Viikonloppu oli täynnä koiramaista touhua, se nyt ei liene tosin suuri yllätys kenellekään. Lauantaina saimme oikein toivotun vieraan, kun pikku-Vilja tuli päiväksi hoitoon. Alkurallien jälkeen pakkasin Viljan ja Katlan samantien autoon ja hurautin Konalaan. Olin luvannut osallistua Pelastusalan Keskusjärjestön järjestämään tapahtumaan, jossa se esitteli yhteistyötään Suomen Pelastuskoiraliiton kanssa ja mm. julkisti "kummikoiransa" ( www.spekkummikoira.tarinoi.fi/ ) ja samalla pidettiin pieni pelastuskoiranäytös ja paikalla oli myös yleisön iloksi siliteltäviä koiria. Olin ajatellut ottaa Katlan mukaan paijailukoiraksi, sille kun tekee ihan hyvää käydä monenlaisissa tapahtumissa tulevaa pelastuskoiranuraa ajatellen. Päätin sitten ottaa pennunkin mukaan, kun ihmisethan tunnetusti tykkää pörröisistä pienistä koiranpennuista ja minua tietysti vähän kiinnosti nähdä miten sijoituskoira-Vilja pärjää niin jännittävässä tilanteessa: vieras sisätila/halli, paljon ihmisiä ja paljon koiria. Tapahtuma oli oikein mukava ja Katla käyttäytyi pääosin mallikkaasti ja tykkäsi huomiosta. Vilja oli oikein reipas ikäisekseen, meni häntä pystyssä vieraiden koirien perään ja kiersi sylistä syliin halittava. Onneksi paikalla oli tuttu nuori koiranohjaajanalku Milja 12v., joka toimi erinomaisena pentuvahtina ja pääosan aikaa hoiteli Viljaa kun minä roikuin Katlan narussa. Reilun tunnin jälkeen Vilja alkoi simahtamaan ja lopulta se nukahtikin syliini hälinän keskelle. Katla päätti ottaa nuoremmistaan mallia ja nukkui jaloissani. Joku ohikulkija kommentoikin, että onpas rautahermoisia koiria.

Automatka kotiin riitti päivätorkuiksi, ja loppupäivä menikin riehuessa pitkin kämppää (Vilja ja Katla) ja ulkoillen (kaikki, erilaisina kombinaatioina). Viiden maissa pakkauduttiin taas autoon ja ajettiin Hyvinkäälle agilityhallille. Ensin oli Faunan&Robinin treenit ja minä katselin kun nuoriso-osasto hillui päättömästi lumihangessa. Kun vihdoin sain villiintyneen pennun taas kiinni, siirryin sisälle kahvin ja dumlen pariin ja yllättäen löytyi taas halukas pennunpitelijä kovin helposti... Vilppunen nukahti vieraaseen syliin välittömästi, taisi olla duracelit aika vähissä jo siinä vaiheessa.

Katlan agitreenit sujui ihan OK, tein vaan tyhmästi kun jätin keppi-putki harjoituksen viimeiseksi. Meistä kummallakaan ei ollut enää keskittymiskykyä jäljellä niiden keppien kunnolliseen suorittamiseen, joten se homma meni vähän sähläämiseksi. Puomin kontaktit meni hyvi ja puomi KOVAAA! Kaksi erilaista hyppysarjaa ihan OK jos ei lasketa sitä, että ohjaaja ei vaan osaa ohjata (koira tekee kyllä just kuten pyydetään). Putkeen sisäänmenoa otettiin ns. umpikulmasta ja penska hoksasi heti mistä on kyse, ja alkoi karkaamaan putkelle jokseenkin kaukaa. Otin suoraa jossa tuo putki umpikulmasta lähetettynä ja sen perään kaksi hyppyä ja palkka oli valmiina odottamassa hyppyjen perässä. Ehdin muuten juosta MELKEIN sille ekalle hypylle asti vaikka otin varaslähdön putken puolivälistä, kun K oli jo palkalla... Se menee kovaa, kovempaa kuin sen ruumiinrakenteelta voisi odottaa ;)

Vilja pistettiin kevythäkkiin possunkorvan kanssa, jota se kovaäänisesti protestoi kunnes väsymys vei voiton ja se hiljeni. Kotimatka oli hiljainen, mutta kotona reviteltiin kaikki noin sata pehmolelua ehkä kahdennenkymmenennenkuudennen kerran esille. Viljalle saapui noutaja vasta kymmenen jälkeen, ja aktiivipäivästään simahtaneena Vilppunen olisi mieluummin siinä vaiheessa jäänyt sohvan taakse nukkumaan kuin lähtenyt autoilemaan kotiin.

Kiitos Kaijalle ja Veikolle Viljan lainasta, saa sen tuoda meille toistekin!

Sunnuntain aloitin metsälenkillä lauman kanssa. Täytyy ihmetellä että miten ne kahelit jaksavatkin juosta umpihangessa, kun itse jaksoin hädin tuskin nostella jalkoja ja raahustaa eteenpäin etanan nopeudella. Melkein heti lenkkeilyn jälkeen lähdin Katlan kanssa Järvenpäähän, jossa osallistumme neljän kerran toko-valmennukseen. Kouluttaja on Tending-kennelin Korrit, tai lähinnä Riitta Jantunen-Korri, mutta tällä kertaa mukana oli myös Pekka. Ensin keskusteltiin tavoitteista ja vähän yleisesti noudosta, sitten jokainen vuorollaan pääsi ottamaan liikkeitä sekä Pekan että Riitan kanssa erikseen. Meitä on viiden porokoiran porukka: Katla, Kaiku, Arwo, Hiili ja Vinha.

Katlan kanssa keskityin seuraamiseen ja noutoon, lisäksi otettiin luoksetuloa. Saatiin oikein hyviä neuvoja joiden parissa yritetään nyt jatkaa. Kattis sai kehuja hyvästä keskittymisestä ja tekemisen intensiteetistä.

Eräälle kepolle erityiskiitos erinomaisesta kahvitarjoilusta! Mä sitten edellytän,  että siitä tulee tapa...

Treenien päätteeksi otettiin pienet porokoirapainit ja sitten suuntasin kotiin. Iski joku heikko hetkin (järjen osalta, lihahan on vahva...?) ja otin samantien vielä Faunan vetovyöhön ja kävin jolkottelemassa sen seitsemän kilometriä pilkkopimeässä vesisateessa ja sohjon keskellä. Paljoo ei vissiin tällä ihmisellä järki päässä paina... Jotain edistystä juoksuhommassa oli silti havaittavissa, sillä ekaa kertaa Fauna jopa vähän veti loppumatkasta. Tai ehkä "vetäminen" on liioittelua, mutta siis juoksi hihna tuntumalla mun edellä, eikä vain hölkötellyt vieressä. Liekö sitten mun vauhti hidastunut liikaa vai karmea sää kannustanut vinttipimeenäkoiraa kovasti kohti kotisohvaa, mutta yhtäkaikki homma alkoi paikoitellen muistuttaa canicrossia. "Loppuverryttelyksi" vein vielä pörröt kävelylle ja sen jälkeen alkoinkin olla melkoisen kypsä kaatumaan sohvalle ruuan kanssa. Iltalenkille lähteminen oli suhteellisen kovan henkisen ponnistuksen takana, mutta onnistui ja kerrankin olin ajoissa nukkumassa. Munkin duracelleissa taitaa olla jotain häikkää ;)