Sunnuntaina Robin suuntasi taas agiseuran järjestämiin kisoihin talkoilemaan, minä aamulenkille lauman kanssa ja sitten Katla takakonttiin ja hälytysryhmän treeneihin. Hälyryhmä pitää kerran kuukaudessa isomman etsintäharjoituksen, johon osallistuvat hälytyslistalla olevat koirat ohjaajineen ja ne koirat, jotka ovat suorittaneet osan vaadituista kokeista ja joiden ohjaaja on hälytyslistalla kartturina. Muut hälyryhmäläiset toimivat harjoituksessa karttureina. Maalimiehet pyydetään yleensä järkkäreiden tuttavista ja yhdistyksen muista jäsenistä. Treenit jäljittelevät oikeita etsintätilanteita, joskus tosin vähän mielikuvituksella ryyditettyinä. Treenejä on pidetty niin maastossa, taajamassa, vesillä, rakennuksissa,  käytöstä poistetussa vankilassa, maatilalla jne. Mitä nyt järkkärit keksivät ja saavat järjestettyä. Lisäksi hälyryhmäläiset treenaavat yhdessä pari kertaa kuukaudessa "pikkutreeneissä" eli "puolikkaissa", joihin saavat osallistua kaikkien hälyryhmäläisten koirat. Joskus pikkutreenit toki ovat myös koiratonta treeniä ensiavun, viestinnän tai muun ohjaajien koulutuksen tiimoilta. Päälle vielä kokous parin kuukauden välein, hälyryhmän leirit ja muut erityiskoulutukset, sekä tietysti oikeat hälytykset, niin puuhaa riittää kyllä yleensä viikottain hälytysryhmänkin puitteissa. Lisäksi jokainen koiranohjaaja tai sellaiseksi haluava toki kouluttaa koiraansa myös jossain muussa treeniryhmässä ja osallistuu talvikaudella pyöriviin "pitkiin" eli koirakkokohtaisiin pidempiin etsintäharjoituksiin.

Tällä viikolla hälytreenit aloitettiin noin tunnin kestäneellä keskustelutilaisuudella vaikean tilanteen kohtaamisesta ja miten siihen voi valmistautua ja miten tilanne puretaan. Keskustelua oli johdattamassa ulkopuolinen kouluttaja Vapepasta.

Sää suosi, ainakin jos tykkää auringosta ja kesähelteestä

Tämän koulutuksen jälkeen pääsimme etsintätehtävälle. Tällä kertaa harjoitus oli sitä meidän perustyötä eli alue-etsintää taajamametsiköissä. Sain kartturiksi hälyryhmäharjoittelija-Annen. Ensimmäistä aluetta käydessämme ehdimme vielä yhdessä vähän pohtia aamun keskustelun herättämiä ajatuksia. Monesti oma ryhmä onkin se tärkein henkinen tuki meille auttajina. Toki vaitiolovelvollisuus myös sitoo Vapepan tehtävillä käyviä, eli kokemuksista ei saakaan puhua kuin ryhmän sisällä tai tarvittaessa toki sitten Vapepan kautta järjestetyn keskusteluavun (debriiffing) kanssa. Alue ei ollut kovin suuri, mutta sitäkin enemmän sorkkaeläinten jälkiä ja Katlaa kovasti ilahduttaneita kakkoja täynnä. Alueella oli myös kanoja, koira ja lapsia, tosin talon pihapiirissä, joten väistimme tämän lauman tyylikkäästi puskissa hiippaillen. Kuumuus vähän verotti koiran vauhtia, mutta innokkasti se silti työskenteli. Pari kertaa pysähdyimme varjoon juomatauolle.

Tuolta se tulee...

...ja tuonne se menee!

On muuten aika turhaa yrittää kävellessä ottaa kännykällä kuvaa ohi viipottavasta koirasta.

Ekan alueen kuittasimme tyhjäksi ja saimme käskyn palata johtopaikalle. Saimme uuden alueen, johon siirryimme kävellen, sen verran lähellä se oli. Matkalla Kattis reagoi voimakkaasti viereiselle alueelle. Kysyimme alueella olevalta partiolta ovatko he kulkeneet juuri äsken siitä ja selvisikin, että Kattis nosti alueelle menneen ja jo löytyneen "maalimiesperheen" (äiti lapsineen) jäljet. Hyvä Tepu! Siirryimme hieman eteenpäin ja jäimme hetkeksi pohtimaan alueen rajoja tien varteen lähelle olettamaamme alueen kulmaa. Katla oli irti ja se lähti nuuskuttelemaan alueen laitaa ja siitä määrätietoisesti eteenpäin. Kutsuin sen takaisin ja pistotin kerran tuulen alta ajatuksena, että se tarkastaa kulman joka jää muuten ylittämättömän ojan ja kulkureittiimme nähden tuulen väärälle puolelle. Piston jälkeen Teppis palasi jo nostamalleen jäljelle ja lähti sitä seuraamaan. Kuljimme perässä noin 80 metriä kun koira hukkasi jäljen, pysähtyi, tarkisti takajäljen ja lähti hämmentyneenä kiertämään pientä ympyrää nostaakseen jäljen uudestaan. Huvittavaa tässä oli, että kohta jossa jälki katosi oli suoraan peuranmetsästystornin tikkaiden alla! Alin puola oli noin metrin korkeudessa, joten Katla ajoi jälkeä suoraan tikkaiden alle ja tietenkin kadotti sen kohdassa, jossa maalihenkilö oli kiivennyt korkeuksiin. Koska sää oli paahteinen ja jokseenkin tuuleton, maalimiehen haju nousi todennäköisesti suoraan ylöspäin eikä koira siksi saanut ilmavainua suoraan tornin alapuolelle. Vasta kun koira eteni riittävän pitkälle tornin takapuolelle tehdessään laajenevaa ympyrää etsiessään hukkaamaansa jälkeä, se pyörähti ympäri, nosti kuonon ylös ja alkoi tiirailla taivaisiin. Tässä kohtaa olin juuri huudellut maalihenkilölle "Espoon pelastuskoirista päivää!" johon maalimies vastasi juuri samaa aikaa kuin Kattis aloitti ilmaisuhaukun.

On vaikea sanoa ilmaisiko Katla maalimiehen hajusta vai liikkeestä tai ekasta äännähdyksestä. Hälytreeneissä pyrimme toimimaan kuten oikeassa etsintätilanteessa, jonka takia en odottanutkaan että koira varmistaa löydön, kun itse jo näin henkilön. Heitinkin Katlalle saman tien kourallisen makupaloja maahan, jotta se sai palkkansa tehdystä työstä ja saatoimme rauhassa jututttaa löytämäämme henkilöä. Hän esitti maalihenkilöille annetun harjotusohjeen mukaan väsähtänyttä juhlijaa, joka oli kiivennyt torniin ja sammunut nukkumaan humalaansa pois... Toki jos olisimme olleet treenaamassa vain koiraa, olisin odottanut, että koira tekee työn loppuun asti ja ilmaisee, ennenkuin olisin ottanut kontaktia maalihenkilöön. "Oikeassa elämässä" on kuitenkin muistettava, että koira on vain apuväline ja ohjaajan ja kartturin osuus toiminnassa on myös merkityksellistä. Ilmaisu on vain kirsikka kakun päällä, koira on tehnyt työnsä heti kun ihminen on paikallistettu. Normaalikäytännön mukaan ilmoitimme löydön puhelimella etsinnän (harjoituksen) johtoon ja saimme luvat lopettaa leikki tällä kertaa tähän. Maalihenkilö mukanamme palasimme johtopaikalle, jossa esitimme kartalla johdolle missä kävimme ja mitkä oli koiran reaktiot ja mistä löytö tuli. Huolsin karvaisen työvälineenä juottamalla ja paijaamalla ja järjestelemällä sille varjopaikan autoon häkkiin. Sitten odottelimme muut koirakot pois tehtäviltään ja koko porukka piti yhteiden purkutilaisuuden. Kotona olin kolmen maissa, kun aamulla lähdin vähän yhdeksän jälkeen.

Illan ohjelma oli taas koiria pikkulenkille, ruokaa itselle ja kisoista kotiutuneelle miehelle, ja sitten koko köörin kanssa parin tunnin leppoisa iltakävely. Kesän ekat lämpimät päivät tuli vietettyä mukavasti ulkoillen ja sen kyllä huomaa koiraharrastajan "sukkarajoista". Aina on joskus vaelluskengät tai lenkkarit ja urheilusukat jalassa, joten rusketusrajathan toki saadaan ensimmäisenä säären puoliväliin...

P.S. Terassikausi avattiin jo huhtikuun ekoilla lämpimillä, mutta lauantai-iltana aurinko houkutti ja koiraharrastajakin suuntasi taas baanalle. Suuntana tietysti kaupungin aurinkoisin ja koiramyönteisin terassi, jonne kipitimme syömään ja ottamaan yhdet (ihan oikeasti vain yhdet - enemmästä olisi varmaan nukahtanut pöytään). Koirat toki mukana, vaikka ne olivat lauantain treeneistä ja kävelystä niin rennossa tilassa, että ihastuttivat muita asiakkaita nukkumalla pöydän alla. Neljän koiran kanssa kun menee terassille niin kommentit kanssanautiskelijoita on kyllä aina samat: "Onpas sulla monta koiraa!" Ja yleensä perään "Miten ne on noin rauhallisia?"

Baarikärpäsen sijasta terassikoira. Oma makuualusta toki mukana, kipon tarjoaa ravintola.