie-Heimo että Taikunen on lähtenyt pilvilampaita ja revontulia paimentamaan. Ja meidän pienet sisaruksetkin täyttää ihan kohta jo neljä vuotta! Mihin ne hassut pennut on kadonneet?