Kävinpä sitten aamulenkillä. Kaksi tytöistä on tärpeissä, yksi aloittelee juoksujaan. Viimeinen on muuten vaan pöljä.

Ekat 15 metriä mennään niin, että minä kiroan ja kiskon joka suuntaan hulluna vetäviä koiria perässäni, ja räksytän että EI SIIHEN EI SIIHEN. Päästään pois taloyhtiön alueelta, ja kolme hormonihuuruista kiskaisee kuka mihinkin puskaan ja alkavat imppaamaan kusihajuja leuat väpättäen. Merkkaillaan ehkä kahden metrin välein. Kaksi tärppistä jäävät luuppiin kun käyvät kusemassa toistensa merkkien päälle. Sillä välin kun yritän huokutella/käskyttää/repiä noita kahta liikkeelle, juoksuaan aloitteleva astuu villisti sitä muuten vaan pöljää mun selän takana.

Päästään parikyt metriä eteenpäin, vastaan tulee naapuri uroskoiransa kanssa. Alkaa jumalaton möykkä, kun juoksunartut huutaa kaikki kilpaa "IIIIHANA MIES, siis niinku NIIN IHKU, tuu tänne tuu!" Minä raahaan joukkioni puskan puolelle ja yritän saada niitä tukkimaan turpansa, kello kun on jotain seitsemän ja lähimpään asutukseen on matkaa suunnilleen 10 metriä. turhautuneena siitä, että eivät saa mennä raiskaamaan beaglea, kaikki neljä astuvat toisiaan edestä, takaa ja sivulta.

Seuraavaan sataan metriin kuluu aikaa kymmenisen minuuttia, kun matkalla on kohtuullisen monta närettä jotka pitää nuuskia ja siinä ohessa lirutellaan muutama litra kiimakusia jokaikiseen heinätuppoon. Mulla menee hermo, ja käsken porukat ryhmittymään ja lähdetään kipittämään vauhdilla eteenpäin. Mun suusta tulee "ei vedä, ei nuuski, älä siihen, nyt mennään" tasaisena naputuksena, jota hormonihuuruiset nymfomaanit ei takuulla millään tapaa noteeraa, ja raaka voima jää ainoaksi asiaksi jolla pystyn siirtämään laumaa eteenpäin.

Lannistuneena totean, että vastaan tulee naapuri pekingeesiuroksensa kanssa, joka heittäytyy kapealle polulle poikittain makaamaan eikä liiku. Täti seisoo hymyillen narun päässä, eikä myöskään liiku. Tyttöjen silmät kirkastuu ja alkaa taas se aiemmin kuvailtu "IIIIHANA MIES! MULLE MULLE MULLE!"-huuto. Epäilen, että pekingeesi ei selviäisi kolmen nartun joukkoraiskauksesta (ja muuten vaan pöljä varmaan osallistuisi vaikka ei tajuaisikaan mitä on tapahtumassa), joten teen 180 astetta ja yritän raahata laumaa väkisin perässäni poispäin. Pekingeesi löytää jalat, ja jahtaa meitä hysteerisesti räksyttäen ihan hyvän tovin, vaikka yritän huutaa metelin yli että "Näillä on JUOKSUT, älä päästä sitä tänne!". Lopulta kyllästyn ja pakotan narttulauman ojan yli puskan puolelle, jossa ne kaikki liimautuvat välittömästi kiinni johonkin hekumallisenhajuiseen ruohonkorteen ja ryhtyvät taas astumaan toisiaan. Tunnen pientä vahingoniloa, kun pekingeesi on korviaan myöten mutaojassa ja täti yrittää vapisevalla äänellä houkutella koiraansa takaisin polulle. Kunhan saan toisiaan astuvat koirat irroteltua toisistaan (ja ruohonkorresta), lampsin pusikon kautta takaisin polulle ja kipitän karkuun.

Totean, että 200 metriä ja 30 minuuttia riittää HYVIN aamukävelyksi, ja roijaan laumani takaisin kotiin. Villiintynyt narttulauma ryntää suoraan olohuoneeseen astumaan toisiaan edesta, takaa, sivulta, samaa aikaa ja vuoronperään.

En halua tietää, mitä meidän naapurit kuvittelee että meillä tapahtuu. Ääntely kun on vähintään... mielenkiintoista.


Haluisko joku hoitoon pari juoksuaikaista narttua? Ihan vaan viikoksi vaikka?