Kävin viime lauantaina Katlan kanssa Suomen Pelastuskoiraliiton sääntöjen mukaisessa haun peruskokeessa. Lyhyesti kerrottuna koe koostuu kahdesta osiosta, joista ensimmäinen suoritetaan päivällä (valoisassa) ja toinen yöllä (pimeässä). Osiot ovat muuten samankaltaiset: 1,5 hehtaarin kokoiselta alueelta pitää löytää ja ilmaista kolme maalihenkilöä. Päivällä aikaa on 20 minuuttia, pimeällä 30 minuuttia. Koiran tulee totella ohjaajan ohjausta, ja kesken kokeen testaaja pyytää ohjaajaa pysäyttämään koiran tai kutsumaan luokse. Lisäksi ennen koealueelle pääsemistä testataan koiran luoksepäästävyys (pitää olla vieraan ihmisen käsiteltävissä). Koira seurautetaan vapaana koealueelle ja jätetään noin kolmeksi minuutiksi paikallaoloon ohjaajan keskustellessa testaajan kanssa ja antaessa etsintäsuunnitelmansa alueelle.

Päivällä saimme arvonnassa lähtövuoron yksi. Juuri kun odottelin että pääsemme aloittamaan, alkoi sataa melko reippaasti ja pieni porokoira oli aika onneton. Seuraaminen alueelle oli melkoisen rumaa, kun eihän kunnon kontaktia voi pitää kun taivaalta tulee vettä ja silmiin menee pisaroita! Kattis laamaili mun vieressä ja siristeli silmiään. Paikallaolossa tyhmänä jätin koiran makuulle (asento on vapaa, olisi pitänyt jättää istumaan tai seisomaan). Aikansa se pysyikin maassa, mutta lopulta kalliolta koiran päälle valuva vesi oli liikaa ja Katla nousi seisomaan. Kun ei kuitenkaan liikkunut, selvittiin tästäkin ja päästiin etsimään.

Aluksi kiersin alueen melko laitoja pitkin ja lähetin koiraa alueelle. Kaksi maalimiestä löytyi helposti. Katla jossain vaiheessa selvästi työsti heikkoa "hajuaavistusta" kolmannestakin maalimiehestä tiheässä kuusikossa melko kaukana minusta, mutta päätin etten painosta sitä enempää sinne, koska olin jo alkuun ilmoittanut tekeväni kierron jälkeen alueen halkaisijan ja arvasin, että siinä vaiheessa osumme paremmin hollille. Niinhän siinä kävi, että halkaisijalla Kattis selvästi sai paremmin hajun ja aikansa työstettyään löysi kolmannenkin maalimiehen kuusen alta pressuun kääriytyneenä.

Kat liikkui hyvin, oli melko mukavasti kuulolla ja ilmaisi hyvin. Osion suorittamiseen kului aikaa 15 minuuttia ja yleisarvosanaksi saimme "erinomainen". Sadekin loppui kesken etsinnän, eipä ollut pitkä kuuro.

Tässä vaiheessa saatoi huokaista helpotuksesta. Koko aamupäivän olin jännittänyt ihan tolkuttomasti, vaikka luotinkin kyllä että koira osaa. Koetilanne vaan on jännittävä ja aina voi sattua ja tapahtua. Kattis ei näyttänyt mitenkään väsyneeltä ja olisi selvästi halunnut jatkaa vielä hommia.

Jäin vielä koepaikalle juomaan kahvia ja seuraamaan mitä muiden osallistujien kävi, jonka jälkeen ratamestarina toiminut Tuuli ystävällisesti otti meidät kotiinsa hengailemaan ja odottamaan pimeän laskeutumista. Keravalle asti en viitsinyt lähteä ajamaan, olisihan sitä pariksi tunniksi ehtinyt jos olisi heti lähtenyt. Tuuli oli myös osallistumassa pimeäosuuteen koiransa Osmon kanssa, joten yhdessä sitten psyykkasimme toisiamme ja yritimme kokoilla repaleisia hermojamme...

Pimeäosiossa sain toisen lähtövuoron. Parkkipaikalta oli melko pitkä kävely koepaikalle, joten siinä pimeydessä otsalampun valokeilan mukana metsäautotietä tarpoessa kohti lähestyvää koetta ehti mietiskellä vaikka mitä kauhuskenaarioita.

Nyt pimeällä hallintaosio meni aikalailla nappiin, Kattis seurasi todella kauniisti kontaktissa vaikka alusta oli melkoisen haastava ja välillä rämmimme lätäkössä, välillä heinikossa. Paikallaoloon jätin sen nyt istumaan ja hyvin se siellä napotti. Kesken alkubriiffauksen alkoi ratamestarin puhelin soida ja hälytyshän se oli... siinä koealueen laidalla seisoi juuri neljä Espoon hälytysryhmäläistä, sillä molemmat ratamestarit, testaaja ja suorittaja sattuivat olemaan hälyryhmäläisiä :) Totesimme että toinen ratamestari lähtee hälytykseen, minä suoritan kokeen ja lähden sitten myöskin perästä, testaaja ja toinen ratamestari jäävät vetämään kokeen loppuun. Vitsailin vielä, että nyt pitääkin sitten olla nopea kun kutsu oikeisiin hommiin kävi... Kattis kai otti tämän vitsailun jotenkin melko tosissaan, sillä se liikkui - jos mahdollista - vielä kovempaa kuin yleensä treeneissä. Ohjattavuus säilyi siltä ja into hommiin on selvästi kova. Eka maalimies löytyi melkein heti kun olimme lähteneet liikkeelle. Olipa metka tunne kun koira ilmaisee jossain näkymättömissä ja edessä on kaksimetrinen kallioseinä, josta pitäisi päästä ylös :) Vähän kiertämällä löytyi sitten ohjaajankin mentävä reitti ja hyvin jaksoi pikkukoira haukkuapaukuttaa maalimiestä. Lähetin Katlan tarkistamaan loput kalliosta ja kukkulasta, palasin sitten kallion alle ja jatkoimme eteenpäin. Jonkun matkan päästä melkein alueen laidalta tiheiköstä löytyi sitten toinen maalihenkilö. Lähettelin koiraa alueen keskelle ja jatkoin laitaa eteenpäin. Alueen länsipääty oli kuusikkoista suota jonka halkaisi melko leveä oja. Könysin siitä yli ja jatkoimme eteenpäin. Alueen päädystä lähetin Katlan keskelle aluetta, katsoin että se meni ojan yli kadoten pimeyteen ja sen verran kauas, ettei valjaisiin kiinnitettyjen kulkustenkaan kilinä enää kuulunut. Juuri kun ajoin kutsua sen takaisin, alkoi ilmaisuhaukku kuulua. Ei muuta kuin pieni ojarämpiminen taas ja kuusikossa törmäilyä. Kesti tovi päästä maalimiehelle, ja Katla oli kuulemma kerran hypähtänyt etutassuilla maalimiehen syliin kesken ilmaisun. Tästä en ollut oikein tyytyväinen, mutta toisaalta en myöskään kovin yllättynyt. Meillä on vielä vähän työsarkaa siinä, että koira oikeasti ei ikinä koskettaisi maalihenkilöitä.

Aikaa pimeärallatteluun kului 11 minuuttia, joten se että koe tuntui menevän tosi nopeasti piti kyllä ihan todellisuudessakin paikkansa. Pimeäosuudestakin tuli yleisarvosanaksi "erinomainen".

Se on helppoa kun sen osaa, tuumi Kattis, ja olisi tahtonut juosta vielä pari tuntia pitkin metsää.

Haun peruskoe on nyt suoritettu. Ensi vuonna sitten mietiskellään sitä loppukoetta, siihen asti keskitytään hiomaan käyttäytymistä maalimiehillä, ilmaisut ihan loistaviksi (ne on jo hyvät, mutta aina voi parantaa) ja ohjattavuutta vähän tarkemmaksi. Hieno, etevä, pieni porokoira. Kyllä siitä vielä etsintäkoira saadaan :)