Meillä käy kahdenlaisia vieraita. Todella eläinrakkaita ja sellaisia, jotka käyvät vain kerran.

Parhaillaan meillä kyläilee parin viikon ajan vanha ystävä, joka on viettänyt aikaa ulkomailla ja kaipasi väliaikaista majoitusta ollessaan Suomessa käymässä. Toivotin tervetulleeksi ja varoitin, että vierashuone toimii myös varastona ja meidän eläimet on aika läheisriippuvaisia. Ja niitä on paljon.

 

Parhaiten sen huomaakin, kun kotona on joku muukin kuin me. Itse olen niin tottunut joka paikassa lojuviin kissoihin ja koiriin ja niiden pieniin omituisuuksiin, että huomaan ne vasta kun joudun selittämään jollekin muulle, mikä on normaalia ja sallittua ja mikä ei. Minusta keskellä keittiön pöytää aurinkoa ottava kissa on söpöä, jonkun muun mielestä se voisi olla aika epähygieenistä. Sohvalla syliin tunkeva ja kättä hampaillaan natusteleva koira on minun mielestäni vain hellyydenkipeä ja huvittava, koiria ymmärtämättömälle tämä hellyydenosoitus saattaisi tuntua pelottavalta. Eläimet osallistuvat meidän elämäämme hyvin kokonaisvaltaisesti: ne nukkuvat sängyssä, kerjäävät (tai varastelevat) keittiössä minkä kerkiävät, tunkevat mukaan suihkuun, kulkevat perässä kysellen mitä nyt tehtäis tai makoilevat pitkin lattioita niin, että niihin on jatkuvasti vaarassa kompastua. Etenkin koirien olemassaolo myös rytmittää elämää, koska koirat pitää viedä säännöllisesti ulos ja normaaliin lähtörutiiniin melkein minne tahansa kuuluukin aina myös koirien käyttäminen vähintään korttelin ympäri. Nyt lähdetään tarkoittaakin siis oikeastaan, että vartin päästä lähdetään.

Hups oho varas hyökkäsi!

Suurella osalla ystävistäni onkin myös omia lemmikkejä. Aika usein ne kavereidenkin koirat tulevat siis mukana kylään, jolloin keittiössä voi hyvin tungeksia seitsemän tai kahdeksan keskikokoista koiraa osallistumassa lettukesteihin. Siihen kun lisätään kuuma puuma eli juoksuaikainen Fauna, joka flirttailee täysin estottomasti ja varsin kiihkeästi sekä porokoiranartuille että kastroidulle bordercollieurokselle, on täydellinen härdelli jotakuinkin valmis. Tokihan ne lettukestit pidettiin juuri ennen keskiyötä, kun tulimme treeneistä ja metsästä juoksuttamasta koiria. Sekin on hullun koiranaisen elämässä ihan normaalia.

Eilen illalla katsoin vieraani kansas Hatchikoa digiboksilta. Tiedättehän, aivoton nyyhkyelokuva uskollisesta koirasta. Vieraani oli hautautunut kasan alle, joka muodostui parista kissasta ja muutamasta koirasta. Jossain vaiheessa hän totesi, että nyt alkaa olla aika hyvä. Tervetuloa meille hakemaan kokonaisvaltaista eläinterapiaa!

P.S. On toki myös kolmas kategoria sinnikkäitä vierailijoita: lähisuku. Tällä tarkoitan lähinnä ehkä vanhempiani, jotka eivät alunperin olleet koiraihmisiä millään muotoa, mutta ihan kiitettävästi ovat mukautuneet sekä minun että veljeni perheen koiralliseen elämään.