Viimeaikoina (lue: jostain lokakuulta asti) on jäänyt treenikuulumiset päivittämättä. Lyhyenä yhteenvetona todettakoon, että Teppis ja Faupsel on käyneet agiliitelemässä, Kat on lisäksi jonkun verran tokoillut mutta aika vähäistähän tuo on ollut. Joulukuussa erehdyin vetämäänkin yhden tottiskurssin, joka vähän motivoi kouluttamaan taas omiakin koiria... Hakutreenirintamalla on ollut aika hiljaista, mutta muutaman kerran ollaan metsään ehditty (tänään viimeksi). Nyt pitäisi saada aikataulut taas kuriin pentujen ja joululoman yms. jälkeen ja säännölliset hakutreenit ohjelmistoon.

Salka kävi marras-joulukuussa erään kaupallisen koirakoulun aktivointikurssilla. Olipahan kokemus :) Sinällään kurssi ei ollut laisinkaan hukkaanheitettyä aikaa (tai rahaa), kun mun pääasiallinen syy osallistua kurssille oli että tuleepahan ylipäänsä puuhailtua Salkankin kanssa jotain kahden kesken ja annettua sille ns. laatuaikaa. Salkan mielestä kurssin paras anti taisi olla automatkat kurssipaikalle ja takaisin. Noh, söihän se vähän nameja ja keskittyi olemaan omituinen pieni koira. Nina Ottoson -aktivointipelit se ilmeisesti koki jonkinlaiseksi aliarvioinniksi, sillä vilkaistuaan niitä kerran se osasi ratkaista ne ihan tuosta vaan, mutta suostui leikkimään niillä tasan sen yhden kerran näytösluontoisesti ja erittäin suurieleisesti. Sen jälkeen aktivointipelit ei enää kiinnostaneet. Muuten Pinkkis on vaan ollut ja elellyt ja juossut metsässä kovaa. Tosi kovaa.

Joulun koirat oli kaikki hoitopaikkoihin ripoteltuna, pörröt mun vanhempien kanssa Haminassa, Fauna Sarafias-jengin matkassa Kajaanissa ja Teputaa kasvattajansa hellässä hoivassa Mäntsälässä. Olin hieman yllättänyt siitä miten hyvin mun vanhemmat oli pärjänneet pörröjen - etenkin Salkan - kanssa reilun viikon. Pörröt oli myös saaneet überhienoja joululahjoja, joten tuskinpa ne on meitä kaivanneet. Me sen sijaan kyllä kaivattiin rekkuja, mutta joskus on pakko uhrautua... tällä kertaa "uhrautuminen" oli siis reissu Britteihin. Ensin käytiin tapaamassa vanhaa ystävää Skotlannin rajoilla, ja sen jälkeen matkustimme junassa (tyylillä 1. luokassa) Somersetiin sukulaisiin. Pääasiassa sen viikon aikana syötiin, juotiin, shoppailtiin ja vähän käveltiin pitkin rannikkoa ja maaseutua. Irtiotto arjesta oli kyllä enemmän kuin toivottu ja kaivattu. Muuta valittamista ei ole kuin että reissusta tuli tuomisina The British Killer Flu, eli aivan järkky flunssa joka vaan jatkuu, jatkuu ja jatkuu.. no Robinilla ainakin, mulla se tuli myöhemmin ja meni aikaisemmin, minä kun en yleensä noita perustauteja juuri keräile.

Yksi maininnan arvoinen "harrastus" koirarintamalla on vielä: ilmeisesti joku 30-kriisi kolkuttelee nurkilla, koska olen alkanut lenkkeilemään. Siis hölkkäämään (juoksemiseksi sitä ei hyvällä omallatunnolla voi kutsua). Joskus aikoinaan tuppasin juoksemaan aika paljonkin, mutta se jäi kun fysiikka ei kestänyt. Nyt olen yrittänyt aloittaa to-del-la varovaisesti ja kevyillä matkoilla ja mun puolesta voitte rukoilla kaikkia tuntemianne jumaluuksia ja toivottaa onnea, että tällä kertaa mulla pysyy tolkku mukana homman suhteen ja fysiikkakin kasassa. On se vaan sen verran koukuttavaa, etenkin kun mulla on nykyään niin loistavaa lenkkiseuraa eli vaihtoehtoisesti erittäin innokas Fauna, äärimmäisen vastentahtoinen Taiga, tai täysin ennalta-arvaamaton Katla. Salkaa en vielä ole raahannut mukaan hölkkälenkille, ajattelin sitäkin kyllä kokeilla joku päivä kun mulla on erityisen hyvä fiilis ja pinna hyvässä kunnossa. Se nimittäin saattaa olla... mielenkiintoista. Mutta nähtäväksi jää. Vastaantulijat katsoo kyllä vähän oudosti kun painan menemään kahden rekun kanssa, joista toinen kipittää tohkeissaan edellä ja toista saa lähinnä kiskoa perässä. Yritä nyt siinä lähettää jotain telepaattisia viboja, että ei, se ei kärsi, se vaan niuhottaa ja sen kunto ihan takuulla kestää.

Mun kunto sen sijaan on nykyisin lähinnä säälittävä, mutta katsotaan kuinka kauan tää mun kriisini kestää (vai pettääkö fysiikka ensin), josko kunnossakin tapahtuisi jotain edistystä.