Kävin Heklan kanssa Suomenlinnassa syömässä ystäväni luona. Menomatkalla lautalla Hekla sai turistilta mansikan ja söi sen tietysti, turistien suureksi hämmästykseksi. Minulla oli ylimääräistä aikaa joten kävelin kahville Valimoon. Istuin pöytään juomaan capucchinoani ja lukemaan kirjaa. Yhtäkkiä huomasin, että Hekla on onnistunut kiipeämään pöydälle istumaan ilman että olin huomannut mitään, tuijotti kirjaani olkani yli ja lipaisi kahvikupistani aina välillä. Kukaan ei sanonut mitään, vaikka näky oli varmasti eriskummallinen.

Heksun mielestä hauskinta Suokissa oli hanhiperheet poikasineen. Tapasimme lapinkoira-Allin ja samalla opin, että Suokissa on myös pieni koirapuisto. Koiria ei kuitenkaan leikityttänyt.

Tädit olivat kotona

Hekla on käynyt pari kertaa tutkailemassa lampaita, mutta joko juoksu sekoittaa sen pään tai sitten se on kyllästynyt leikkimään lammaskoiraa. Meillä oli kyllä melkoinen juoksuaika kun koirista kolme oli tärpeillään samaa aikaa. Katlaa ei ikinä ole juoksuajat haitanneet harrastuksissa, mutta näköjään sen tytär on eri maata. Tiedänpähän jatkossa. Kesäkuussa Hekla pääsi tutustumaan myös nautapaimennukseen. Se kiinnosti juoksuista huolimatta enemmän kuin lampaat.

Katlakin pääsi kerran lampaille. Sen mielestä villatukot olisi voinut antaa olla ihan omissa oloissaan, mutta kuuliaisena koirana kipitteli mun ja lampaiden perässä ja vaihtoi puolta käskystä, joten lampaat eivät huomanneet, että ne olisivat halutessaan voineet poistua paikalta.

Paimenkoiraa kyllästyttää

Paimennustreenien jälkeen päätimme käydä katsastamassa Somerolla sijaitsevan Iso-Valkeen kiertävän luontopolun. Reitin pituus on vain noin kolme kilometriä ja maasto on pääosin helppokulkuista. Eksyä ei voi, koska polku kiertää järven rantaa koko matkan, yhden yksityisen kesämökin kiertämistä lukuunottamatta. Siinä kohtaa me kyllä eksyimme ja kuljimme vahingossa pihan poikki, koska reitillä ei ollut mitään merkintöjä, meillä ei ollut karttaa ja polku jatkui uskottavasti suoraan saunarantaan ja siitä eteenpäin takaisin luontopolulle. Onneksi mökillä ei ollut ketään paikalla.

Pysähdyimme reitin puolivälissä olevalle laavulle syömään eväitä ja koirat pääsivät hetkeksi irti hihnoista. Heksu katosi, mutta löytyi hetken ihmettelyn jälkeen laavun katolta tarkkailemasta maisemia.

Iso-Valkee on kirkasvetinen ja matalarantainen järvi, jossa viihtyi vesilinnut, kahlaajat ja laitesukeltajat. Viimeksimainitut rantautuivat juuri kun palasimme autolle. Koiria ei tuntunut hätkäyttävän järvestä nousevat sammakkomiehet yhtään. Edes happilaitteiden pihinä ei kiinnostanut niitä.

Iso-Valkeella oli myös pieni hiekkaranta, jolla oli tulentekopaikkakin. Sopisi retkikohteeksi myös lapsiperheille. Uimaan ei menty, koska sää oli kylmähkö ja sade teki tuloaan. Uimarannalta ei ollut kuin lyhyt pyrähdys parkkipaikalle.

Juhannuksena päätimme juhlistaa leikatun ranteen ekaa röntgenkontrollia lähtemällä Helvetinjärvelle päiväretkelle. Sanoihan lääkäri, että käsi on luutumassa ihan mukavasti ja voin varovasti alkaa tekemään sillä hyvin kevyitä juttuja, kunhan pidän lastan paikoillaan tukemassa. Kirurgi lisäsi vielä perään, että ei kuitenkaan vielä kannata juoksennella niiden koiriesi kanssa. Jätin kertomatta, että olin edellisenä iltana agilityepiksissä ja juoksin viisi rataa. Helvetinjärvellä seuraamme liittyi Tiina ja lapinkoira Kuru (Liehkun Korvenkaiku), joka on Salkan 3/4-veli. Niillä on sama isä ja niiden emät ovat puolisisaruksia.

Sisko ja sen melkein-veli

Kolmen ihmisen ja kuuden koiran voimin vietimme mukavat 7 tuntia kävellen hissukseen Haukanhiedalta Helvetinkolulle ja takaisin, syöden hyviä eväitä ja uittaen porokoiria (vapaaehtoisesti) ja muita koiria (pakolla).

Otimme Helvetinkolun varsinaisen maamerkin eli kurun alapäässä turistikuvia, kuten asiaan kuuluu. Kaunis sää ja juhannus olivat houkutelleet sankoin joukoin ihmisiä retkeilemään. Kolun päädyssä poluilla oli jopa tungosta ja Haukanhiedalla oli useita telttailijoita. Tänne pitäisi palata joskus syksyllä kun on rauhallisempaa.

Retken jälkeen jatkoimme Virroille, jossa vietimme viikonlopun Tiinan perheen mökillä tehden ei juuri mitään. Sunnuntaina ennen paluumatkaa kävimme tutustumassa Virtain nähtävyyksiin eli perinnekylään ja Herraskosken kanavaan, jonka luota löytyi herkullisia muurikkalettuja myyvä kioski. Söin lettuni salmiakkipehmiksen ja mansikkahillon kanssa, joka herätti kiskanpitäjässä hämmästystä.

Herraskosken kanava ja taustalla Virtain perinnekylä

Kesäkuun lopussa vietimme yhden kivan päivän käyden raunioradalla Kymestä tulleiden porokoirakavereiden kera. Koirat saivat humputella, ihmisillä oli mukavaa ja tietenkin syötiin taas hyvät eväät. Olihan se jo toinen kerta raunioradalla tänä vuonna!