Ensi viikonloppu on viimeinen lähikoulutuskerta SPeKL:n tunnistusjälkikouluttajakoulutuksen pilottiryhmälle. Viime syksynä aloitettiin, osa jollain pohjatiedoilla ja -taidoilla, osa nollasta. Kurssilaiset ovat vetäneet omia koulutusryhmiään pitkin Suomea kaiken talvea. Nyt olisi aika tehdä yhteenvetoa kokemuksista ja miettiä miten tästä jatketaan eteenpäin. Yhtään valmista tunnistusjälkikoiraa ja kouluttajaa ei tässä aikataulussa varmasti tehty. Lähtötilanteeseen verrattuna on kuitenkin opittu matkan varrella yhtä jos toista ja ideoita koulutuksen kehittämiseksi ja jatkamiseksi toivottavasti on paljon.

Edellisestä kurssiviikonlopusta bloggasin jo maaliskuussa. Kerta oli mielestäni vähän liikaa aiempien viikonloppujen paikkailua ja saman toistamista. Olisin kaivanut etenkin itselleni, mutta myös ryhmäläisiäni ajatellen, opastusta jo seuraavaan askeleeseen siirtymisestä. Ei siksi, että meidän koirat olisivat kaikki valmiita siihen, vaan jotta itse ehtisin riittävän kauan pureskella asiaa ja muokata sitä sellaiseen muotoon, jonka minä ymmärrän ja osaan selittää ymmärrettävästi eteenpäin. Onneksi tuli kevät, virallisen pelastuskoiratreenikauden aloitus, kaikki muu kiire ja säätö ja Elämä ja treenaaminen on jäänyt muutenkin tosi vähiin. Tällä hetkellä ryhmätreenit on olleet aika nollissa kun yhteistä aikaa ei tunnu löytyvän. Kesäksi tunnistusjälkiryhmä saakin jäädä enemmän pienryhmätreenaamisen ja oman aktiivisuuden varaan ja jatkamme taas syksyllä aktiivisemmin ohjattua treenaamista (olettaen, että saan kesän aikana jotenkin koulutettua itseäni riittävästi eteenpäin - saa kutsua kyläilemään ympäri Suomea, jos juuri sinulla on aktiivinen tunnistusjälkitreeniporukka, joka haluaa esitellä tekemisiään).

Onneksi koirat eivät unohda kerran oppimaansa. Muutaman viikon tauonkin jälkeen Hekla jäljesti asfaltilla ihan yhtä hyvin kuin ennenkin. Kattis on tehnyt nyt keväällä enemmän ihan maastojälkiä, vaikka ei niitäkään kuin muutaman. Haluaisin saada sen vihdoin jälkikokeeseen, mutta koepaikat on tiukassa etenkin vuorotyöläisen aikataululla, kun työt menee aina päällekkäin kokeiden kanssa.

Työmaata riittää vielä ennenkuin meillä on valmiita tunnistusjälkikoiria

Kuvituskuva. Kuvan henkilö ja koiranpentu liittyvät vahvasti aihepiiriin.

Toivon, että tulevan viikonlopun jälkeen mulla on vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiin:

Miten tunnistusjälkikouluttajakoulutus jatkuu tästä eteenpäin?
Omalta osaltani vastasin meille annettuun etätehtävään aiheesta jo huhtikuulla. Näin kalliina ja ihmisten resursseja vievänä koulutusta ei varmastikaan voida jatkaa, niin hienoa kuin tämä talvi onkin ollut! Uskoisin, että pari kertaa vuodessa järjestettävä, omakustanteinen viikonloppukoulutus kuitenkin olisi ihan mahdollinen. Toivon kovasti, että tähän päädytään ja kaikki mitä nyt olemme oppineet pääsee jatkamaan kasvamista ja tunnistusetsintäkoirien kouluttaminen Suomessa etenee kohti sitä todellista tavoitetta: viranomaisten apuna kadonneen henkilön etsinnässä käytettävä sertifioitu ja tietyt kokeet läpäissyt tunnistusetsintäkoira.

Millainen koejärjestelmä tukee tavoitetta?
Koejärjestelmästä on puhuttu ja tehty ryhmätöitä ja keskustelu ja ehkä vähän riideltykin koulutuksen aikana. SPeKL:n muun koejärjestelmän rinnalla luontevaa olisi kaksi- tai kolmeportainen koejärjestelmä, jossa mitataan koiran soveltuvuus, perusosaaminen ja hälytysvalmiuteen riittävä loppukoetaso. Toki koiran tulisi läpäistä myös muut kriteerit hälytyskoiralle, eli sillä olisi oltava voimassaoleva hakuloppukoe ja ehkä myös normaali jälkikoe sekä suoritettuna Virta (viranomaistarkastus), olettaen että koira ei ole niin vanhaa polvea, että se on nostettu hälytyslistalle ennen Virta-vaatimuksia.

Itse jättäisin soveltuvuuskokeen kokonaan pois ja lähtisin kehittämään ajatusta peruskoe ja loppukoe pohjalta. Peruskoe mittaisi, että koira osaa ottaa lähtöhajun käyttöesineestä ja nostaa sen perusteella kohdehenkilön jäljen pieneltä alueelta, jossa on joitain häiriöhajuja ja harhajälkiä. Jäljennosto ja jälki voi olla millä tahansa alustalla asfaltista metsämaastoon ja jälki kulkee ainakin kolmella eri alustalla (esim. hiekka - nurmi - asfaltti tai kivetys - metsämaasto - sänkipelto). Lyhyen (muutamia satoja metrejä) jäljestämisen jälkeen löytyy esine, jonka koira merkkaa ja koe päättyy tähän. Siinähän se on pähkinänkuoressa, tunnistusjälkikoiran perusosaaminen: hajunotto, hajuerottelu, jäljennosto, jäljen ajaminen, esineen ilmaisu.

Loppukoe voisi olla melko samalla kaavalla, mutta jäljennostoalue suurempi ja alueella olisi enemmän häiriöitä, jälki kulkee taajamassa erilaisilla alustoilla ja jäljellä olisi pituutta. Kokeen tulisi olla sen verran vaativa, että se osoittaa koirakon pystyvän toimimaan todellisessa etsintätilanteessa kohtuullisella varmuudella. Loppukokeessa jäljennostoalueita voisi olla useampikin, joista osa on tyhjiä (ei kohdehenkilön jälkeä) ja yksi "kuuma" eli sieltä lähtee ajettava jälki. Koiranohjaaja ei tiedä mistä jälki lähtee, se voi olla mikä tahansa, myös ensimmäinen nostoalue, tai vasta kolmas. Tästä varmasti herää kysymys onko koe tasapuolinen kaikille, jos jollain koiralla jälki nousee jo ekasta nostoalueesta ja toisella ohjaaja joutuu luottamaan koiran tyhjään merkkaukseen ja vaihtamaan nostoaluetta ja työskentelyaikakin pitenee [ja kaikkea yleistä volinaa tähän]. Kuitenkin SPeKL:n koejärjestelmä edellyttää, että koirakko uusii koesuorituksensa vähintään kahden vuoden välein. Useimmat hälytysryhmät taitavat suositella omille koirilleen vuosittaisia kokeita. Arpaonni tuskin osuu ikinä kenenkään kohdalle niin, että aina olisi kuuma jälki heti ensimmäisessä ruudussa, joten eiköhän epätasa-arviosuus tässä suhteessa tasaantuisi vuosien varrella koekäyntejen myötä.

Tai sitten joku ihan muu systeemi kokonaisuudessaan. Ei minulla ole vastauksia, minulla on vain kysymyksiä ja ajatuksia.

Mikä on hälytyskelpoisen tunnistusjälkikoiran vähimmäissuoritus?
Meidän treeniryhmän koirat jäljestävät tällä hetkellä asfaltilla, rauhallisessa taajamassa, noin 50-250m jälkiä, koirasta riippuen. Ne osaavat kaikki nostaa lähtöhajun perusteella oikean jäljen parista vaihtoehdosta ja merkata jäljellä olevia esineitä - osa paremmin, osa huonommin. Kattis kaikkein kokeneimpana jälkikoirana on edistynyt nopeiten, lisäksi olen halunnut vähän testailla miten suuria harppauksia koulutuksessa voi ottaa kun koira tajuaa perusteet. Omalla koiralla se on ollut turvallista tehdä, koska pilaan enintään silloin oman koirani enkä kenenkään muun. Lisäksi tunnen koirani ja tiedän, että se on sinnikäs, taistelutahtoinen ja nauttii vaikeistakin tehtävistä. Sen motivaatio yrittää ei sammu, vaikka olisi vaikeuksia. Sitä siis tuskin saa rikottua, vaikka harjoitus osoittautuisi liian hankalaksi. Katlalle on tehty pari vähän pidempää jälkeä taajamaan, n. 500m ja 800m, kävelyteitä ja juna-aseman laitureita pitkin. Toki rauhalliseen ilta-aikaan ja itsekin tiesin aika tarkasti mistä jälki kulki. Jäljenajo sujui hyvin, harjoitusmäärään nähden jopa yllättävän hyvin. En tällä osaamistasolla vielä lähtisi retostelemaan ja väittämään, että minulla on toimiva tunnistusjälkikoira. Se vaatii vielä paljon tekemistä, vieraiden ihmisten tekemiä jälkiä, uusia ympäristöjä, jäljennostomatkan pidentämistä, eri vuorokaudenaikoja, säätiloja, häiriöitä... Kun näitä miettii vähänkään tarkemmin, tuntuu että haluttu lopputulos on vielä valovuoden päässä. Onko tunnistusjälkikoiran kouluttaminen oikeasti niin vaativaa ja vaikeaa? Vai vaadinko minä vain itseltäni ja koiraltani liikaa? Mikä on riittävä osaamisen taso - tavoittelenko mielessäni täydellisyyttä silloinkin, kun "ihan hyväkin" olisi riittävästi?

Millaisessa ympäristössä tunnistusjälkikoiran pitää voida jäljestää? Mikä on sitten "täydellisyys" eli äärimmäisen hyvän koirakon osaamistaso?

Miten pitkiä jälkiä koirakon pitää pystyä ajamaan?

Miten vanhoja jälkiä koirakon pitää pystyä ajamaan?

Mikä on hyväksyttävä onnistumisen ja epäonnistumisen suhde (harjoituksissa, tosietsinnöissä)?

Etenkin viimeinen kysymys on pelastuskoiratoiminnassa aina vaikea. Tämä on harrastus, joka tähtää ihmishengen pelastamiseen. Onko siinä varaa epäonnistua? Kuitenkin tämä on vain harrastus, meidän työvälineemme on vain eläin, ja jokainen koirakko epäonnistuu joskus. Äkkiseltään tuntuisi, että tunnistusjälkitehtävässä oleva koirakko on suuremman haasteen (ja suuremman epäonnistumisen todennäköisyyden) edessä kuin maastoaluetta hakukoiran kanssa tarkistava. Ehkä tämä on vain minun ajatusmaailmani, koska henkilöhaku on minulle tutumpi laji, tunnen paremmin sen mahdollisuudet ja ongelmat, ja osaan paremmin hahmottaa mihin koirakko metsässä pystyy kuin mihin koirakko pystyy jäljestäessään eiralaismummoa Stockan kellon alla.

Viimeisimmän kurssi-infon mukana tuli myös kysymyksiä. Aluksi ajattelin vastata niihin suoraan sähköpostilla, kuten olen tehnyt aiempienkin kurssitöiden suhteen, mutta oikestaan nämä kysymykset sopivat ihan hyvin blogiinkin. Vähän lyhentelin ja muokkasin kysymyksiä blogipostaukseen sopivammaksi.

"Toivomme teidän pohtivan kulunutta vajaata yhdeksää kuukautta. Kaikki ja kaiken sisältöiset kommentit tästä kurssista sen julkistamisesta tulevaan päätökseen asti ovat tervetulleita. Kertokaa kokemuksianne ja parannusehdotuksia kaikista osa-alueista, joilta niitä mieleenne tulee."

Lähdin aika avoimin mielin mukaan koulutukseen. Tiesin suunnilleen, mitä tunnistusjäljestäminen on ja olin lukenut netistä jonkun verran teoriaa hajuerottelun opettamisesta. Näin olemattomalla lähtötasolla oli helppo lähteä kokeilemaan kaikkea kurssilla opetettua, kun ei ollut vielä omaa, vahvaa kantaa siitä miten asiat pitäisi tehdä oikein. Tulevaisuudessa tämä varmasti osaltani muuttuu. Kokonaisuutena kurssi on ollut erittäin hyvä. Voin vain kuvitella miten suuri työmäärä kaiken tämän järjestämiseen on mennyt. Iso kiitos kurssin vetäjille ja työmyyrille! Ette uskokaan, miten kiitollisina olemme tämän opin ottaneet vastaan. Tai minä ainakin.

Omat suuret tavoitteeni kurssin suhteen oli saada käsitys siitä, mitä tunnistusjälkikoirakon tulee osata. Tämä tavoite on vielä vähän hämärä, mutta ehkä seuraava viikonloppu paikkaa reiät. Toinen tavoite oli oppia kouluttamaan koirakoita jonkinlaiselle auttavalle perustasolle, sellaiselle josta koirakko itsekin osaa jatkaa eteenpäin ja koiranohjaajalla on riittävä ymmärrys lajin vaatimuksista ja perusasioiden osaaminen. Tähän tavoitteeseen kurssi on tukenut hyvin.

Tämä ensimmäinen pilottiryhmä oli kaikille, myös kurssin järjestäjille, vielä opettelua. Mahdollista seuraavaa koulutuserää varten toivoisin, että kurssin rakennetta selkiytettäisiin ja tavoitteet, niin kurssin lopputavoite kuin eri välitavoitteet ja niiden ajallinen suorittaminen, tuotaisiin vielä paremmin esille. Korostaisin ajatusta, että lähiviikonloput kouluttavat kouluttajaopiskelijoita teoriassa, mutta opitun siirtäminen käytäntöön tapahtuu hitaammin, koulutusryhmän oppimisen tahdissa. Varmasti tälläkin kurssilla koulutttavien lähtötason kirjavuus oli iso haaste. En kuitenkaan usko, että se on asia jota voidaan tai edes kannattaa muuttaa tulevaisuudessakaan.

Jos nämä kuluneet yhdeksän kuukautta ovat olleet tunnistusjälkikouluttajakoulutuksen perusopinnot, on seuraavana tarpeen jatko-opinnot, jotta tähän asti ponnisteltu koulutus ei mene hukkaan. Tämän koulutuksen perusteella ei vielä olla valmiita, ei ehkä edes puolimatkassa.

Kurssin kouluttajat ja ryhmänvetäjät olivat erinomaisia. Ulkopuoliset asiantuntijat Ilkka Hormila ja Lennart Wetterholm toivat laajaa osaamistaan ymmärrettävästi saataville. (Lisäksi opimme paljon ruotsia ja että suomalaiset tullimiehet eivät osaa nauraa.) Kurssin järjestelyt toimivat, majoitustilat ja harjoitusmaastot olivat hyvät, ruokahuolto oli moitteetonta ja kerrankin kahvia sai riittävän usein ja anelematta.

Kiitos.

Kahvi (ja suklaa), tuo koiraharrastajan elämäneliksiiri

"Oma arvioni oman tietotaidon muutoksesta tämän kurssin seurauksena tunnistusjäljen/-etsinnän saralla."

Lähtötasoni oli käytännön osalta nolla ja teorian osalta heikko perusymmärrys. Tällä hetkellä koen oman osaamistasoni olevan hyvä keskitaso, jos vertaan sitä käsitykseeni muista suomalaisista lajin harrastajista.

Osaan kouluttaa koiralle hajuerottelun kahdella eri tavalla (purkkiradan kautta ja suoraan jäljelle). Osaan opettaa useimmat koirat kiinnostumaan jäljestämisestä, koirakolle sopivalla tavalla (sosiaalisen palkan kautta, esine-etsinnän kautta, makupalajäljen kautta, maalimieslähtöisesti). Ymmärrän maastojäljen ja kovan pinnan jäljen olennaisimmat erot ja yhtäläisyydet auttavasti. Olen oppinut lukemaan koiria paremmin jäljestystehtävissä. Olen hämmästynyt (ja oppinut) miten paljon hyvinkin pieni esine haisee ja miten haju leviää erilaisissa ympäristöissä ja vaikuttaa koiran käyttäytymiseen.

Kurssi ja oman koulutusryhmän vetäminen on saanut minut entistä vahvemmin ajattelemaan, että hajuerottelu,  jäljestäminen ja kaikenlainen nenätyöskentely ylipäänsä on koirille todella helppoa. Koirat elävät maailmassa, jossa hajuaistin merkitys on lähinnä verrattavissa ihmisen näköaistin merkitykseen. Koirat "näkevät" jäljet asfaltilla, ne "näkevät" laatikkoon piilotetun klemmarin, ne "näkevät" miten erilaisia kaksi parkkipaikalla kävelevää ihmistä on. Koirien hajumaailmassa aika on verrattavissa ihmisen havaintomaailmassa etäisyyteen tai havainnoitavan kohteen suuruuteen. Koiralle tuore jälki on metrejä leveä kirkkaanvärinen polku. Eilinen jälki on himmeä, muutaman millin levyinen viiva.

Koiraa ei tarvitse opettaa hajuerottelemaan, jäljestämään tai haistamaan. Koira osaa tämän kaiken jo luonnostaan. Vaikeaa on saada koira ymmärtämään mitä me haluamme sen hajuaistillaan tekevän. Ihminen ja koira eivät puhu samaa kieltä eivätkä hahmota maailmaa samalla tavalla. Ihmiselle yksinkertainen ja selkeä on koiralle käsittämätöntä ja päin vastoin. Koirankoulutuksen koko kompastuskivi onkin saada koira ymmärtämään mitä siltä halutaan, saada se kiinnostumaan halutun asian tekemisestä ja toistamisesta, saada sen mielenkiinto pysymään yllä ja saada koiran mielentila muokattua sellaiseksi, että se pystyy suoriutumaan sinnikkyyttä, keskittymistä ja ehkä lievää epämukavuuttakin (stressiä) aiheuttavasta tehtävästä. Vielä vaikeampaa kuin opettaa näitä asioita koiralle on opettaa muita ihmisiä ymmärtämään koiriaan ja kouluttamaan niitä koiran kannalta toimivalla tavalla. Siis "oikein".

"Haluaisimme tietää paikallisten ryhmien tilanteesta kurssin päättyessä.  Lyhyet vastaukset seuraaviin kysymyksiin auttavat saamaan käsitystä koulutuksesta:"

• montako jäsentä ryhmässä oli aloitettaessa ja montako toukokuussa 2015 (esim. 6/4)

Kaikki koulutuksen aloittaneet ovat edelleen mukana ja ilmoittaneet haluavansa jatkaa koulutusta (1+4)

• onko keskusteltu/suunniteltu, miten ryhmä jatkaa?

Ei varsinaista aikataulutettua suunnitelmaa vielä, mutta on keskustelu että harjoittelua jatketaan yhdessä. Kesä tulee olemaan enemmän omatoimista treenaamista, talvikaudella panostetaan taas enemmän tähän lajiin yhdessä.

• miten on edistytty, ts. mitä toukokuussa harjoittelette? Erottelevatko kaikki? Entä jäljestävätkö?

Toukokuu on ollut hiljaisin harjoituskuukausi tähän mennessä. Yhteistreenejä ei ole enää pidetty. Pienryhmät ovat satunnaisesti treenanneet keskenään. Osa treenaa kotona/yksin joitain osa-alueita. Kaikki koirakot osaavat jäljestää jollain tasolla, ilmaista esineitä ja tehdä jonkinlaista hajuerottelua. Edistymistä lähtötasosta on kaikilla koirakoilla. "Valmiita" tunnistusjälkikoiria ei ryhmässä ole.