Porokoiranpennuille tapahtuu jotain kummallista kun ne täyttävät kuusi viikkoa. Siihen asti ne on suloisia, söpöjä, herttaisia ja ihania, mutta kun kuusi viikkoa napsahtaa mittariin, helvetin portit aukeaa ja porokoiralapsiin menee riivaaja. Aika pian paatunutkin kasvattaja (saatika tällainen yli-innokas aloittelija) muistaa taas, miksi kukaan ei halua pitää laumaa näitä kotonaan enempää kuin sen kahdeksan viikkoa. Tai ehkä seitsemän. Oikeastaan kuusi ja puoli olisi aika hyvä.

Vielä toissapäivänä pennut nukkuivat kiltisti koko yön melkein aamukymmeneen, enintään vähän vinkuivat jossain vaiheessa ja menivät sitten takaisin omiin puuhiinsa. Eilen aamulla ne täyttivät kuusi viikkoa ja murtautuivat ulos aitauksestaan aiheuttamaan tuhoa ja hävitystä. Heräsin vinttikoiran kauhunhuutoihin, kun se sinkoili ympäri asuntoa yrittäen irrottautua kintereissään roikkuvista porokoiranpennuista. Pelastin vinttikoiran makkarin portin taakse ja nakkasin pienet perkeleet pihalle jäähdyttelemään. Sen jälkeen käytikin tunnin verran siivoten viidessä minuutissa aiheutettuja tuhoja.

Myöhemmin päivällä kävin Snapsin kanssa ensimmäisen erän ilmeisesti pitkälliseksi muodostuvasta väsytystaistelusta huutamalla et saa mitään. Snapsi olisi halunnut ulos pentuaitauksesta, jonne sen pihalta kannoin puolinukkuvana ja velttona. Minun mielestäni sen olisi kuulunut jatkaa uniaan. Snapsi huusi korviavihlovasti suoraa huutoa kaksi tuntia ja kolmetoista minuuttia, joiden aikana ehdin imuroida, luututa lattiat, siivota vessan ja keittiön, pestä pyykkiä, tyhjentää tiskikoneen ja ajatellen viisikymmentäkahdeksan kertaa miten pyydän anteeksi naapureilta tätä jumalatonta mekkalaa (epäilen, että punaviinipullo on tarpeen) (myös niille naapureille). Lopulta pentu hiljeni ja pääsin avaamaan pentuaitauksen portin sille, jolloin se kääntyi kannoillaan ja marssi aitauksen viimeiseen takanurkkaan ja tipahti nukkumaan todellakin kaikkensa antaneena.

Snapsi-Jenni 1-1 [tasapeli]

Päivän mittaan pentuaitaus tilkittiin niin, että tänäaamuna ei pako vapauteen enää onnistunut, joten termiitit päättivät aloittaa korvavihlovan huudon klo 4:38 joka ei loppunut ruokatarjoilulla, uhkailulla tai sitkeällä huomioimattomuudella. 5:30 soi herätyskello ja oli pakko nousta ylös. Lisäsin mielessäni ostoslistaan toisen punaviinipullon naapureille. Harhautin pennut ovelalla "katsokaa mikä tuolla on" -tempulla, jotta ne hiljeni hetkeksi, ja päästin ne sitten ulos aitauksesta hillumaan.

Snapsi-Jenni 1-2 [oveluus voitti sitkeyden]

Aamun saldona oli yksi riekaleiksi tuhottu sukka (suoraan mun jalasta), kadonnut kakka (löytyi sillä toisella jalalla), veriroiskeita (kulmahammas vs. kynnenreuna) ja koska ihan minkä tahansa tekeminen on hidasta, jos joutuu samalla yhdellä kädellä irroittelemaan pentua jalastaan ja toisella luuttuamaan pissaa lattialta, olin auttamatta myöhässä vaikka vielä viime viikolla aamulähtöön riitti 45 minuuttia aivan ruhtinaallisesti. Loppupeleissä jouduin tekemään valintaa pesenkö hampaat vai etsinkö ehjän sukan raadellun tilalle ennen kuin luikin karkuun ja kaahaan töihin. Valitsin uuden sukan etsimisen, mutta siihenkin pennut ehtivät tehdä kantapäänkokoisen reiän ennenkuin selvisin ulos ovesta.

Että ajattelit ryhtyä kasvattamaan porokoiria? Oletko nyt ihan, ihan, ihan varma?

(Anteeksi naapurit. Kaksi viikkoa vielä.)