Lauantaina ehdimme pitkästä aikaa agilitykentälle. Harmi vaan, että kouluttajat eivät juuri tällä viikolla ehtineet, ja treenit oli aika itseohjautuvat. Kovin montaa koirakkoa ei ollut paikalla muutenkaan. Improvisoimme kentälle lappalaiskoiraleirillä olleen harjoitusradan pohjalta treeniradan, ja sitä sitten osaavat koirat harjoittelivat erinäisinä versioina. Fauna oli melko skarppina ja etenkin vika rata meni kivasti, ekoilla kepeillä tuli yksi virhe ja A:n ylösmenossa lintsattiin kontakti, muuten rata oli sujuva ja jälkimmäiset kepitkin meni virheettä.

Katlan kanssa ohjelmassa oli päätöntä säätämistä. Kyllä huomaa, että olin tosi väsynyt, aamukahvia vailla enkä ollut ajatellut etukäteen mitä oikein olen tekemässä. Otettiin avustettuna pussi pari kertaa ja uutena esteenä muuri. Katlan mielestä muurissa ei ollut mitään omituista: jos sen yli voi hypätä, sen yli kaiketi sitten kuuluu hypätä. Mitä kovempaa ja korkeammalta, sen parempi. Yritin saada aikaiseksi jonkinlaista ohjausharjoitusta hypyltä muurille, mutta tässä vaiheessa Katlalla lähti rallivaihde päälle ja se juoksi päätöntä vauhtia esteeltä toiselle ja hyppeli kaikkea eteenosuvaa ja sinkoili holtittomasti ympäriinsä. Jotenkin luulisi, että jos koiran näköpiirissä on 4 estettä, joista 3 on hyppyjä ja yksi muuri, ja avustaja namikipon kanssa siellä muurin takana, se edes satunnaisesti osuisi jonkun kerran ne esteet (1 hyppy + muuri, suorassa linjassa...) suunnitellussakin järjestyksessä, ihan jo noin täysin sattumanvaraistenkin todennäköisyyksien mukaan. Mutta kun ei niin ei... Lopulta tehtiin tosi tiukkaa haltuunottotreeniä kuivattu kanankaula aseena ja suunnilleen kävelyvauhtia talutin Teppiksen hypyltä muurille, ja saatiin pari onnistumistakin. Hohhoijaa.

Kysehän ei siis tosiaan ollut siitä, että se ei haluaisi hypätä tuota muuria. Rallattuaan pari sattumanvaraista estettä ja käytyään pahoinpitelemässä ylitsevuotavalla rakkaudellaan avustajaani, mun vienot kutsut (eh...) saavuttivat sen yli äänennopeudella kiitävän olemuksen ja upposivat hiljalleen korvakäytävää kuuloelimiin ja sieltä löysivät sen pätkivät yhteyden aivoihin, se tuli aina tositosikovaakovaakovaa takaisin - ja hyppäsi joka hemmetin kerran sen muurin, mutta siis väärään suuntaan.

Mua uhkasi sydänkohtaus, hermoromahdus ja lämpöhalvaus, joten onnistumisen jälkeen siirsin Teputaattorin kiinni aitaan kiljumaan ja otin vähän hermojapalauttavia tokotreenejä Taigan kanssa. Seuraamista ja liikkeestä seisomaan jäämistä. Väljäähän se seuraaminen on, mutta olkoot sitten. Salka kävi hyppelemässä pari estettä ja teki pienen paikallaolotreenin ja asennonvaihtoja, ja mutusteli sitten kuivattua kanankaulaa selvästi funtsien, että ihmiset on tosi omituisia ja pyytävät tosi omituisia asioita. Lopuksi kävin Katlan kanssa vielä pyörittämässä sitä neljän hypyn neliöllä erilaisia haltuunottoja ja esteiden kiertämistä, ja nyt oli kai ohjaaja vähän skarpimpi ja koiralla vauhti vähän hiipumaan päin, kun homma jopa onnistui.

Kotona painuimme parin tunnin päiväunille koko porukka. Liian rankka laji, tuo agility.

Lauantai-iltana ajelimme vielä Hyvinkäälle tapaamaan kummityttöä, joka oli 7v. synttärilahjaksi halunnut kävelylle koirien kanssa. Pienessä tihkusateessa sitten tallailimme katuja ja Katla kiskoi tyttöparkaa perässään. Tähän täytyy huomauttaa, että tyttö ehdottomasti itse halusi taluttaa Katlaa, koska "se on niin kivaa kun koira vetää!", ja minä kyllä vahdin hommaa vierestä ja pari kertaa nappasin hihnasta kiinni, just ennenkuin Katla vetäisin tytön nenälleen kadulle ja söi a) oravan b) jalkapallon. Jostain käsittämättömästä syystä vaadin, että autotien vieressä tyttö taluttaa Taigaa ja minä otan Katlan... Käytiin vielä kakkukahveilla ja todettiin, että kerrostaloasuminen rajoittaisi meidän koirien määrää sen takia, että hissiin ei olisi mahtunut enempää koiria kahden ihmisen lisäksi :) Koirat olivat ihailtavan pitkäpinnaisia riehuvan lapsen kanssa, ja mua melkein säälitti lähteä ja jättää isä tyttärensä seuraan, kun vielä ovenraosta kuului isän anelu, että eikö me voitais vaihtaa tyttö pariin koiraan... Kieltämättä meidän neljä koiraa aiheuttaa sisätiloissa vähemmän meteliä ja vaaratilanteita kuin yksi vilkas, iloinen 7-vuotias :D

Sunnuntaina seurakoirat meni seuraksi mökille, ja isomusta ja pikkumusta lähtivät mun mukaan rakennusetsintätreeneihin. Meillä oli käytössä 2 homevaurioiden takia käytöstä poistettua asuntolarakennusta, siis 3-kerroksisia taloja, joissa toisessa 2 ja toisessa 3 rappua. Etsittävää pinta-alaa siis riitti kaikenlaisiin tarpeisiin. Taloihin oli myös jätetty huonekaluja ja mitä ihmeellisintä roinaa, joista sai mukavasti esteitä kulkureiteille.

Katla sai ensin etsiä kolmesta rapusta kustakin yhden maalimiehen. Ekana mentiin kellariin, jossa oli pimeää ja heti ekaan huoneeseen rynnättyään Kattis juoksi päin seinaa vasten nojaavaa lasiruutua... bonk vaan ja koira loikkasi kaksi metriä taaksepäin, meni sitten uudestaan katsomaan, mutta eihän se pimeässä sitä lasia nähnyt ja törmäsi uudestaan... Onneksi ruutu ei kaatunut koiran päälle. Seikkailtiin sitten kellari läpi, siirryttiin ylempään kerrokseen ja maalimies löytyi komerosta istumasta. Tokassa rapussa maalimies oli kellarissa pimessä loukossa rappujen alla. Käytiin sen jälkeen tarkistamassa asuinkerrokset ja Katla alkoi ehkä aavistuksen hyytyä, tulihan siinä pidempi tyhjän alueen etsintä kuin mitä sillä on ikinä ollut. Kolmannesta rapusta löytyi sitten taas eksynyt ihmisraasu, ja ilo oli sitäkin suurempi kuin etsiminen tuotti jälleen tulosta. Katla oli kovin reipas ja kiipeili huonekalujen ja tavararöykkiöiden päällä vailla huolen häivää, ja lyhyet ilmaisutkin onnistui hyvin. Ekaksi rakennusetsintätreeniksi tämä meni ihan loistavasti.

Taigalla oli myös kolme maalmiestä ja sama alue. Löydettiin ekasta talosta keskikerroksesta kaapissa piilotteleva maalimies, sitten toka rappu oli tyhjä (on muuten aina jotenkin hermostuttavaa todeta, ette löydy mitään ja jatkaa vaan eteenpäin luottaen koiran kykyyn löytää...). Kolmannesta löytyikin sitten kellarista tyyppi ja toinen yläkerrasta, joten kyllä jälleen kerran kannatti luottaa koiraan eikä jäädä hinkkaamaan sitä tokaa tyhjää rappua. Yläkerran maalimies oli vessassa kylpyammeessa, ja haju levisi huoneistoon mutta ei ilmeisesti sitten pätkän vertaa vessan ovelle. Taiga pyöritti yläkerrassa, kävi tutkimassa kaikki nurkat, jopa työnsi päänsä siihen vessan ovelle ja lopulta jämähti vessaa vastapäätä eteiseen haukkumaan hattuhyllyä. Käskytin sen sitten vielä vessaan sisälle kokonaan, ja vasta siinä vaiheessa se innostui vessastakin ja meni loikkimaan kylpyammeen reunaa vasten. Cira-kelpielle oli ollut aiemmin tuo sama piilo, ja se käyttäytyi ihan samoin ja kävi mm. viereisen asunnon keittiössä merkkaamassa, ja ilmaisi sitten huoneiston nurkkia, mutta ei tuota vessaa laisinkaan. Täytyy se uskoa, että haju ei vaan tullut siihen vessan ovelle.

Toka kierros otettiin toiseen taloon, ja päätimme ottaa vain yhden rapun käyttöön kun kello kävi jo pitkälti iltapäivää ja ihmiset ja koirat alkoivat hieman ryytyä. Ensin tosin syötiin kakkukahvit ja muita eväitä. Kaksi meidän ryhmästä oli edellisenä päivänä käynyt suorittamassa haku peruskokeen päiväosuuden, onnittelut heille (ja kiitokset kakkukahveista)! Katla sai hakea kaksi maalimiestä, ekan kellarista ja tokan yläkerrasta. KAtlasta näki että sitä väsytti, olihan se hillunut koko päivän hereillä ja autostakin se kurkki ulos tarkkana kuin porkkana koko ajan. Aivot ei ihan olleet mukana ja Kattis sai hirveän mörköhuutokohtauksen ison kiven päällä olevasta repusta... Meni kyllä oma-aloitteisesti sitä katsomaan ja totesi vaarattomaksi, mutta oikeesti.... ihan kuin se ei olisi nähnyt kiviä ja reppuja ennen :) I
Etsinnän ajan Kats kuitenkin skarppasi tosi hienosti ja sillä oli selvästi kauhean kivaa, häntä heilui vimmatusti ja vauhtia riitti. Olin kaikkiaan tosi tyytyväinen sen suoritukseen.

Taigalle otin vain yhden maalimiehen ja ajattelin, että laitan sen suoraan etsimään oikean kerroksen, ettei sen tarvitse kiipeillä enempää portaita. Selkävamma on taas vähän oireillut, ja liukkaat lattiat ja portaat ei selvästi tee hyvää. Taiks kuitenkin vilahti suorilta kellariin, joten annoin sen seikkailla sen läpi mutta laiskana en jaksanut edes kompuroida sen perässä, yritin vain lampun valosas seurata minne se menee. Aika hyvin se kävi järjestelmällisesti kaikki huoneet ja pitkän käytävän varrella olevat verkkokomerot läpi ihan itsenäisestikin. Siirryttiin sitten yläkertaan ja katsottiin pari pienempää huonetta ja sitten lähetin koiran käytävää eteenpäin. Tiesin, että maalimies on käytävällä olevan sohvan takana, seinässä olevassa kummallisessa syvennyksessä. Taigalla oli selvästi haju, jota se haki pitkin käytävää ja käytävän päässä olevasta huoneistosta (keittiö, kylppäri, pari huonetta). Lopulta se tuli takaisin käytävälle ja jumahti sohvan viereen ja alkoi haukkua sohvan viereen pinottua pahvilaatikkokasaa. Periaatteessa siis ihan oikeaa paikkaa, se vain ei päässyt lähemmäs lattiantasossa. Näytin sitten, että hyppää sohvalle ja katso tästä, mutta kovasti se veti maantasoon ja työnsi päätään sohvan allekin. Käskytin uudestaan ylös ja Taiga kävi kurkkaamassa sohvan selkänojan yli, jotta maalimies pääsi helpommin palkkaamaan.

Kotona oltiin vasta alkuillasta. Lähdin samantien vielä tunnin metsälenkille, jotta koirat saivat vähän liikuntaakin ja rentoutua päivän jännittävistä puuhista. Loppuilta menikin sitten totaalisessa koomassa, sekä multa että koirilta.